30.5.2003 Peräti 9.000 silmäparia todisti torstai-iltana Berliinissä, kun Alba Berlin eteni jälleen kerran Saksan Bundesliigan finaaleihin. Loppuottelupaikka varmistui 77-71-voitolla suomalaislaitureiden Markku Larkion ja Mikko Noopilan edustamasta Braunschweigista. Alba vei välieräsarjan nimiinsä 3-2.
Braunschweig joutui ratkaisevaan välierätaistoon vajaamiehisenä, kun sen vahvuudesta puuttui edellisessä ottelussa reitensä reväyttänyt Gordan Firic. Vahvana korintekijänä tunnetun bosnialaistähden poissaolosta huolimatta Braunschweig pystyi antamaan täyden vastuksen Alba Berlinille. Vielä reilu minuutti ennen loppuvihellystä ottelu oli tasalukemissa 71-71. Kotijoukkueen sankariksi nousi Saksan maajoukkuetakamies Marko Pesic, joka kiskaisi tilanteessa kolmosen pohjaan. Loppulukemat viimeistelivät Pesic ja Vladimir Petrovic vapaaheittoviivalta.
Molemmat suomalaiset saivat viimeisessä välierässä paljon vastuuta. Mikko Noopila pelasi 26 minuuttia ennen virhetilin täyttymistä. Hän heitti seitsemän pistettä ja riisti kahdesti. Puolustusvoittoisessa roolissa pelaavalle Larkiolle minuutteja kerääntyi 31, joiden aikana hän antoi viisi koriinjohtanutta syöttöä, repi viisi levypalloa ja teki yhden korin.
Torstainen ottelu jäi Braunschweigin kauden viimeiseksi, sillä Saksassa ei pronssista pelata. Noopila pelasi kauden aikana kaikkiaan 25 ottelua, joissa hän tekaisi keskiarvoikseen 6,8 pistettä, 2,6 levypalloa ja 0,88 syöttöä. Noopilan heittotarkkuus kahden pisteen heitoissa oli 50,0 prosenttia (41/82) ja kolmosissa 36,4 (16/44). Larkio esiintyi kauden mittaan 32 Braunschweigin pelissä. Hän pelasi keskimäärin 27,1 minuuttia, teki 4,2 pistettä, otti 3,3 levypalloa, antoi 1,38 syöttöä ja riisti 0,91 kertaa ottelua kohden.
Kolme nousujohteista kautta Yhdysvaltain NCAA-liigassa pelannut jyväskyläläislähtöinen HoNsUn kasvatti Eemeli Yalaho, 203 cm ja 21 vuotta, siirtyy seniorikaudekseen North Carolina Staten riveihin.
Lupauksia herättäneen debyyttikauden Draken yliopiston paidassa pelannut Okku Federiko vaihtaa joukkuetta Yhdysvaltain NCAA-liigassa. 207-senttinen ja 21-vuotias Federiko edustaa tulevalla kaudella illinoisilaista Northwesterniä, joka on edennyt 2020-luvulla kahdesti NCAA:n valtakunnalliseen lopputurnaukseen.
Perttu Blomgren sai täydennystä mitalikaappiinsa torstai-iltana, kun hänen edustamansa Mitteldeutscher peittosi Pohjois-Euroopan koripalloliigan (ENBL) pronssiottelussa romanialaisen CSU Voluntarin pistein 92-76 (56-37). ENBL:n Final Four -turnaus pelattiin Mitteldeutscherin kotikaupungissa Weissenfelsissä.
Viimeisen kahden kauden ajan Korisliiga-kentillä vakuuttavaa jälkeä tehnyt Tapiolan Hongan kasvatti Samu Adler, 198 cm ja 18 vuotta, on valinnut yliopistojoukkueekseen Big East -konferenssissa pelaavan Butlerin. Suomen nuorisomaajoukkueiden vakiokastiin Adlerin tavoin viime vuosina kuulunut Olavi Suutela siirtyy puolestaan Oregon Statesta UC San Diegon yliopistoon.
Awak Kuier pääsi taistelemaan Euroliigan voitosta, mutta tuloksena oli kirvelevä finaalitappio. Linda-Lotta Lehtoranta pääsi Bulgariassa juhlimaan mestaruutta ja Lilli Onnelan Faenza eteni jatkoon Italiassa.
Mikael Jantusen edustama Fenerbahce aloittaa Euroliigan mestaruuden puolustamisen puolivälieräsarjalla hallitsevaa Liettuan tuplamestaria Zalgiris Kaunasta vastaan. Fenerbahce päätti Euroliigan runkosarjan vierasvoittoon ranskalaisesta ASVELista yltäen neljännelle sijalle ja puolivälierien kotietuun.
Elina Koskimiehen ja Roosa Lehtorannan Saarlouis Royals joutui taipumaan Saksan Bundesliigan pudotuspelien puolivälierissä. Lopputulosta lukuun ottamatta Koskimiehelle jäi kuitenkin positiivinen maku kaudesta.
Elias Valtonen teki paluun pelikentille loukkaantumisen jälkeen viikonloppuna. Edon Maxhuni oli jälleen kuumana Ranskassa ja Olivier Nkamhoua nosti Varesen pudotuspelipaikalle Italiassa.
Päättyneellä NCAA-kaudella North Carolinassa pelannut Elina Aarnisalo, 20, palaa ensi kaudeksi UCLA:n riveihin, jossa hän aloitti yliopistouransa.
Vastikään Galatasarayn paidassa Turkin liigassa hopean saanut ja ensi viikolla Euroliigan Final Six -lopputurnauksessa pelaava Awak Kuier, 24, tekee paluun WNBA:han ja Dallas Wingsiin tänä kesänä.