Naisten SM-finaalit käynnistyvät Äänekoskella keskiviikkona

27.3.2006 Huima ja Pantterit aloittavat keskiviikkona kolmesta voitosta ratkeavan koripallon naisten SM-finaalisarjan. Pantterit ovat seuran historiassa seitsemättä kertaa peräkkäin finaaleissa. Pantterit on hakenut edellisiltä kuudelta kerralta neljä mestaruutta. Huima puolestaan on voittanut ainoan mestaruutensa juuri Panttereita vastaan.

Joukkueet ovat kohdanneet 2000-luvulla SM-finaaleissa kahdesti mestaruuksien mennessä tasan. Ensimmäinen finaalisarja huipentui viidenteen peliin, jonka Pantterit käänsi vastustamattomasti edukseen ollen ottelusarjassa ensin 2-0 tappiolla. Viimeksi kauden 2002-2003 päätteeksi Huima juhli mestaruutta Töölön Kisahallissa voittaen finaalisarjan 3-1.

Perinteisesti Äänekosken Liikuntatalo täyttyy SM-finaaleiden tasoisissa tapahtumissa ja niin tekee varmasti nytkin. Liikuntatalon fanaattinen yleisö viritteli jo välierissä korvia huumaavan metelin kotijoukkueen tueksi. Meininki oli sen verran hurjaa, että keskiviikkona alkaviin finaaleihin on herkimpien katsojien syytä varustautua korvatulpilla.  

Molemmilla SM-finalisteilla on takanaan pitkähkö ottelutauko. Pantterit selvittivät välieränsä kaksi viikkoa sitten ja Huimalla aikaa viime ottelusta on kulunut puolitoista viikkoa.

Huima luottaa korinaluspeliin

Huiman leiristä vakuutetaan, että nälkää pelaamiseen pitkästä kaudesta huolimatta löytyy ja finaaleihin syöksytään kynnet syyhyten. Pantterit on Huiman päävalmentajan Mervi Nurmen mukaan aggressiivinen ja kokenut ryhmä, josta löytyy pelottavasti kaukoheittovoimaa.

– Panttereiden viisikosta löytyy neljä tarkasti kolmosia heittävää pelaajaa. Jos herpaannumme hetkeksikin, niin he rankaisevat välittömästi, viittaa Nurmi muun muassa Suomen ja Viron maajoukkueiden takapelaajiin Susanna Rintaan ja Merike Andersoniin Sisä-Suomen Sanomissa.

Mainittu kaksikko upotti kolmannessa välierässä BC Nokian takomalla yhteensä 60 pistettä.

– Jos saamme tämän kaksikon kuriin, olemme vahvoilla. Mutta löytyy Panttereilta muitakin ratkaisijoita, Nurmi varoittelee.

BC Nokialla on vahva pitkä kaarti, mutta silti se ei pystynyt rankaisemaan Panttereita korin alta. Huima aikoo tässä onnistua ja lisävoimaa äänekoskelaisten korinaluspeliin tuo Äänekoskelle viimeistään tiistaina palaava nigerialainen Ezinne James.

– Ezinnen paluu tuo korin alle tarvittavaa lisävoimaa ja sieltä meidän pitää pystyä iskemään. Hyökkäyspelimme kulki välierissä mukavasti ja toivottavasti niin käy nytkin, Mervi Nurmi sanoo Sisä-Suomen Sanomissa.

Päättyvä kausi on Nurmelle ja Huimalle jo kymmenes SM-sarjassa. Nyky-Huimasta on tuon ajan ollut mukana vain Sanna Jämsen (os. Puskala). Kymmenen kautta on tuonut Huimalle Suomen mestaruuden, kaksi SM-hopeaa ja Suomen cupin voiton.

Seitsemättä kertaa peräkkäin finaaleissa Panttereiden pelaajista mukana ovat Saara Eskola ja Susanna Rinta. Molemmilla on siis palkintokaapissaan neljä kultaa ja kaksi hopeaa.

Pantterit haki hyvää virettä hiihtomaaottelulla

Puhtaalla 3-0 välieräsarjanvoitolla BC Nokiasta Pantterit hankki itselleen vapaan viikonlopun ennen finaalisarjaan valmistautumisen alkua. Kun Huima vielä taisteli finaalipaikasta Peli-Karhuja vastaan, päättivät Pantterien naiset ratkaista koko kauden joukkueessa kyteneen kiistan siitä, kumpi - Suomi vai Viro– on parempi hiihtomaa ja järjestivät joukkueen sisäisen hiihtotapahtuman.

Viron edustajana tietysti oli Merike Anderson. Tapahtuma laajeni kolmimaaotteluksi, kun Floridan ja Texasin kasvatti Panttereiden amerikkalaisvahvistus Daphne Andre saatiin mukaan edustamaan USA:ta.

