4.12.2004 Lappeenrannan NMKY jatkaa vahvassa vireessä koripallon Sparliigan kärkijoukkueena. Lauantaina joukkue otti jo kahdeksannen peräkkäisen voittonsa, kun Salon Vilpas antautui kotisalissaan 69-93 (41-43) tuloksella.
Vilpas pystyi antamaan kärkijoukkueelle hyvän vastuksen kolmen jakson ajan, mutta viimeisellä neljänneksellä salolaiset todella lähes antautuivat häviämällä sen selvästi 13-29.
Vierasjoukkueen tehotrion muodostivat jälleen Pasi Riihelä, Andre Foreman ja Matthew Williams. Riihelä heitti 26, Foreman 22 ja Williams 18 pistettä.
Tim Kisner oli puolestaan taas kerran Vilppaan paras pistemies 26 pisteellä. Joukkueen toinen amerikkalainen, Richard Guinn pelasi ensimmäisen kotipelinsä 11 pisteen teholla.
Porvoon Tarmo piti sarjataulukossa kakkossijansa eli Namikan ykköshaastajan aseman voittamalla kotipelissään turkulaisen Aura Basketin 94-83 (53-38).
Kaksi edellistä peliään hävinnyt Tarmo hallitsi peliä alusta asti ja kasvatti kolmannella jaksolla johtonsa jo yli 20 pisteeseen. Aura Basket onnistui kuitenkin viimeisellä neljänneksellä puolittamaan jakson alussa 22 pisteessä olleen eron lopulta yhteentoista.
Kun Tarmon takamiespari Petri Virtanen-Daryl Greene jäi nyt normaalia alhaisimpiin pisteisiin, nousi Mark Sweet 24 pisteellään voittajien tehokkaimmaksi.
Viidennen peräkkäisen vierastappion kärsineestä Aura Basketista Boakai Lalugba ja Juha Sten tekivät kumpikin 21 pistettä.
(STT)
Toukokuussa seurahistorian toista Suomen mestaruutta juhlinut Salon Vilpas osallistuu tulevalla kaudella Mestarien liigan karsintoihin.
Viime vuosina mm. kaksi Slovakian mestaruutta voittanut ja Saksan Bundesliigaa pelannut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 29 vuotta, palaa Suomeen ja Korisliigaan. Susijengin vahvuuteen kuuluva karkkilalaislähtöinen Kivimäki on solminut kolmivuotisen sopimuksen Korisliigan kestomenestyjä Karhu Basketin kanssa.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.
Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.
Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.