LrNMKY tasoitti finaalisarjan

23.4.2006 Koripallon hallitseva Suomen mestari Lappeenrannan NMKY toipui yhdessä vuorokaudessa Joensuussa kokemastaan tyrmäyksessä. LrNMKY tasoitti finaalisarjan 1-1:een kaatamalla Katajan kotiyleisönsä edessä numeroin 81-76 (45-38). Kolmas finaali pelataan keskiviikkona Joensuussa.

Namika hallitsi ottelua hienokseltaan alusta asti. Voitto alkoi kypsyä lopullisesti viisi minuuttia ennen loppua, jolloin tulostaululla tuikkivat 73-63.

- Puolustimme jo lauantain ottelussa hyvin, mutta silloin heitot eivät vielä menneet sisään. Nyt ne upposivat jo aika hyvällä prosentilla, totesi voittajien Pasi Riihelä tyytyväisenä.

Riihelä oli LrNMKY:n pikaisen paluun ilmentymä. Hän jäi vielä Joensuussa nollille, mutta heitti kotiottelussa 19 pistettä ja otti kahdeksan levypalloa.

Riihelän kanssa samoille pisteille ylsivät myös Jussi Kumpulainen ja Andre Foreman. Chanan Colman ja Katajan Petri Virtasen kanssa paljon töitä tehnyt Matt Williams säestivät 11:llä sekä kahdeksalla pisteellä.

- Lisäksi pääsimme jo levypalloissakin (38-42) tasaisesti lähelle Katajaa. Vastustajalla on vaikea työ sulkea neljää miestä irtopalloista, painotti Riihelä.

Parhaiten siinä onnistui Sami Lehtoranta 15 levypallolla ja kymmenellä pisteellä. Yhdeksän pistettä nostanut Bastian Kordyaka kauhoi hänkin omista korkeuksistaan kymmenen irtopalloa.

Tappio himmensi Virtasen showta

Voitokkaassa kotiottelussa mainiosti Katajan peliä johtanut, mutta huonolla prosentilla vain kolme pistettä upottanut Virtanen otti vahingon korkojen kera takaisin Lappeenrannassa. Tosin henkilökohtaisten tilastojen kohentaminen oli laiha lohtu, kun voitto lipui käsistä.

Virtanen nakutti kovat 33 pistettä, joista 21 syntyi tarkasti kolmoskaaren takaa. Lisäksi Virtasen tilille merkittiin viisi koriin johtanutta syöttöä Namikan Colmanin tapaan.

- Ottelun toinen jakso oli katajalaisittain täydellinen Virtanen-show. Emme saaneet Virtaseen otetta, mutta tärkeintä oli sittenkin pitää muut vastustajat kurissa, korosti Riihelä.

- Virtanen pelasi hyvän ottelun, mutta hän jäi turhan yksinäiseksi. Olemme hävinneet kevään playoff-sarjassa kolme ottelua ja niiden kaikkien taustalla on ollut normaalia alhaisempi valmiustila. Polvi ei noussut tarpeeksi puolustuksessa ja hyökkäys hyytyi staattiseksi, kuvaili Katajan valmentaja Timo Heinonen omiensa otetta parketilla.

LrNMKY vei ottelua, eikä virhevaikeuksiin ajautunut Kataja pystynyt haastamaan isolla viisikolla isäntiä.

- Kaikki kunnia Lappeenrannan puolustukselle. He ottivat tyylikkään torjuntavoiton. Joukkueesta löytyi syvyyttä, minkä tilastotkin kertovat. Mutta ei tässä mitään sen ihmeempää, finaalisarja alkaa udelleen keskiviikkona Joensuussa, korosti Lappeenrannan tappion nopeasti nollannut Heinonen.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/
 
23.3.2026 20:39 Korisliiga

Korisliiga-playoffit käyntiin: Vilpas avasi rajulla rynnistyksellä, Aalto johti Korihait voittoon

Samu Adler ja Mikael Aalto kuuluivat Korisliiga-illan hahmoihin, kun ensimmäiset puolivälieräpelit paketoitiin Salossa ja Uudessakaupungissa.

22.3.2026 09:30 Korisliiga

Korisliigan playoff-ennakko: Eemi Luukkonen, Henri Kantonen, Joona Tuomala ja Rene Rougeau analysoivat puolivälieräparien vahvuudet, heikkoudet ja mahdollisuudet

Korisliigan puolivälierissä toisensa kohtaavat tiistaina 24. maaliskuuta kovia kokenut Kauhajoki ja sijoitustaan parempi Kataja sekä jatkuvasti kehittyvä KTP ja merkittävällä kokemusedulla siunattu Seagulls.

