20.8.2003 SM-Koriksessa pelaavan Vilpas Vikingsin pelaajapakka alkaa olla koossa. Salolaisilla on kymmenen kotimaista pelaajasopimusta. Suomalaiskaartia vahvistaa 201-senttinen Marco Sanders, jolla on Yhdysvaltain kansalaisuuden lisäksi Saksan passi. Jobinpostiakin Vilppaalla on. Heinäkuun lopulla Vilppaan kanssa sopimuksen tehnyt Stevie Johnson ei saavu Saloon.
Vilppaan kotimaisen rungon tuoreita sopimuspelaajia seurassa ovat Vilppaan omat kasvatit llpo Jalonen (28 vuotta), Timo Humalamäki (19) ja Niilo Merilä (19) sekä A-juniori-ikäinen Kimmo Tuomi (18) Perniöstä. Ennestään Vilppaalla oli sopimukset Mikko Arosillan, Jukka Katajan, Markku Koiviston, Sami Lähteenlahden, Mika Vesterisen sekä BC Nokiasta siirtyneen Erkko Ojalan kanssa.
EU-apu Sanders on sisäpelaaja, joka aloitti yliopistouransa NCAA:n I divisioonassa pelaavassa University of Charlestonissa, mutta siirtyi vähäisen peliajan vuoksi NAIA:n Point Park -yliopistoon kolmeksi vuodeksi. Päättyneellä kaudella mies tehtaili mukavat tilastomerkinnät: 16,5 pistettä, 10,0 levypalloa ja 1,2 torjuntaa ottelua kohden.
Vilpas teki jo heinäkuun lopulla sopimuksen Islannin kaksinkertaisen korikuninkaan Stevie Johnsonin kanssa. Myöhemmin on ilmennyt, että Johnsonilla onkin voimassaoleva sopimus viimekautisen joukkueensa Haukarin kanssa Islantiin. Islantilaisseura haluaa pitää kiinni sopimuksestaan, joten Vilppaan amerikkalaishaku on käynnistynyt uudelleen.
- EU-miehessä siirryimme astetta pienempään, joten amerikkalaisen kohdalla haemme hieman suurempaa kuin Johnson oli. Vaihtoehtoja on paljon, ja kovia pelaajia on tarjolla, paljasti Vilppaan valmentaja Tommi Koskinen.
Ilouutinen Vilpas-faneille on Ilpo Jalosen jatko Vikings-paidassa. Jalosella on menossa hurja putki peräkkäisten pelattujen SM-ottelujen sarjassa. Koossa on ennen kauden avausta 271 peräkkäistä ottelua. Hurja putki käynnistyi 12.10.1996 ja jatkuu jo kahdeksatta vuotta. Jalonen on kautta aikojen listalla 11. sijalla. Tilastokärki Anssi Rauramoon (385) tosin on vielä matkaa.
Susijengin EM-kotikisakesä 2025 on käynnistynyt Helsingin Mäkelänrinteen URHEA-hallissa perinteisillä Open Gym -harjoituksilla, joihin päävalmentaja Lassi Tuovi on lähettänyt kutsut 43 pelaajalle. Susijengin EM-kisoihin valmistava ohjelma on puolestaan täydentynyt elokuun puolessavälissä Puolassa pelattavalla maaottelulla.
Susijengin kapteeni Sasu Salin pelasi yhden kauden parhaista peleistään tärkeimmällä mahdollisella paikalla, kun hän upotti 21 pistettä ja kauhoi yhdeksän levypalloa Cluj-Napocan kaataessa Romanian liigan neljännessä finaaliottelussa Oradean pistein 92–83 (41–40). Romanian mestaruus ratkeaa viidennessä finaalissa perjantai-iltana.
Tampere tarjoaa elo-syyskuussa pelattavien EM-kotikisojen vieraille kätevän lisäedun. Kaikkiin tapahtuman pääsylippuihin sisältyy automaattisesti matkaoikeus Tampereen seudun joukkoliikenteen busseissa, raitiovaunuissa ja junissa.
Jussi Laakso debytoi viikonloppuna SUSI All Stars -leirityksessä yhden poikajoukkueen valmentajana. Kokeneelle Laaksolle kyseessä oli paluu maajoukkuetoiminnan alkujuurille – aikoihin mistä hänen maajoukkueuransa valmentajana käynnistyi 1990-luvun lopulta.
Koripallon EM-kotikisoihin Tampereella on 82 päivää. Perjantaina käynnistyi kisojen odotettujen yksittäislippujen myynti.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2025–2026. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä.
Kauhajoki on solminut vuoden sopimuksen takamies Fiifi Aidoon kanssa. 189-senttinen Visa-Basketin kasvatti siirtyy Kauhajoelle Nokialta, jossa hän on pelannut kaksi edellistä kautta ja oli voittamassa BC Nokian kanssa mestaruutta keväällä 2024.
Susiladiesin tähtipelaaja Awak Kuier siirtyy Italiasta Euroopan huippuseura Galatasaray Çağdaş Faktoringiin Turkkiin. Sopimus on mallia 1+1 ja kattaa ainakin kauden 2025–26.
Helmi Tulosen, 26, kausi Italian Serie A1:ssä päättyi ikävästi putoamiseen. Henkilökohtaisella tasolla Tulonen pelasi kuitenkin jälleen hyvän kauden.
Vuoden muuvi 2025 -kisassa haettiin juniorisarjojen kauden näyttävintä suoritusta. Kilpailuun saapui kymmeniä videoita, ja viime viikolla fanit äänestivät finalistien joukosta kolme parasta.