17.7.2015 Kouvot on solminut pelaajasopimuksen Miikka Luosmaan, 21, kanssa. Luosmaa tulee pelaamaan kaudella 2015-2016 niin Kouvojen edustus- kuin Divari-B -joukkueessakin. Pelaajasopimus on 1-vuotinen.

Karkkilan Urheilijoiden kasvatti vietti viime kauden Yhdysvalloissa Regis Universityssä, joka tahkosi NCAA II:sta. Kaudella 2013-14 Luosmaa keräsi kahdeksassa ottelussa miesten I-divisioona B:ssä tilastoikseen 6,1 pistettä ja 4,4 levypalloa ottelua kohden.
Tulen innokkaalla ja nöyrällä mielellä Kouvolaan. Minulla oli erittäin positiivinen kuva päävalmentaja Jyri Lehtosesta, joukkueesta ja seuraorganisaatiosta ja se kuva on vahvistunut jatkuvasti, Luosmaa totesi seuran tiedotteessa.
204-senttisen sisäpelaajan tilille on kertynyt A-nuorten maaotteluita yhdeksän, joissa pisteitä on syntynyt 5,1 keskiarvolla.
Kouvoilla on Luosmaan lisäksi pelaajasopimukset Ville Kauniston, DJ Richardsonin, Alexander Madsenin, Tuomas Hirvosen, Cedric Latimerin ja Arttu Saarijärven kanssa.
Toukokuussa seurahistorian toista Suomen mestaruutta juhlinut Salon Vilpas osallistuu tulevalla kaudella Mestarien liigan karsintoihin.
Viime vuosina mm. kaksi Slovakian mestaruutta voittanut ja Saksan Bundesliigaa pelannut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 29 vuotta, palaa Suomeen ja Korisliigaan. Susijengin vahvuuteen kuuluva karkkilalaislähtöinen Kivimäki on solminut kolmivuotisen sopimuksen Korisliigan kestomenestyjä Karhu Basketin kanssa.
Viime kauden Pällijeff pelasi AC Oulu Basketin riveissä ja oli joukkueineen taistelemassa I divisioona A:n finaaleissa noususta Korisliigaan. Oulun lisäksi Pällijeff on pelannut HBA:n ja JBA:n paidassa. Sopimus on malliltaan 1+1-vuotinen.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Uuden päävalmentaja Konsta Mastomäen johdolla Kauhajoen uudeksi pelaajaksi on rekrytoitu 23-vuotias, 196 senttinen ja 98 kiloinen Tyeree Bryan. Joukkueen apuvalmentajaksi saapuu Cedrid Latimer.
Helsinki Seagulls on tehnyt yhden kauden mittaisen sopimuksen joukkueen monivuotisen kapteenin René Rougeaun kanssa. Korisliigassa huimat viisi mestaruutta voittanut yhdysvaltalaispeluri on edustanut Seagullsia jo kaudesta 2022-23 asti.
Laitahyökkääjän viime kausi päättyi ikävästi loukkaantumiseen vasta kauden toisessa ottelussa. Jatkosopimus on kestoltaan yksivuotinen.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Tuore koripalloilun Suomen mestari Salon Vilpas on tehnyt kahden vuoden pelaajasopimuksen Simeon Stefanovicin kanssa. 188-senttinen takamies pelasi juniori-ikäisenä neljä vuotta Espanjassa ja ensimmäiset liigakokemukset tulivat viime kaudella Lapuan Kobrissa.