2.11.2013 20:19 Tampereen Pyrinnön lisäksi Korisliigan kärjessä jatkaa vielä toinenkin joukkue ilman tappioita, kun Nilan Bisons päihitti kovaa taistelleet Kouvolan Kouvot kotonaan Loimaalla pistein 91–80 (39–42). Kauhajoella Karhu aiheutti Tapiolan Hongalle kolmannen perättäisen tappion jyräämällä 87–81 (37–44)-kotivoittoon.

Mikko Koivisto kunnostautui Bisonsin karistaessa Kouvot kannoiltaan.

Vasta 18-vuotias Alexander Madsen oli erinomainen Bisonsin maajoukkuerutinoitunutta eturiviä vastaan.

Bojan Sarcevicin Karhu jatkaa myös voittoisana. Kuvat: Matti O. Koskinen & Vesa Kuukka/Kuvanmaailma.
Yhä avausvoittoaan metsästävä Kouvot saapui Loimaan Liikuntahallille ilman pistekärkiään Lawrence Wrightia ja Ilari Seppälää, joten voittajasta ei pitänyt olla epäselvyyttä.
Bisons joutui kuitenkin kotiyleisönsä edessä pelaamaan selkä seinää vasten, sillä veren maku suussa pelannut Kouvot piti vain yhdeksällä miehellä matkassa ollutta kotijoukkuetta pinteessä suurimman osan pelistä. Kouvot johti parhaimmillaan yhdeksällä pisteellä ja viimeisen kerran yhdeksän minuuttia ennen loppua 62–63.
Hallitseva mestari sai kuitenkin ryhtiliikkeen aikaiseksi päätösneljänneksellä, jolloin Bisons-hyökkäys alkoi viimein kulkea. Tuukka Kotti ja Frank Robinson upottivat neljännen jakson alussa 11 pistettä putkeen, jonka jälkeen Carl Lindbom lisäsi kotijohdon kahdeksaan pisteeseen kaaren takaa.
Kouvot keikkui vielä kolme minuuttia ennen loppusummeria kolmen pisteen päässä (79-76), jolloin Mikko Koiviston kakkonen sekä Matti Nuutisen riisto ja kolmonen vapauttivat loimaalaiset kuudenteen voittoonsa.
Frank Robinson (19/1/3 syöttöä), Tuukka Kotti (17/4), Mikko Koivisto (14/3), Carl Lindbom (12/2) ja huippupelin entistä joukkuettaan vastaan pelannut Antto Nikkarinen (12/4/8 syöttöä) olivat isäntien parhaat.
– Aluksi oli vähän vaikeaa. Olimme vaikeuksissa Kouvojen pallonliikkeen kanssa. Pakko antaa tunnustusta Jyrille (Kouvojen päävalmentaja Lehtonen), että vieläkin näyttää peli hyvältä, Kouvoista Bisonsiin siirtynyt Nikkarinen runoili.
Kouvot upotti kolmosensa 52% tarkkuudella ja voitti levypallot 33-24, mutta sortui 28 pallonmenetykseen. Amerikkalaistakamies Frank Sullivan (32/8/4 syöttöä) oli odotetusti joukkueen pisteykkönen, ja hänen lisäkseen 18-vuotias Alexander Madsen (20/1) ja 17-vuotias Tuomas Hirvonen (16/6/7 syöttöä) keräsivät jopa kotiyleisöltä aplodeja.
Bisons on voittanut Korisliigassa kaikki kuusi peliään, Kouvoilla on tilillään seitsemän tappion putki.
Korisliiga-kautensa viidellä voitolla aloittanut liiganousija Tapiolan Honka joutui lauantaina nöyrtymään kolmannen perättäisen kerran, kun väkivahvan alkukauden pelannut Kauhajoen Karhu käänsi kotipelinsä 87–81 (37–44)-voitokseen.
Honka aloitti pelin jo tutuksi tulleella Ronnie Clark showlla, kun kokenut amerikkalaislaituri säkitti kylmän viileästi 16 pistettä kymmeneen minuuttiin ja johti parhaimmillaan 14 pisteellä hieman ennen taukoa.
Karhu sai kuitenkin tuttuun tapaan puolustuspäässä lian kiristymään ottelun edetessä ja pääsi ensi kerran johtoon kolmannen jakson lopulla. Bojan Sarcevicin ja Andre Williamsonin onnistuneet kolmoset päätösjakson puolivälissä takasivat Karhulle turvavälin viime minuuteille lähdettäessä.
– Honka aloitti hyvin Clarkin johdolla. Meiltä kesti jonkin aikaa löytää oikea intensiteetti. Kun se löytyi, saimme Hongan ratkaisijat kiinni ja he alkoivat väsyä, analysoi Karhun päävalmentaja Ari Tammivaara.
Karhulta Andre Williamson (20/4) ja Antwine Williams (17/5/5 syöttöä) muodostivat tehoparin. Markus Molenius (12/2) upotti kaikki heittonsa.
Ronnie Clarkin (22/9) heittoilta rauhoittui avausneljännekseen, kun taas uusi pelinrakentaja Omar Krayem (32/5) väläytteli ratkaisuvalmiuttaan. Tuomas Iisalo puuttui espoolaisrivistöistä.
Karhu on voittanut kahdeksasta pelaamastaan ottelusta seitsemän ja Honka vastaavasti kahdeksasta ottelusta viisi.
(STT)
Miesten Korisliigassa kumpikin välieräsarjoista päätyi tänään kotivoittojen ansiosta kutkuttavaan 2–2-tilanteeseen.
Miesten Korisliigan välierissä tilanne on parhaillaan 2–1 niin Salon Vilppaan kuin Helsinki Seagullsinkin hyväksi.
Miesten Korisliigassa pelattiin toinen ottelu kumpaakin välieräsarjaa. Salon Vilpas ja Korihait ovat nyt tilanteessa 1–1, kun taas Helsinki Seagulls johtaa Kataja Basketia vastaan 2–0.
Salon Vilpas vei ensimmäisen välieräottelun nimiinsä luvuin 92–84.
Helsinki Seagullsin ja Kataja Basketin ensimmäinen kohtaaminen päättyi Seagullsin voittoon.
Tänä keväänä Salon Vilpas voitti ylemmän jatkosarjan reippaalla etumatkalla ja viimeisteli puolivälieräsarjan Tampereen Pyrintöä vastaan voitoin 4–1. Nyt se saa vastaansa Korihait, joka lähti playoffeihin sarjan neljänneltä sijalta ja kaatoi Tapiolan Hongan niin ikään 4–1.
Kataja Basket on rakentanut ja hajottanut läpi koko kauden, ja palaset loksahtivat paikoilleen vasta pudotuspelien koittaessa. Helsinki Seagullsilla puolestaan todellinen valtti, henkinen kovuus, löytyi rajussa takaa-ajoasemassa, kun sitä kipeimmin tarvittiin.
Helsinki Seagulls matkustaa miesten Korisliigan välieriin kohtaamaan Kataja Basketin noustuaan 3–1-takaa-ajoasemasta voittajaksi KTP-Basketia vastaan.
Helsinki Seagulls otti kotivoiton KTP-Basketista ja venytti puolivälierät vielä seitsemänteen otteluun. Pöllä pani parastaan korin alla, mutta se ei riittänyt, kun Rougeau ja Ross kirjauttivat komeat tuplatuplat.
Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Maaliskuun parhaaksi valittiin upean kuukauden pelannut Korihaiden Frank Champion, joka vei samaisen kunnian myös helmikuussa.