Andre ei ennen Suomea ollut koskaan nähnyt edes lunta saati pukenut suksia jalkaansa. Joukkue antoi isot kunnianosoitukset amerikkalaiselle hänen lopulta saavuttua maaliin kuuden kilometrin hiihtolenkiltä.

Vajaan tunnin mittaisen retken päätteeksi maaliin tultiin vapaassa järjestyksessä ja hyvässä hengessä. Hiihtokilpailujen palkintojenjakoakaan ei vielä suoritettu, mutta onneksi ei tarvitsekaan, sillä koko joukkue tulee muutaman viikon sisällä saamaan mitalit kaulaansa.

Panttereiden päävalmentajan Ilpo Rantasen mukaan onneksi mitalien väri ratkeaa hiihtoladun sijaan koriskentällä Kisahallissa tai Äänekoskella.

Pantteri leirin ennakkotunnelmia SM-finaaleista luvassa lisää huomenna.

Naisten SM-finaalien aikataulu:

Pvm

   

Ottelu

 

Klo

 

Pelipaikka

ke

29.03.

 

Huima - Pantterit

 

18:30

 

Äänekosken liikuntahalli

pe

31.03.

 

Pantterit - Huima

 

18:30

 

Töölön Kisahalli

su

02.04.

 

Huima - Pantterit

 

17:00

 

Äänekosken liikuntahalli

to

06.04.

 

*Pantterit - Huima

 

18:00

 

Töölön Kisahalli

la

08.04.

 

*Huima - Pantterit

 

17:00

 

Äänekosken liikuntahalli

 



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/naisten_sm-sarja/
 
26.4.2026 19:46 Naisten Korisliiga

Peli-Karhuille toinen peräkkäinen Suomen mestaruus

Naisten Korisliigan finaalit huipentuivat melkoiseen trilleriin Helsingissä. Ottelu päättyi lopulta Peli-Karhujen voittoon 72–71, ja se vei mestaruuden otteluvoitoin 3–1.

23.4.2026 20:22 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut voiton päässä mestaruudesta

Naisten Korisliigan kolmas finaali pelattiin Kotkassa, jossa kotijoukkue otti toisen kiinnityksen mestaruuteen, kun HBA kaatui 74–66.

20.4.2026 21:25 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut tasoitti finaalisarjan

Naisten Korisliigan finaalit jatkuivat Helsingissä. Avausottelun hävinnyt PeKa oli tänään parempi lukemin 61–53 ja tasoitti finaalisarjan tilanteeseen 1–1.

17.4.2026 20:44 Naisten Korisliiga

HBA avasi finaalit voitolla - ToPo vei pronssimitalit

Naisten Korisliigan finaalit alkoivat vierasvoitolla, kun HBA otti ensimmäisen kiinnityksen mestaruuteen. Samaan aikaan pelatussa pronssiottelussa ToPo päätti kautensa pronssijuhliin.

17.4.2026 09:09 Naisten Korisliiga

Hallitseva mestari PeKa saa vastaansa ensimmäistä mestaruuttaan tavoittelevan HBA-Märskyn

Naisten Korisliigan finaalit alkavat perjantaina 17. huhtikuuta Kotkassa. Mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa.

14.4.2026 21:05 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut ja HBA taistelevat Suomen mestaruudesta

Naisten Korisliigan välierät saatiin pakettiin, kun PeKa ja HBA veivät viidennet ottelut nimiinsä ja etenivät finaaleihin.

12.4.2026 18:47 Naisten Korisliiga

HBA siirsi ratkaisun viidenteen peliin - molemmat finalistit selviävät tiistaina

HBA-Märsky haki elintärkeän voiton BC Nokian vieraana. Ottelu päättyi 78-60.

11.4.2026 19:16 Naisten Korisliiga

ToPo tasoitti välierät – ratkaiseva ottelu tiistaina

ToPon ja PeKan välinen välieräsarja eteni 2–2-tilanteeseen, kun ToPo otti tärkeän kotivoiton.

8.4.2026 21:10 Naisten Korisliiga

BC Nokia ja PeKa voiton päässä finaaleista

BC Nokia ja PeKa ottivat toiset kiinnitykset finaalipaikkoihin. Molemmilla joukkueilla on tulevana viikonloppuna ensimmäinen mahdollisuus edetä finaaleihin.

7.4.2026 13:45 Naisten Korisliiga

Lauren Heard naisten Korisliigan kuukauden pelaaja

Kaudella 2025–2026 naisten Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Maaliskuun parhaaksi on valittu Peli-Karhun Lauren Heard, jonka johdolla joukkue nappasi runkosarjan voiton.

Näytä lisää vastaavia