NBA-varaus Koponen armeijan harmaisiin

29.9.2007 Tähtäimensä koripalloliiga NBA:han asettanut Espoon Hongan maajoukkuemies Petteri Koponen astuu armeijan harmaisiin ensi maanantaina. NBA:n kaikkien aikojen ensimmäinen ykköskierroksen suomalaisvaraus Koponen, 19, suorittaa varusmiespalveluksensa Urheilukoulun riveissä Hennalan varuskunnassa Lahdessa.

- Kävimme kuvion läpi Hongan päävalmentajan Mihailo Pavicevicin kanssa ja katsoimme, että nyt on oikea aika hoitaa armeija alta pois, kertoo Koponen.

Koponen ehtii viettää Hennalan kasarmilla yhden yön, kunnes vuorostaan hallitseva Suomen mestari Honka saa takamiehen takaisin palvelukseensa.

- Harjoittelen heti tiistaina Hongan kanssa ja valmistaudun keskiviikkona Tapiolassa pelattavaan Suomen cupin puolivälieräotteluun Kouvoja vastaan.

Alokas Koposen aamukampa harvenee muutenkin hyvää vauhtia Espoon suunnalla, sillä Korisliiga käynnistyy ensi viikon lauantaina. Honka kohtaa avauskierroksella kotonaan viime kevään finaalivastustajansa Namika Lahden.

Hongan nuorekkaasta liigajoukkueesta Eldar Skamo suorittaa parhaillaan asevelvollisuuttaan Santahaminassa. Anselmi Vanjoki ja Teemu Rintala ovat puolestaan Urheilukoulussa, josta he pääsevät siviiliin kuuden kuukauden palvelusajan jälkeen 30. marraskuuta.

- Jos kaverit yrittävät jermuilla minulle Hennalassa, niin minä koulutan heitä sitten harjoituksissa, heittää Koponen hymyssäsuin.

Hongan toimitusjohtaja Eero Saarinen näkee Koposen ratkaisun onnistuneena. Koponen olisi voinut suorittaa asevelvollisuutensa myös pätkissä myöhemmin kesällä, mutta se olisi toisaalta saattanut haitata valmistautumista maajoukkuepeleihin ja tietenkin sen suuren unelman toteutumista, eli tavoitteena olevan sopimuksen sorvaamista hänen NBA-oikeutensa omaavan
Portland TrailBlazersin kanssa.

- Armeija tulee Koposen varusmiesajan osalta hienosti vastaan. Urheilukoulu pitää huolen siitä, että varusmiesaika ei suinkaan vaaranna Petterin kehittymistä koripalloilijana, eikä toisaalta alkavaa liigakauttakaan. Se on tietenkin myös armeijan intressi, sanoo Saarinen.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/
 
12.6.2026 09:59 Korisliiga

Aatu Kivimäki kolmivuotisella sopimuksella Karhu Basketiin

Viime vuosina mm. kaksi Slovakian mestaruutta voittanut ja Saksan Bundesliigaa pelannut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 29 vuotta, palaa Suomeen ja Korisliigaan. Susijengin vahvuuteen kuuluva karkkilalaislähtöinen Kivimäki on solminut kolmivuotisen sopimuksen Korisliigan kestomenestyjä Karhu Basketin kanssa.

10.6.2026 20:35 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2026–2027 myönnetty: Keski-Suomi palaa liigakartalle – ennätysmäärä joukkueita pääsarjoissa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.

8.6.2026 15:05 Korisliiga

Vilpas hurjana siirtomarkkinoilla: Mikael Aalto Saloon

Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.

1.6.2026 19:00 Korisliiga

Vuoden pelaaja Samu Adler tekee muuttoa Indianaan mieli avoimena: ”En tiedä yhtään, mitä odottaa, mutta sillä mennään, mitä sieltä sanotaan”

Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.

25.5.2026 15:36 Korisliiga

Korisliiga-mestari ja Vuoden pelaaja Lassi Nikkarinen palaa Seagullsiin

Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.

23.5.2026 20:30 Korisliiga

Samu Adler ja Annika Aarrejoki vuoden pelaajat – Palkintogaalassa juhlistettiin kauden parhaita

Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.

19.5.2026 20:47 Korisliiga

Korisliiga-finaalit ratkesivat: Vilpas karkasi toisella puoliajalla seurahistorian toiseen mestaruuteen!

Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.

16.5.2026 19:13 Korisliiga

Korisliiga-finaalit saavat huikean loppuhuipennuksen: Kataja venytti sarjan seitsemänteen peliin!

Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.

14.5.2026 20:32 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Vilppaan kolmas voitto putkeen – Kataja selkä seinää vasten!

Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.

12.5.2026 20:34 Korisliiga

Vilpas kesti Joensuun paineet – finaalisarja tasan 2–2

Salon Vilpas otti vierasvoiton ja tasoitti finaalit Kataja Basketia vastaan. Seuraavat ottelut torstaina 14. toukokuuta Salossa ja lauantaina 16. toukokuuta jälleen Joensuussa.

Näytä lisää vastaavia