21.2.2006 Koripallon Euroopan Challenge cupissa tiensä hienosti neljän parhaan joukkoon raivanneen Lappeenrannan NMKY:n urakka jatkuu entistäkin haastavampana tulevana torstaina Ukrainassa. LrNMKY kohtaa välierien ensimmäisessä osaottelussa Odessan kupeessa sijaitsevan Juzhnyn ylpeyden Himikin.
Namikan valmentaja Mika Turunen tietää tarkkaan, mitä Himikin 4200 katsojaa vetävässä loistohallissa on odotettavissa.
- Näkemäni nauhojen perusteella kovaa ja äärimmäisen fyysistä peliä. Tässä vaiheessa tavoitteemme ei voi olla kuitenkaan mikään muu kuin yltäminen haastajacupin finaaliin.
Ukrainan superliigassa kolmantena oleva monikansallinen Himik on vaikea, mutta ei suinkaan mahdoton kukistettava. Ei varsinkaan kahden ottelun yhteistuloksen perusteella.
- Joukkue on hävinnyt kotikentällään vain yhden europelin ja senkin alkulohkossaan neljällä pisteellä kovaa venäläisryhmää Ural Great Permiä vastaan. Toisaalta Himik ei ole pystynyt hakemaan vieraista ainuttakaan voittoa, silmäilee Turunen jo ensi viikon keskiviikon ja Lappeenrannassa pelattavan ratkaisevan toisen osaottelun suuntaan.
Puolivälierissä kyproslaisen Apoel Nikosian kellistänyt Himik on loistanut lähinnä tasaisuudellaan ja ulkomaalaispelaajien voimin.
Serbivalmentaja Zvezdan Mitrovicin euronipusta löytyy ainoastaan kaksi ukrainalaista pelaajaa. Loput tulevat Yhdysvalloista, Serbia ja Montenegrosta, Kroatiasta, Latviasta, Valko-Venäjältä ja Itävallasta.
Espoon Hongankin aikoinaan eurokentillä kohdanneen Himikin tehomiehenä on haastajacupissa häärinyt 201-senttinen kroatialainen Dubravko Zemljik 17,6 pisteen ja 4,0 levypallon tehoilla. LrNMKY:n ykkösmies Pasi Riihelä on kerännyt vastaavasti kahdeksassa ottelussa tehot 19,6/8,0.
Zemljikin lisäksi Himikistä ovat yltäneet kaksinumeroisiin keskiarvoihin Itävallan passilla liikkuva 210-senttinen sentteri Aleksander Djuric ja hänen montenegrolainen kaimansa Subara. Molemmat ovat heittäneet ottelua kohden 12 pisteen saaliin.
Himikin jenkit, 187-senttinen pelintekijä Ricky Moore (7,3/3,8) ja häntä 11 senttiä pitempi Jarvius Glenn (2,0/1,5) eivät ole välttämättä pisteiden valossa isossa roolissa joukkueessaan.
- Himik sopii meille ainakin pituuden osalta hyvin. Heillä on yksi torni, eli Djuric, jota vastaan meillä on esittää kahdeksan senttiä pitempi Chris Christoffersen. Loput Himikin pelaajat ovat lähinnä laitureita, joita meilläkin tunnetusti riittää, toteaa Turunen.
- Lähdemme toteuttamaan Ukrainassa omaa peliämme. Mutta kuten olen teroittanut, meidän pitää olla valmiita myös Himikin rumaan peliin. Ottelun tuomarit tulevat Liettuasta ja Turkista, joten tämäkin tuo oman värinsä otteluun. Puolivälieräottelu Unkarin Debrecenissä osoitti, kuinka kovaa eurokentillä saa pelata.
LrNMKY lähtee Ukrainaan terveellä joukkueella, kun polvivaivoista kärsinyt kapteeni Andre Foremankin on palannut sopivasti ruotuun.
- Flunssaa ja pikkukolhuja, jotka kuuluvat urheiluun. Ei muuta, kuittaa Turunen joukkueensa terveystilanteen.
