21.10.2017 Lauri Markkasen Chicago Bulls kohtaa NBA-kauden kotiavauksessaan San Antonio Spursin. Nelonen näyttää ottelun suorana lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kello 03.00 alkaen.

Lauri Markkasen Chicago Bulls pääsee ensimmäistä kertaa kotiyleisönsä eteen ensi yönä Suomen aikaa. Kuva: Mikko Ovaska
Markkasen tähdittämä Bulls avasi kautensa perjantain vastaisena yönä vierasparketilla Toronto Raptorsia vastaan. Heti NBA-debyytissään avauskokoonpanoon murtautunut suomalainen avasi uransa komeasti ja oli välittömästi joukkueensa parhaimmistoa.
Markkanen nakutti 17 pistettä ja raapi päälle kahdeksan levypalloa. Lukemat olivat debyyttiotteluun komeat, sillä Markkanen teki samalla kaikkien aikojen suomalaisennätyksen yhden NBA-ottelun pisteissä.
– Markkanen oli heti oma perus itsensä. Ei tarvittu edes huikeaa peliä ja silti rikkoutui kaikkien aikojen suomalaispiste-ennätys NBA:ssa. Hanno Möttölä heitti aikanaan parhaimmillaan 14 pistettä yhdessä pelissä, Ruudun NBA-asiantuntija ja -selostaja Kristian Palotie alleviivaa.
Palotie on äänessä myös sunnuntaiyönä, kun Markkanen ja Bulls pääsevät ensi kertaa tällä kaudella huudattamaan United Centerin kotiyleisöään.
Lue myös
Viimeisen kahden kauden ajan Korisliiga-kentillä vakuuttavaa jälkeä tehnyt Tapiolan Hongan kasvatti Samu Adler, 198 cm ja 18 vuotta, on valinnut yliopistojoukkueekseen Big East -konferenssissa pelaavan Butlerin. Suomen nuorisomaajoukkueiden vakiokastiin Adlerin tavoin viime vuosina kuulunut Olavi Suutela siirtyy puolestaan Oregon Statesta UC San Diegon yliopistoon.
Awak Kuier pääsi taistelemaan Euroliigan voitosta, mutta tuloksena oli kirvelevä finaalitappio. Linda-Lotta Lehtoranta pääsi Bulgariassa juhlimaan mestaruutta ja Lilli Onnelan Faenza eteni jatkoon Italiassa.
Mikael Jantusen edustama Fenerbahce aloittaa Euroliigan mestaruuden puolustamisen puolivälieräsarjalla hallitsevaa Liettuan tuplamestaria Zalgiris Kaunasta vastaan. Fenerbahce päätti Euroliigan runkosarjan vierasvoittoon ranskalaisesta ASVELista yltäen neljännelle sijalle ja puolivälierien kotietuun.
Elina Koskimiehen ja Roosa Lehtorannan Saarlouis Royals joutui taipumaan Saksan Bundesliigan pudotuspelien puolivälierissä. Lopputulosta lukuun ottamatta Koskimiehelle jäi kuitenkin positiivinen maku kaudesta.
Elias Valtonen teki paluun pelikentille loukkaantumisen jälkeen viikonloppuna. Edon Maxhuni oli jälleen kuumana Ranskassa ja Olivier Nkamhoua nosti Varesen pudotuspelipaikalle Italiassa.
Päättyneellä NCAA-kaudella North Carolinassa pelannut Elina Aarnisalo, 20, palaa ensi kaudeksi UCLA:n riveihin, jossa hän aloitti yliopistouransa.
Vastikään Galatasarayn paidassa Turkin liigassa hopean saanut ja ensi viikolla Euroliigan Final Six -lopputurnauksessa pelaava Awak Kuier, 24, tekee paluun WNBA:han ja Dallas Wingsiin tänä kesänä.
Miikka Muurisesta tuli kolmas suomalaispelaaja kautta aikain maailman parhaiden lukioikäisten koripalloilijoiden vuosittaisessa Nike Hoop Summit -tähdistöottelussa. Susijengin suurlupaus Muurinen keräsi 10 pistettä ja nautiskeli neljä donkkia, kun hänen edustamansa muun maailman tähdistöjoukkue hävisi Yhdysvalloille jatkoajalla 100–102 (43–43, 89–89).
Kouvolalaislähtöisen valmentajan kausi Kiinan naisten pääsarjassa huipentuu edustamansa Shanxi Flamen finaalisarjaan Sichuania vastaan. Haakanan apuvalmentajana työskentelee Petri Jaakkola.
Sara Bejedi pelasi vahvan kauden Turkin liigassa Botasin paidassa. Bejedi pääsi haastamaan itseään ja osoitti pärjäävänsä kovissa paikoissa.