14.7.2016 Viime kaudella Tapiolan Hongan peliä pyörittänyt Minna Mali, 19, sekä Naisten Korisliigaan palaava Ellen Nurmi, 23, ovat solmineet sopimukset Espoo Unitedin kanssa.
Ellen Nurmi palaa Naisten Korisliiga -kentille Espoo Unitedin väreissä. Kuva: Francois Perthuis.
Yhteensä 13 A-nuorten maaottelua pelannut 170-senttinen Mali viimeisteli viime kaudella 4,9 pistettä, 2,6 levypalloa ja 2,8 syöttöä ottelua kohden.
- Minna on ollut tärkeässä roolissa jo kolmen kauden ajan, kasvaen kausi kaudelta isompiin saappaisiin. Parhaat kaudet hänellä ovat luonnollisesti vielä edessä, joukkueen päävalmentaja Kimmo Kujansivu muotoilee.
Malilta löytyy palkintokaapistaan B-tyttöjen SM-kullan (2013) sekä -hopean (2012) lisäksi kaksi A-tyttöjen SM-pronssia (2014, 2015).
Yliopistouransa Tampa Spartansin riveissä päättänyt Nurmi palaa Korisliigaan, jossa 183-senttinen laituri edusti kahden kauden ajan Torpan Poikia ennen siirtymistään Yhdysvaltoihin. Viimeisimmällä ToPo-kaudella 2011-12 nuorten maaotteluissa 49 kertaa esiintynyt Nurmi heitti 9,7 pistettä ottelua kohden.
- Fiilikset tulla pelaamaan Espoo Unitediin ovat mahtavat! Tapiolan Honka on tehnyt upeaa työtä naisten koriksen eteen edustustasolla ja tavoitteena on jatkaa sitä nyt Espoo Unitedin alla, Nurmi hehkuttaa seuran tiedotteessa.
Korisliigan kotimaisten pistetykkien kärkisijoille viime vuosina noussut ja keväällä Helsinki Seagullsin kanssa Suomen mestaruutta juhlinut Erik Sajantila, 195 cm ja 24 vuotta, on solminut ensimmäisen kotimaan ulkopuolisen ammattilaissopimuksensa. Tapiolan Hongan kasvatteihin lukeutuvan Sajantilan uusi joukkue on hollantilainen Landstede Hammers.
19-vuotias Stella Jokela jatkaa Hongan naisten Korisliiga-joukkueessa tulevalla kaudella. Sentteriosastolla viihtyvälle 183-senttiselle Jokelalle tuleva kausi on neljäs naisten rosterissa.
Kouvottaret on solminut yksivuotiset valmentajasopimukset päävalmentaja Joonas Frimodigin, valmentaja Jussi Kukkosen sekä fysiikkavalmentaja Immo Hietakallion kanssa. Pelaajista Enni Luostarinen ja Helmi Lampinen tekivät jatkosopimukset.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2025–2026. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä.
Tapiolan Honka ja Emma Ristola ovat tehneet jatkosopimuksen kaudelle 2025-26. Huimaa kehityskaarta Naisten Korisliigassa viime kaudella esitellyt honkalaiskasvatti tehoili 12,2 pisteen, 6,3 levypallon ja 2,1 syötön ottelukeskiarvolla. Vuonna 2006 syntyneelle Ristolalle tuleva kausi on jo viides liigatasolla.
Keväällä Suomen mestaruutta juhlinut Kotkan Peli-Karhut on solminut jatkosopimuksen Lauren Heardin kanssa.
BC Nokian valmennustiimiin liittyy kaudelle 2025–26 koripallon parissa pitkän ja ansioituneen uran tehnyt Ilpo Rantanen. Rantanen tulee toimimaan Sopasen apuna valmennustiimissä tuoden joukkueelle arvokasta osaamistaan monella eri osa-alueella.
Mäkelä näkee tulevaisuudessa hyvät mahdollisuudet Peli-Karhujen menestysputken jatkumiselle.
Lampénin ja Hongan sopimus on yksivuotinen.
Tapiolan Hongan naisten Korisliiga-joukkueen valmennus on hyvissä ja tutuissa käsissä myös kaudella 2025-26. Niko Nyholm aloittaa viidennen kauden naisten edustusjoukkueen päävalmentajana, Reetta Piiparille tuleva kausi on neljäs joukkueen valmennustiimissä.