18.12.2017 Viikonlopun suomalaisonnistujiin Yhdysvaltojen yliopistosarjassa NCAA:ssa lukeutui mm. Samuli Nieminen ja 12 pistettä nakuttanut Oskar Michelsen. Hannes Pöllän Oklahoma säväytti voittamalla kolmanneksi rankatun Wichita Staten ja Remu Raitanen nousi aloitusviisikkoon San Franciscon yliopistossa.
Samuli Nieminen ja Stephen F. Austin voittivat trillerin NCAA:ssa.
Remu Raitanen nousi aloitusviisikkoon San Franciscon yliopistossa. Kuvat: Oma Design & SFU.
Samuli Nieminen ja Stephen F. Austin nappasivat dramaattisen voiton LSU:sta 83-82 (48-47) Ivan Caneten (20/1) viimeisten sekuntien haastetulla layupilla. Nieminen käytti saamansa 19 minuuttia tehokkaasti heittäen kahdeksan pistettä ja repien kaksi levypalloa.
Oskar Michelsen hurjasteli aloitusviisikossa 12 pistettä, mutta Davidson joutui tyytymään tappioon, kun Virginia oli parempi loppulukemin 60-80 (29-37). Michelsen sai peliaikaa 23 minuuttia kirjauttaen pistetusinansa lisäksi neljä levypalloa ja yhden syötön.
Lasse Gummerus jatkoi aloitusviisikossa, kun Marist hävisi selkein lukemin Murray Statelle 63-100 (32-52). Gummerus pelasi 21 minuuttia tehtaillen kolme pistettä, kolme levypalloa ja kaksi syöttöä.
Hannes Pöllä ja Oklahoma yllättivät Yhdysvaltojen kolmanneksi rankatun Wichita Staten vieraskentällä 91-83 (54-39). Pöllä haki yhden levypallon pelaamassaan kolmessa minuutissa.
Remu Raitasen San Francisco pelasi viikonlopun aikana kaksi ottelua, joista ensimmäinen päättyi kotivoittoon UC Davisista 61-74 (28-38). Raitanen raivasi tiensä aloitusviisikkoon jääden pisteittä, mutta repien neljä levypalloa 15 minuutissa virhevaikeuksien rasittamana.
Raitanen jatkoi aloitusviisikossa, kun San Francisco hävisi Stanfordille 59-71 (21-38). Raitanen säkitti kahdeksan pistettä, haki yhden levypallon, antoi yhden syötön ja riisti kerran 17 minuutissa.
Shawn Hopkins ja Troy taipuivat Arkansasille vieraissa 63-88 (25-45). Hopkins jäi aloitusviisikossa pisteittä torjuen ja riistäen kerran 17 minuutissa.
Edon Maxhuni ja Long Beach State kärsivät niukan tappion Eastern Michiganille 85-80 (38-37). Maxhuni sai peliaikaa 13 minuuttia, joiden aikana hän heitti viisi pistettä, noukki kaksi levypalloa ja tarjoili yhden syötön.
Tomas Murphyn Northeastern kykeni pitämään Vermontin takanaan 67-71 (32-36) -voittoon. Murphy haki yhden levypallon kuudessa pelaamassaan minuutissa.
Lassi Nikkarisen Montana State hävisi UC Santa Barbaralle kotikentällään 91-69 (40-31). Nikkarinen heitti vapaaheittoviivalta kaksi pistettä kolmessa peliminuutissa.
Joonas Tahvanainen ja Utah Valley hävisivät taisteluottelun Havaijin yliopistolle 69-70 (33-36). Tahvanainen jäi ilman tilastomerkintöjä neljässä peliminuutissa.
Korisliigan kotimaisten pistetykkien kärkisijoille viime vuosina noussut ja keväällä Helsinki Seagullsin kanssa Suomen mestaruutta juhlinut Erik Sajantila, 195 cm ja 24 vuotta, on solminut ensimmäisen kotimaan ulkopuolisen ammattilaissopimuksensa. Tapiolan Hongan kasvatteihin lukeutuvan Sajantilan uusi joukkue on hollantilainen Landstede Hammers.
Susijengin kapteeni Sasu Salin päätti seurajoukkuekautensa riemukkaisiin tunnelmiin, kun hänen edustamansa Cluj-Napoca kukisti Romanian liigan perjantaisessa viidennessä finaaliottelussa Oradean vieraskentällä 67–68 (39–37). Kyseessä on Salinin ensimmäinen kansallisen liigan mestaruus sitten kevään 2008, jolloin hän juhli Espoon Hongan kanssa Suomen mestaruutta.
Roosa Lehtoranta, 28, on tehnyt jatkosopimuksen Saksan Bundesliigassa pelaavan Saarlouis Royalsin kanssa. Päättyneellä kaudella Royals voitti Saksan cupin ja eteni sarjassa finaaleihin saakka.
Susijengin kapteeni Sasu Salin pelasi yhden kauden parhaista peleistään tärkeimmällä mahdollisella paikalla, kun hän upotti 21 pistettä ja kauhoi yhdeksän levypalloa Cluj-Napocan kaataessa Romanian liigan neljännessä finaaliottelussa Oradean pistein 92–83 (41–40). Romanian mestaruus ratkeaa viidennessä finaalissa perjantai-iltana.
Susiladiesin tähtipelaaja Awak Kuier siirtyy Italiasta Euroopan huippuseura Galatasaray Çağdaş Faktoringiin Turkkiin. Sopimus on mallia 1+1 ja kattaa ainakin kauden 2025–26.
Helmi Tulosen, 26, kausi Italian Serie A1:ssä päättyi ikävästi putoamiseen. Henkilökohtaisella tasolla Tulonen pelasi kuitenkin jälleen hyvän kauden.
Perttu Blomgrenin, 23, toiseen kauteen Euroopan korisparketeilla mahtui paljon. Hän aloitti kauden Sarajevossa, Bosniassa ja päätti sen Latvian liigan finaaleissa Ventspilsin riveissä. Susijengiläisistä Severi Kaukiainen pääsi juhlimaan Viron mestaruutta ja valittiin pudotuspelien MVP:ksi.
Danny Janssonin valmentama Heidelberg kukisti Olivier Nkamhouan edustaman Chemnitzin Saksan Bundesliigan tiistaina puolivälierien neljännessä osaottelussa suurinumeroisesti 92–64 (48–41). Heidelberg eteni näin Bundesliigan välieriin, joissa se kohtaa toisen suomalaisjoukkueen – Gordon ja Daniel Herbertin valmentaman hallitsevan Saksan mestarin Bayern Münchenin.
Sasu Salin huipentaa keväänsä tähtäämällä pitkän uransa ensimmäiseen Suomen ulkopuoliseen kansallisen liigan mestaruuteen. Salinin Cluj-Napoca peittosi Valcean Romanian liigan välierien kolmannessa osaottelussa lunastaen finaalipaikkansa. Perttu Blomgrenin erinomainen kevätkausi Latviassa päätyi puolestaan hopeamitaleihin.
Remu Raitanen pääsi kauden aikana kokemaan Slovakian ja Islannin erilaisen koripallotavat ja -kulttuurit. Vuosi oli Raitaselle kaikkinensa antoisa.