25.10.2005 Namika Lahti nousi Korisliigan kärkeen ottamalla maanantaina kauden kuudennen voittonsa. Altavastaajaksi joutui Lahdessa Kouvot, joka lähti Kouvolaan 91-81 (47-39) tappio niskassaan.
Vain kerran alkukauden aikana hävinneelle Namikalle voitto oli neljäs peräkkäinen. Kotijoukkue repäisi lopulliseksi jääneen kymmenen pisteen eron jo ensimmäisellä neljänneksellä ja piti sen lähes saman suuruisena läpi pelin.
Namikan tehoparin muodostivat yhdysvaltalaiset Jonathan Jones 24 pisteellä ja 18 levypallolla sekä Michael Kuebler 20 pisteellä. Myös Kouvojen tehot keskittyivät amerikkalaiskäsiin, kun John Allen heitti 22 ja Jason Miller 20 pistettä.
Maanantain toisessa ottelussa Tampereen Pyrintö otti kolmannen peräkkäisen voittonsa, kun espoolainen Honka kaatui Tampereella 77-73 (27-31) numeroin. Kotijoukkue käänsi pelin edukseen kolmannella jaksolla, jonka se voitti 28-17.
Honka nousi vielä loppuhetkillä kolmen pisteen päähän, mutta Pyrinnön kantti kesti niukan johdon pitämiseksi. Kotivoiton rakensivat Uka Agbai 18 pisteellä, Kenneth Lowe ja Antero Lehto 15:llä sekä Omar Bynum 14 pisteellä ja 12 levypallolla.
Hongan tehokkain oli Monte Cummings 26 pisteellä. Hänen takamiesparinsa Tim Kisner sen sijaan jatkoi viime aikojen vaisuja pelejään. Kisnerille tuli pallonmenetyksiä kahdeksan, mutta pisteitä vain seitsemän.
(STT)
Toukokuussa seurahistorian toista Suomen mestaruutta juhlinut Salon Vilpas osallistuu tulevalla kaudella Mestarien liigan karsintoihin.
Viime vuosina mm. kaksi Slovakian mestaruutta voittanut ja Saksan Bundesliigaa pelannut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 29 vuotta, palaa Suomeen ja Korisliigaan. Susijengin vahvuuteen kuuluva karkkilalaislähtöinen Kivimäki on solminut kolmivuotisen sopimuksen Korisliigan kestomenestyjä Karhu Basketin kanssa.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.
Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.
Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.