7.4.2008 Naisten SM-finaalisarja kulkee kotivoittojen tahdissa. Peli-Karhut siirtyi voitoissa 2-1-johtoon, kun se voitti Karhuvuoressa vierailleen Lappeenrannan Catzin tuloksella 87-60 (40-27). Mestaruus on katkolla PeKalle torstaina, jolloin pelataan neljäs finaali.
PeKa ja Catz ovat nyt tahkonneet viime kevään finaalit mukaan lukien kahdeksan loppuottelua kotivoittojen merkeissä.
Lauantaina Catzin voiton takuunaisena hääri kauden ennätyspisteensä (21) heittänyt yllätysnimi Piia Harkko. Maanantaina oli Peli-Karhujen Laura Lehtorannan vuoro yllättää.
PeKa otti ratkaisevan irtioton toisen neljänneksen alussa. Lehtorannan johdolla kotijoukkue juoksi reilun viisiminuuttisen nimiinsä 14-2 ja siirtyi 32-19-johtoon. Lehtoranta teki illan 14 pisteestään 11 karkumatkalla.
- Sattui hyvä päivä ja lähti uppoamaan heti, kuittasi kahdessa ensimmäisessä finaalissa yhteensä neljä pistettä tehnyt Lehtoranta onnistumisensa.
Catz ei toipunut saamastaan tyrmäyksestä. Peli-Karhujen puolustusrivit olivat ojennuksessa läpi ottelun, eivätkä antaneet vierailleen mitään ilmaiseksi. Lappeenrantalaiset tuhrivat myös oma-aloitteisesti mahdollisuuksiaan menettämällä ottelussa pelivälineen peräti 31 kertaa.
- Pelimme perustuu joukkuepelaamiseen ja järjestelmälliseen hyökkäykseen. Ei paljon ole tehtävissä, kun tuollainen määrä menetyksiä tulee, harmitteli Catzin valmentaja Tommi Koskinen.
Peli-Karhut oli parempi kaikilla osa-alueilla, vaikkei senkään täytynyt ihmeitä voittonsa eteen esittää. Ottelun ratkaisseen irtioton jälkeen Catzin kesyttämiseksi riitti puolustuspelin ohella Ashley Haynesin keskimatkan hyppyheitot, joita amerikkalainen latoi koriin hyvällä tarkkuudella.
- Päästimme vain 60 pistettä, ja mielestäni puolustimme todella hyvin. Kun vain puolustamme, voitamme kyllä nämä pelit. Torstaina lopetetaan finaalisarja, sanaili Peli-Karhujen luotsi Seppo Kurki.
Haynes ylsi lopulta 22 pisteeseen. Tiffany Porter-Talbert säesti 19 ja Shanika Freeman 15 pisteellä.
Catzista Lizanne Murphy (14/20) jäi taistelussaan kovin yksinäiseksi. Elena Reshetko ylsi samaan pistemäärän, mutta teki saldostaan muhkean osan jo pelin ratkettua.
Naisten neljäs finaali pelataan Lappeenrannassa torstaina. Mikäli finaalien kotitaika säilyy, viides loppuottelu on ohjelmassa ensi maanantaina Kotkassa.
Naisten SM-pudotuspelien tulokset, tulevat ottelut ja täydelliset tilastot löytyvät Koripalloliiton tilastopalvelusta, osoitteesta www.basket.fi.
Naisten Korisliigan kolmas finaali pelattiin Kotkassa, jossa kotijoukkue otti toisen kiinnityksen mestaruuteen, kun HBA kaatui 74–66.
Naisten Korisliigan finaalit jatkuivat Helsingissä. Avausottelun hävinnyt PeKa oli tänään parempi lukemin 61–53 ja tasoitti finaalisarjan tilanteeseen 1–1.
Naisten Korisliigan finaalit alkoivat vierasvoitolla, kun HBA otti ensimmäisen kiinnityksen mestaruuteen. Samaan aikaan pelatussa pronssiottelussa ToPo päätti kautensa pronssijuhliin.
Naisten Korisliigan finaalit alkavat perjantaina 17. huhtikuuta Kotkassa. Mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa.
Naisten Korisliigan välierät saatiin pakettiin, kun PeKa ja HBA veivät viidennet ottelut nimiinsä ja etenivät finaaleihin.
HBA-Märsky haki elintärkeän voiton BC Nokian vieraana. Ottelu päättyi 78-60.
ToPon ja PeKan välinen välieräsarja eteni 2–2-tilanteeseen, kun ToPo otti tärkeän kotivoiton.
BC Nokia ja PeKa ottivat toiset kiinnitykset finaalipaikkoihin. Molemmilla joukkueilla on tulevana viikonloppuna ensimmäinen mahdollisuus edetä finaaleihin.
Kaudella 2025–2026 naisten Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Maaliskuun parhaaksi on valittu Peli-Karhun Lauren Heard, jonka johdolla joukkue nappasi runkosarjan voiton.
Naisten Korisliigan välierissä nähtiin jälleen vierasvoittoja, kun sekä HBA-Märsky että Peli-Karhut tasoittivat ottelusarjat.