LrNMKY Katajan ensimmäinen haaste

13.3.2003 SM-Koriksen puolivälierät käynnistyvät perjantaina 14.3. mielenkiintoisin taisteluparein. Runkosarjan voittanut Kataja Joensuusta saa vastaansa tutun vastuksen, kun sen haastajaksi astelee Lappeenrannan NMKY. Samaiset joukkueet olivat vastakkain myös vuosi sitten pudotuspelien avauskierroksella.

Vuosi sitten Kataja väänsi 3-2-ottelusarjavoiton lappeenrantalaisista ja eteni lopulta aina SM-pronssille saakka.

- Vuosi on lyhyt aika. Emme ole unohtaneet mitä silloin tapahtui, vaan muistissa on. Revanssimielellä lähdetään ottelusarjaan, kertoi LrNMKY:n kapteeni Pasi Riihelä Koripalloliiton torstaina järjestämässä pudotuspelien infotilaisuudessa.

Lappeenrannalla on muutenkin kalavelkoja maksettavanaan, sillä se on hävinnyt kauden aikana jo viidesti Katajalle; kerran Suomen Cupissa ja neljästi SM-runkosarjassa. Kaikkiaan Lappeenrannan kausi on ollut varsin monijakoinen. Joukkue aloitti sarjakauden vahvasti ja keikkui jopa kärjen tuntumassa, kun ensimmäiset kymmenen ottelua oli pelattuna. Sitten käynnistyi tappioputki, valmentajat vaihtuivat ja kevät-kaudella joukkue on taas löytänyt pelivireen.

- Tammikuun puolivälissä päätimme, että keskitymme omiin juttuihimme ja onnistumisia on alkanut tulemaan. Nyt vain etsitään sellaiset aseet, joilla Kataja kaatuu, pohdiskeli Mika Turunen, LrNMKY-luotsi.

- Levypallot ovat tärkeässä asemassa ja muutama nopeakin pitäisi saada juostuksi, lisäsi Riihelä.

Katajalla on runkosarjan voiton myötä koko pudotuspeliruljanssin kattava kotikenttäetu. Sen arvo on suuri, sillä Kataja on kauden edetessä vain kahdesti hävinnyt kotihallissaan. Lisäksi Jukka Toijalan toipuminen ruhjevammasta ja Sami Laaksosen kuntoutuminen polvivammasta takaavat Katajalle Suomen korisparkettien kenties kovimman kotimaisen parivaljakon. Jalat Joensuussa pidetään kuitenkin tukevasti maassa.

- Lappeenranta on pelannut jo pitkään "omia play-offsejaan" pääsystä pudotuspeleihin ja päässyt hyvään pelirytmiin kiinni. Uskon, että nähdään tunnetta ja taistelua sisältävä ottelusarja, joka ei varmasti mene poikki kolmesta pelistä, ennakoi puolestaan Katajan päävalmentaja Timo Heinonen.

Vaihtomiehet suuressa roolissa

SM-pudotuspelien aikataulu on tiukka. Puolivälierät viedään viikossa läpi, jonka jälkeen välierät pelataan niinikään viikossa.

- Ohjelma on kova ja joukkueet sen myötä kovilla. Siinä jyvät erotetaan akanoista. Avainpelaajien täytyy olla koko ajan valmiina pelaamaan ja uskon, että vaihtomiehet tulevat nousemaan suureen asemaan pudotuspelisarjoja ratkottaessa, arvioi KTP:n konkarivalmentaja Eero Saarinen.

Kotkan suunnalla suuri mielenkiinto ennen pudotuspelien alkua kiinnittyy uuteen vahvistukseen, James Headiin, joka debytoi keskiviikkona SM-runkosarjan päätöskierroksella. Saariselle jää hyvin vähän aikaa ajaa uusi mies kuvioihin, mutta toisaalta hän myös valitsi Headin sen vuoksi, että mies istuu KTP:n nopeaan pelityyliin. Keskiviikkona näkemäänsä Saarinen oli tyytyväinen.

