KTP vankisti liigajohtoaan Bisonsin kustannuksella

2.1.2015 KTP-Basket nappasi maukkaan vierasvoiton Korisliigan perjantai-illan huippuottelussa. Loimaan Bisons taipui kotonaan kotkalaisten edessä pistein 76–81 (30–36). Illan toisessa ottelussa Kouvot oli tyly isäntä Mansikka-aholla Korikobrille.

Bisons-kaadossa KTP:n parhaimmistoon kuului jälleen kerran Brandon Jefferson.

18-vuotias Tuomas Hirvonen mätti 23 pistettä, kun Kouvot murskasi Korikobrat. Kuvat: Kai Kilappa.


Sekä sarjassa viidentenä oleva Bisons että kärkijoukkue KTP olivat voittaneet ennen perjantaita neljä edellistä liigaotteluaan. Marginaalit jäivätkin erittäin pieniksi joukkueiden iskiessä yhteen Loimaan liikuntahallissa.

 

KTP sai otteluun loistoalun ja voitti ensimmäiset pisteet 9–0. Bisons kiri kotkalaisten etumatkan kiinni kolmannen jakson puolivälissä. Kotijoukkue kävi päätösjakson alussa jo kuuden pisteen (60–54) johdossa, mutta jakson loppua kohden taisto kääntyi vielä vieraille.

 

– Ottelu oli kahden hyvän ja intensiivisen joukkueen kohtaaminen. Molempien kansainvälisistä peleistä saama kokemus näkyi kentällä, KTP:n päävalmentaja Anton Mirolybov luonnehti.

 

– Tämä oli meiltä hieno taistelu. Kumpi tahansa olisi voinut voittaa, mutta pallo pomppi loppuhetkillä hieman enemmän meille.

 

KTP:n parhaita olivat Brandon Jefferson (18/4), LaMonte Ulmer (17/4) ja Kenneth Simms (14/10).


Bisonsin tehokkaimmat olivat Roope Ahonen (16/0), Ian Hummer (16/6) ja Anthony Hilliard (15/8).

 

 

Kouvot palautti Korikobrat takaisin arkeen

 

Kouvolan Kouvot palautti Lapuan Korikobrat perjantaina tylysti arkeen. Korikobrat oli ottanut viikon sisällä kaksi maukasta voittoa Kauhajoen Karhusta, mutta Kouvolassa kyyti oli kylmää. Korisliigan kolmonen Kouvot pyöritteli vieraistaan vaivattoman 108–74 (60–33) -voiton.

 

Sarjassa yhdeksäntenä majaileva Korikobrat jäi isäntiensä jalkoihin joka suhteessa. Kouvot heitti lapualaisia tarkemmin sekä läheltä että kaukaa ja voitti myös leyypallot selvästi 47–34.

 

Kouvot pelasi ottelun läpi vain seitsemän pelaajan rotaatiolla. Korkeimman pistemäärän heitti Tuomas Hirvonen (23/3). Se oli vasta 18-vuotiaalle takamiehelle uran ennätys Korisliigassa. Levypalloissa Kouvojen ykkönen oli Jason Conley (17/12/5s). Myös Ville Kaunisto (21/11) oli vahvalla pelipäällä.

 

Korikobrien parhaita olivat Paul Carter (17/13) ja D.J. Richardson (21/3).

 

 
12.6.2026 12:00 Korisliiga

Salon Vilpas koripallon Mestarien liigan karsintoihin

Toukokuussa seurahistorian toista Suomen mestaruutta juhlinut Salon Vilpas osallistuu tulevalla kaudella Mestarien liigan karsintoihin.

12.6.2026 09:59 Korisliiga

Aatu Kivimäki kolmivuotisella sopimuksella Karhu Basketiin

Viime vuosina mm. kaksi Slovakian mestaruutta voittanut ja Saksan Bundesliigaa pelannut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 29 vuotta, palaa Suomeen ja Korisliigaan. Susijengin vahvuuteen kuuluva karkkilalaislähtöinen Kivimäki on solminut kolmivuotisen sopimuksen Korisliigan kestomenestyjä Karhu Basketin kanssa.

10.6.2026 20:35 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2026–2027 myönnetty: Keski-Suomi palaa liigakartalle – ennätysmäärä joukkueita pääsarjoissa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.

8.6.2026 15:05 Korisliiga

Vilpas hurjana siirtomarkkinoilla: Mikael Aalto Saloon

Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.

1.6.2026 19:00 Korisliiga

Vuoden pelaaja Samu Adler tekee muuttoa Indianaan mieli avoimena: ”En tiedä yhtään, mitä odottaa, mutta sillä mennään, mitä sieltä sanotaan”

Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.

25.5.2026 15:36 Korisliiga

Korisliiga-mestari ja Vuoden pelaaja Lassi Nikkarinen palaa Seagullsiin

Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.

23.5.2026 20:30 Korisliiga

Samu Adler ja Annika Aarrejoki vuoden pelaajat – Palkintogaalassa juhlistettiin kauden parhaita

Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.

19.5.2026 20:47 Korisliiga

Korisliiga-finaalit ratkesivat: Vilpas karkasi toisella puoliajalla seurahistorian toiseen mestaruuteen!

Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.

16.5.2026 19:13 Korisliiga

Korisliiga-finaalit saavat huikean loppuhuipennuksen: Kataja venytti sarjan seitsemänteen peliin!

Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.

14.5.2026 20:32 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Vilppaan kolmas voitto putkeen – Kataja selkä seinää vasten!

Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.

Näytä lisää vastaavia