21.3.2026 09:30 Korisliiga

Korisliigan playoff-ennakko: Mikko Koivisto, Mikael Aalto, Topias Palmi ja Alvar Peltoniemi jakavat mietteensä kovan puolivälieräkoitoksen alla

Korisliigan puolivälierissä toisensa kohtaavat maanantaina 23. maaliskuuta jatkosarjavoittaja Salon Vilpas ja alemmassa jatkosarjassa huippumenestynyt Tampereen Pyrintö sekä varmaan joukkuepeliin luottava Korihait ja kenttää hurjasti juokseva Tapiolan Honka.

20.3.2026 11:49 Korisliiga

18 erotuomaria valittu Korisliigan pudotuspeleihin

Pantteripatsaan jo häämöttäessä kahdeksan joukkueen ulottuvilla Korisliiga-kausi on tullut vuoden jännittävimpään vaiheeseen. Kevään pudotuspeleihin on valittu 18 erotuomaria jakamaan oikeutta kauden ratkaisuhetkissä.

18.3.2026 20:18 Korisliiga

Korisliigan playoff-sijojen mysteeri ratkesi: kotiedun varmistivat KTP ja Korihait, alemman jatkosarjan voitti Kataja

Salon Vilpas varmisti jo aiemmin sarjavaiheen voiton ja lähtee playoffeihin sijalta yksi. Kauhajoen kotietu oli ennestään varmaa, mutta ottelutulos lukitsi joukkueen sijalle kaksi. Muutkin kotietupaikat ratkesivat tänään, ja samalla valkeni alemman jatkosarjan pudotuspelisijojen järjestys.

18.3.2026 12:19 Korisliiga

Korisliigan päätöskierroksella riittää panosta: kolme joukkuetta taistelee kahdesta puolivälierien kotietupaikasta

Keskiviikkona pelataan Korisliigan jatkosarjojen viimeiset ottelut. Sijat 2.-5. ratkeavat päätöskierroksella. Myös Kataja Basket ja Tampereen Pyrintö ratkaisevat sijat 7. ja 8.

14.3.2026 20:47 Korisliiga

Sisukas Kataja varmisti playoff-paikkansa – Kobrat romutti Lahden haaveet yhden pisteen voitolla

Kataja Basket kaatoi toisen pahimmista kilpailijoistaan, Bisons Loimaan, ja varmisti oman pääsynsä pudotuspeleihin. Lahti Basketball ei olisi myöskään enää uhannut joensuulaisia, koska se kärsi hiuksenhienon tappion sarjaputoaja Kobrille. Ylemmässä jatkosarjassa puolestaan korkein ja matalin sija on ratkaistu, mutta niiden välissä järjestys voi vielä jatkosarjojen päätöskierroksella muuttua.

13.3.2026 20:48 Korisliiga

Kauhajoki ja KTP ottivat kumpikin voiton – sijojen 2–5 joukkueiden paremmuusjärjestys edelleen ratkaisematta

Miesten Korisliigan jatkosarjoja on kullakin joukkueella jäljellä enää yksi tai kaksi ottelua. Alemman jatkosarjan toinen playoff-joukkue ja ylemmän jatkosarjan joukkueiden järjestys sijoilla 2–5 ovat edelleen mysteerejä.

11.3.2026 20:27 Korisliiga

Sijanousua hakeva Honka taivutti Vilppaan – jatkosarjavoiton varmistaneet salolaiset pelaavat ilman panosta

Tapiolan Honka tavoittelee viimeisillä kierroksilla jatkosarjasijoituksensa kohentamista ja kotiedun saavuttamista playoffeihin. Espoolaisseura on taulukossa viidentenä mutta tasapisteissä kahden ylempänä olevan joukkueen kanssa.

10.3.2026 20:27 Korisliiga

Pyrintö varmisti playoff-paikkansa, Kataja joutuu voitostaan huolimatta vielä jännittämään – Vilppaan sarjavoitto sinetöity

Tampereen Pyrintö on varmuudella mukana Korisliigan pudotuspeleissä, mutta Lahti Basketball ja Bisons Loimaa voivat vielä teoriassa saavuttaa toista pääsylippua hallussaan pitävän Kataja Basketin. Ylemmässä jatkosarjassa Korihait, KTP-Basket ja Tapiolan Honka uhkaavat Kauhajoen kakkossijaa. Salon Vilpas ei pelannut tänään, mutta sen paalupaikkaa ei voi viedä enää kukaan.

Näytä lisää vastaavia