- Mielestäni Head pelasi kohtuullisen pelin, kun ajattelee, että kaveri matkusti ensin tänne puoli vuorokautta, istui sen jälkeen autossa, kävi syömässä, nukkui tunnin ja lähti peliin.

KTP ja sen tuleva puolivälierävastus BC Jyväskylä ovat tasanneet voitot kauden aiemmissa kohtaamisissa. Vain reilu viikko sitten BC Jyväskylä kävi läksyttämässä kotkalaisia Karhuvuoressa peräti 24 pisteen eron turvin (107-83).

- Meille osui muutama heikompi peli juuri tuohon saumaan. Emme oikein saaneet hyökkäystä rullaamaan sen paremmin kuin puolustustakaan toimimaan. Asiaa analysoitiin videolta ja mietittiin, mutta taisi lopulta olla henkimaailman juttuja. Nyt on ainakin Jyväskylää vastaan näyttöhaluja, puhisi KTP-vauhdin pitäjiin lukeutuva Anssi Kinnaslampi.

BC Jyväskylä on ensimmäistä kertaa mukana pudotuspeleissä, joten sille aukeaa uusi maailma, kun pallo perjantaina heitetään ilmaan.

- Ensimmäiset pudotuspelit ovat tosiaan edessä. Koko joukkueestamme löytyy playoff-kokemusta huimat kaksi minuuttia (Timo Turunen). Mutta sen minkä Roope Mäkelä ja muut Kotkan konkarit tuovat kentälle mukanaan kokemuksessa, me korvaamme sen nuoruuden innolla, sanaili Jyväskylän vahvoihin lenkkeihin kuuluva Petri Virtanen.

Jyväskylää voi huoletta nimittää tällä hetkellä yhdeksi sarjan ”kuumimmista joukkueista”. Joukkueen kannalta ikävä uutinen on kuitenkin se, että joukkueen aloittaviin takamiehiin lukeutuvan Timo Naukkarisen käsi on murtunut. Hän mursi sen ottelussa porvoolaista Tarmoa vastaan viime viikonloppuna. Näin valmentaja Thomas Johnson nähtäneen pudotuspeleissä pelitamineet niskassaan.

”Pottuilulle loppu”

Toinen hyvässä vireessä oleva sikermä on Vantaan Pussihukat. Se on voittanut viimeisestä 12:sta pelistään yhdeksän. Kahdeksan ottelua pudotuspeleissä ilman voittoja on kuitenkin Pussihukkien playoff-historia, ja riippakivi. Puolivälieräsarjassaan salolaista Vilpas Vikingsia vastaan vantaalaiset lähtevät hakemaan historiallista avausvoittoa.

- Niin paljon tästä pudotuspeleissä voitotta olemisesta on pojille pottuiltu, että luulen kaikkien haluavan hoitaa sen pois tieltään. Yhteishenkeä painottaen lähdetään sitä voittoa tavoittelemaan. Toivottavasti niitä tulee enemmänkin, toivoi PuHu:n päävalmentaja Tomi Kaminen.

Joukkueensa viimeaikaisille esityksille Kaminen löysi helpot selitykset.

- Olemme harjoitelleet hyvin, henki on porukassa erinomainen ja olemme nauttineet tekemisestämme. Näiden edellisten myötä myös itseluottamus on noussut ja se on näkynyt tuloksissa.

PuHu:n puolivälierävastustaja Vilpas osoitti venymiskykyään, kun se keskiviikkona voitti vieraissa niukasti Pyrbasketin 72-70. Voiton arvoa nostaa se, että Vilpas pelasi yhdellä amerikkalaisvahvistuksella ja ratkaisuhetket vielä ilman häntäkin.

- Huomattavasti helpompi pudotuspeleihin on lähteä Pyrbasket-taisteluvoitto alla kuin karmaiseva Componenta-tappio, jonka koimme Karkkilassa, kertoi Tommi Koskinen, Vilppaan päävalmentaja, viitaten kärsittyyn 60-92-rökälehäviöön.