Turunen pyrki järjestämään Namikan faneille elämysmatkan Unkarin tavoin myös Mustanmeren tuntumaan, mutta tällä kertaa tehtävä oli mahdoton.
- Hiihtolomien aikoihin Finnairilta eikä Airproltakaan löytynyt yksinkertaisesti yhtään vapaata konetta vuokrattavaksi. Sääli sinänsä, sillä Ukrainan matkalle oli sitoutunut jo yli 120 lähtijää, vaikka emme olleet edes markkinoineet mahdollista matkaa.
- No, eiköhän nyt ole aika keskittyä valmentamiseen ja jättää nämä lentojärjestelyt muille, hymähtää Turunen.
LrNMKY lentää varhain keskiviikkoaamuna Helsingin ja Budapestin kautta Odessaan, josta on edelleen noin tunnin mittainen bussimatka pelipaikkakunnalle Juzhnyyn.
- Edessä on taas kokemus, joka tuo joukkueelle lisää henkistä vahvuutta. Näiden pelien ja ottelumatkojen jälkeen ei joukkuetta pienestä hetkauteta kotimaan sarjassa, vakuuttaa Mika Turunen.
LrNMKY on ehtinyt matkustaa haastajacupin merkeissä ennen Ukrainan reissua Islannissa, Latviassa, Hollannissa ja Unkarissa. Finaalipaikka tietäisi taas uusia tuttavuuksia joko Kreikan tai Venäjän suunnalla. Haastajacupin toinen finalisti jalostuu välieräparista Olympia Larissa-Ural Great Perm.
Koripalloliitto viestii laajasti suomalaisen kilpa- ja harrastekoripallon tapahtumista, ihmisistä ja ilmiöistä.
Buzzer-beater, no-look syöttö pään yli, jääkylmä crossover ja klassinen selkäsyöttö päätyrajasta. Nämä kaikki löytyvät juniorisarjojen Vuoden muuvi -finalisteista.
Vuoden hauskinta koulupäivää pääsivät viettämään Rovaniemen alakoululaiset
Kahdeksas 3x3-koriksen SM-kiertue polkaistaan käyntiin Helsingissä kahden viikon päästä, ja ilmoittautuminen on käynnissä. Kiertue koostuu kolmesta osakilpailusta ja finaaleista.
Danny Janssonin valmentama Heidelberg kukisti Olivier Nkamhouan edustaman Chemnitzin Saksan Bundesliigan tiistaina puolivälierien neljännessä osaottelussa suurinumeroisesti 92–64 (48–41). Heidelberg eteni näin Bundesliigan välieriin, joissa se kohtaa toisen suomalaisjoukkueen – Gordon ja Daniel Herbertin valmentaman hallitsevan Saksan mestarin Bayern Münchenin.
Vuoden hauskinta koulupäivää vietettiin tänään Oulussa
Salon Vilppaan Samu Adler voitti päättyneellä Korisliiga-kaudella sekä Vuoden tulokkaan että Vuoden kuudennen pelaajan palkinnot. Miten saavutus oikein onnistui nuorukaiselta, joka ei ole vielä ehtinyt edes täysi-ikäiseksi?
Juuri päättyneet 15-vuotiaiden eli 2010-syntyneiden ikäluokan maajoukkueleirit kokosivat yhteen lähes 60 nuorta koripalloilijaa 24 eri seurasta. Maajoukkuevalinnat kertovat, että laadukasta valmennustyötä tehdään ympäri Suomea.
Koripallon EM-kotikisojen odotetut yksittäiset otteluliput tulevat myyntiin kesäkuun alussa. Julkinen myynti käynnistyy 6.6. Sitä ennen 6. pelaajilla on mahdollisuus ennakko-ostoksiin 4.6. lähtien.
Lastenvalmennusverkosto on Suomen Koripalloliiton ja Kolmen Kampuksen Urheiluopiston yhteistyössä järjestämä kolmitasoinen, verkostomallinen täydennyskoulutusohjelma suomalaisen lasten valmennuksen kehittämiseksi ja arkisen seuratoiminnan auttamiseksi.