Namika Lahden kurssin kääntänyt Holloway Korisliigan maaliskuun pelaaja

2.4.2013 Namika Lahti nousi maaliskuun aikana Korisliigan selkeältä jumbosijalta pudotuspeliviivan tuntumaan voittamalla kahdeksasta ottelustaan viisi. Lahtelaisten kurssinkääntäjänä kunnostautui erityisesti toista kauttaan Suomessa pelaava takamies Emmanuel Holloway, 26, joka valittiin edesottamuksiensa perusteella Korisliigan maaliskuun pelaajaksi.

Namika Lahden tehopakkaus Emmanuel Holloway on Korisliigan maaliskuun pelaaja. Kuva: Francois Perthuis.

Lahtelaiset tipahtivat maaliskuun toisen viikon alussa Korisliigan jumbosijalle kahden voiton takaa-ajomatkalle Forssan Koripoikiin nähden ja näyttivät olevan matkalla I Divisioonaan.

 

Namika suoritti kuitenkin huikaisevan ryhtiliikkeen voittamalla seuraavalla viidestä ottelustaan neljä ja jatkamalla voittovirettään vielä huhtikuun puolella varmistaen liigapaikkansa myös kaudeksi 2013/14. Tätä kirjoittaessa Namika on noussut viimeiselle pudotuspelipaikalle tasavoittoihin Korihaiden, Korikobrien ja Salon Vilppaan kanssa.

 

Lahtelaisjoukkueen voittovireen pääarkkitehti oli toista kauttaan Korisliigaa pelaava 183-senttinen amerikkalaistakamies Emmanuel Holloway. Tehopeluri pelasi maaliskuun kaikki kahdeksan ottelua ja urakoi joukkueelleen 21,3 pistettä, 4,1 levypalloa, 4,5 syöttöä ja 2,4 riistoa ottelua kohden huhkien samalla kentällä peräti 38,6 minuutin ottelukeskiarvolla.

 

Lisäksi Hollowayn heittosihti oli kunnossa: Illinois State-yliopiston kasvatin kakkosista upposi 49,3%, kolmosista 47,1% sekä vapaaheitoista 70,0%.

 

Korisliigan kuukauden pelaajina on kaudella 2012/13 palkittu Pyrinnön Damon Williams (lokakuu), LrNMKY:n Matthew Gibson (marraskuu), Bisonsin Martin Zeno (joulukuu), Katajan Jonte Flowers (tammikuu) sekä KTP:n Sefton Barrett (helmikuu).

 

Korisliigan kuukauden pelaaja palkitaan lahjakortilla, jonka on lahjoittanut AD Autokorjaamot.

 

 

Lisätietoja: Emmanuel Holloway
 
12.6.2026 12:00 Korisliiga

Salon Vilpas koripallon Mestarien liigan karsintoihin

Toukokuussa seurahistorian toista Suomen mestaruutta juhlinut Salon Vilpas osallistuu tulevalla kaudella Mestarien liigan karsintoihin.

12.6.2026 09:59 Korisliiga

Aatu Kivimäki kolmivuotisella sopimuksella Karhu Basketiin

Viime vuosina mm. kaksi Slovakian mestaruutta voittanut ja Saksan Bundesliigaa pelannut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 29 vuotta, palaa Suomeen ja Korisliigaan. Susijengin vahvuuteen kuuluva karkkilalaislähtöinen Kivimäki on solminut kolmivuotisen sopimuksen Korisliigan kestomenestyjä Karhu Basketin kanssa.

10.6.2026 20:35 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2026–2027 myönnetty: Keski-Suomi palaa liigakartalle – ennätysmäärä joukkueita pääsarjoissa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.

8.6.2026 15:05 Korisliiga

Vilpas hurjana siirtomarkkinoilla: Mikael Aalto Saloon

Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.

1.6.2026 19:00 Korisliiga

Vuoden pelaaja Samu Adler tekee muuttoa Indianaan mieli avoimena: ”En tiedä yhtään, mitä odottaa, mutta sillä mennään, mitä sieltä sanotaan”

Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.

25.5.2026 15:36 Korisliiga

Korisliiga-mestari ja Vuoden pelaaja Lassi Nikkarinen palaa Seagullsiin

Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.

23.5.2026 20:30 Korisliiga

Samu Adler ja Annika Aarrejoki vuoden pelaajat – Palkintogaalassa juhlistettiin kauden parhaita

Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.

19.5.2026 20:47 Korisliiga

Korisliiga-finaalit ratkesivat: Vilpas karkasi toisella puoliajalla seurahistorian toiseen mestaruuteen!

Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.

16.5.2026 19:13 Korisliiga

Korisliiga-finaalit saavat huikean loppuhuipennuksen: Kataja venytti sarjan seitsemänteen peliin!

Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.

14.5.2026 20:32 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Vilppaan kolmas voitto putkeen – Kataja selkä seinää vasten!

Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.

Näytä lisää vastaavia