Vilppaan toisella vahvistuksella, Donta Brightilla on vatsalihas-revähtymä, jonka vuoksi hän oli sivussa keskiviikkona. Miehen jatkostakaan ei ole tietoa.

- Pelaammeko yhdellä vai kahdella amerikkalaisella, on vielä kysymysmerkki. Vatsalihas-vammasta toipumiseen menee normaalisti kuutisen kuukautta. Donta sanoi kyllä, että kun on tänne asti tultu, niin hän haluaa yrittää. Ainakin hän pukee ylleen perjantaina ja osallistuu lämmittelyyn. Katsotaan miten käy, Koskinen jatkoi.

Kauden aiemmat kohtaamiset enteilevät PuHu-Vilpas –sarjasta tiukkaa. Runkosarjassa molemmat kotonaan, Vilpas pisteellä ja PuHu viidellä.

Korinaluspeli vs. kaukoheitot

Puolivälierien neljännessä otteluparissa kohtaavat monellakin tavalla varsin erilaiset joukkueet; Honka ja Kouvot. Hongan vahva pelaaminen koki loppukaudesta kolauksia. Se mm. hävisi runkosarjan kolmen viimeisen viikon sisällä neljä ottelua, joka on yhtä paljon kuin koko kaudella ennen niitä. Kouvot puolestaan on löytänyt peliinsä iloisuuden, taisteli itsensä upealla 101-99-voitolla Tarmosta runkosarjan päätöskierrokselta pudotuspeleihin.

Erilaisuuksia löytyy myös joukkueiden pelitavoista. Honka on eittämättä sarjan vahvin korinalusjoukkue, kun Kouvot puolestaan luottaa kovaan kaukoheittojen tulivoimaansa.

- On totta, että Kouvot on hyvin erilainen joukkue kuin me (olemme). Kouvot on myös hyvin vaarallinen. Uskon, että löydämme pysäyttäjiä myös kolmen pisteen viivalle. Jukka Hemdahl mm. pelasi jo tasapainoisen pelin tiistaina ja hänethän tunnetaan hyvänä puolustajana, arvioi Hongan korinaluskalustoon kuuluva Heikki Zitting.

Zittingin mainitsemaa vaarallisuutta Kouvot on osoittanut Tarmo-voiton lisäksi kukistamalla loppukaudesta mm. Lappeenrannan vieraissa ja Katajan kotonaan. Silmiinpistävää Kouvojen pelaamisessa on ollut se, että joukkueen ottelut ovat järjestään päättyneet muutaman pisteen eroilla suuntaan tai toiseen.

- Yhdessä vaiheessa meillä oli suuria vaikeuksia kääntää tiukkoja pelejä eduksemme. Nyt olemme järjestään voittaneet niitä, myhäili Tuomas Iisalo, yksi Kouvojen tarkkakäsistä.

Hongan otteista on paistanut väsymys ja innottomuus. Vahvasti nuorentuneella joukkueella kauteen lähteneen Hongan iloinen nopea hyökkäys on kadoksissa ja meno on muistuttanut ”tasaista hiihtämistä” kuten Zitting on asian ilmaissut.

- Pudotuspelit luulisi itsessään jo olevan sytyttävä tekijä. Tavoitteena on palata sille tasolla, jolla olemme kauden aikana parhaimmillamme olleet.

Tilastollisesti mielenkiintoinen tieto Honka-Kouvot –parista on se, että Kouvot on onnistunut viimeksi voittamaan Hongan Tapiolassa huhtikuussa 1999. Tuolloin Kouvot kaatoi Hongan ensimmäisessä SM-finaalissa ja eteni lopulta mestaruuteen saakka.

Asiat

 
12.6.2026 15:27 3x3

3x3 SM-kiertue jatkuu – Narinkkatori ja Kotkan Meripäivät kutsuvat mukaan kesän kuumimpiin 3x3-turnauksiin

Kesän 2026 3x3 SM-kiertue on täydessä vauhdissa, ja seuraavat tapahtumat tarjoavat niin pelaajille kuin katsojille ainutlaatuisen mahdollisuuden kokea urbaanin koripallon sykkeen keskellä kaupunkien kesätunnelmaa. Kiertue jatkuu Helsingin Narinkkatorilla ja Kotkan perinteikkäillä Meripäivillä ennen huipentumistaan elokuun SM-finaaleihin Espoossa.

12.6.2026 12:02 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueleirille kutsutut valittu

Suomen Koripalloliitto on valinnut 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueen Kisakallion leirille, joka pidetään 15.-18.6.2026. Leirille on kutsuttu seuraavat henkilöt.

12.6.2026 12:00 Korisliiga

Salon Vilpas koripallon Mestarien liigan karsintoihin

Toukokuussa seurahistorian toista Suomen mestaruutta juhlinut Salon Vilpas osallistuu tulevalla kaudella Mestarien liigan karsintoihin.

12.6.2026 11:51 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkueleirille kutsutut valittu

Suomen Koripalloliitto on valinnut 18-vuotiaiden poikien maajoukkueen Kisakallion leirille, joka pidetään 15.-18.6.2026. Leirille on kutsuttu seuraavat henkilöt.

12.6.2026 09:59 Korisliiga

Aatu Kivimäki kolmivuotisella sopimuksella Karhu Basketiin

Viime vuosina mm. kaksi Slovakian mestaruutta voittanut ja Saksan Bundesliigaa pelannut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 29 vuotta, palaa Suomeen ja Korisliigaan. Susijengin vahvuuteen kuuluva karkkilalaislähtöinen Kivimäki on solminut kolmivuotisen sopimuksen Korisliigan kestomenestyjä Karhu Basketin kanssa.

12.6.2026 09:30 Suomen Cup

Suomen Cup uudistuu tulevaksi kaudeksi: naiset ja miehet kisaavat mestaruudesta uudessa formaatissa

Koripallon Suomen Cup palaa kilpailuohjelmaan kahden vuoden tauon jälkeen kaudeksi 2026–27, kun naiset sekä miehet pelaavat cup-mestaruudesta kotiyleisön edessä.

11.6.2026 10:30 Naisten Korisliiga

HBA-Märsky lähtee eurokentille kaudeksi 2026–2027

Naisten Korisliiga-kevään hopeajuhliin päättänyt Suomen Olympiakomitean, pääkaupunkiseudun urheiluakatemia Urhean ja Koripalloliiton yhteinen pelaajahautomo HBA-Märsky lähtee eurokentille. Pääosin nuorten EM-mitaleja viime vuosina voittaneista lukioikäisistä pelaajista koostuva HBA-Märsky pelaa syksyllä Naisten Korisliigan lisäksi Euroopan toiseksi korkeatasoisinta kansainvälistä seurajoukkuekilpailua, Eurocupia.

11.6.2026 08:47 Suomalaiset ulkomailla

Erik Sajantila juhlii Hollannin mestaruutta

Hollannin liigaan saatiin keskiviikkoiltana suomalaismestari. Tapiolan Hongan kasvatteihin lukeutuvan Erik Sajantilan edustama Landstede Hammers päihitti finaalisarjan neljännessä osaottelussa ennakkosuosikki ZZ Leidenin lukemin 90-74 (46-47) ja otti siten mestaruuteen tarvittavan kolmannen finaalivoittonsa.

10.6.2026 20:35 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2026–2027 myönnetty: Keski-Suomi palaa liigakartalle – ennätysmäärä joukkueita pääsarjoissa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.

10.6.2026 09:51 Suomalaiset ulkomailla

Jukka Toijala jatkaa Yokohaman valmennusjohdossa

Viimeisen kahden kauden ajan Lassi Tuovin oikeana kätenä Yokohama B-Corsairsin valmennusjohdossa toiminut Jukka Toijala, 54, on allekirjoittanut tulevaa kautta koskevan jatkosopimuksen. Tuovi ja Toijala jatkavat japanilaisseuran valmentajina myös kaudella 2026–2027.

Näytä lisää vastaavia