Nikkilän ura Valparaisossa päättyi kirvelevään tappioon

12.3.2003 Suomalaissentteri Antti Nikkilän yliopistoura tuli päätökseen varhain keskiviikko-aamuna Suomen aikaa. Päätös ei ollut Nikkilälle mieleinen, sillä hänen joukkueensa Valparaiso kärsi viime sekunnin tappion Indiana-Purduelle Mid-Continent –konferenssin finaalissa.

Ottelu oli tasalukemissa 64-64, kun Indiana-Purduen takamies Matt Crenshaw lähetti ottelun viimeisellä sekunnilla hyppyheittonsa ilmaan. Pallon mennessä korisukan läpi varmistui paitsi Indiana-Purduen voitto lukemin 66-64 myös koulun historian ensimmäinen konferenssivoitto ja sen tuoma matka yliopistojen NCAA-mestaruusturnaukseen.

Valparaison mahdollisuudet saada kutsu hyvästä voittosuhteestaan (20-10) huolimatta NCAA-turnaukseen ovat lähes olemattomat. Erityinen valintakomitea kutsuu konferenssivoittajien ohella turnaukseen yhteensä 64 joukkuetta. Valparaison pienehköstä Mid-Continent –konferenssista kutsun saanee ainoastaan mestaruuden vienyt Indiana-Purdue.

209-senttinen Antti Nikkilä pelasi konferenssifinaalissa neljä minuuttia, joiden aikana hän heitti yhden pisteen ja poimi kaksi levypalloa. Kauden keskiarvoikseen hän kirjautti 3,4 pistettä, 2,4 levypalloa ja 0,7 torjuntaa 10,1 peliminuutissa. Nikkilä valmistuu kuluvan kevään aikana Valparaisosta, jonka jälkeen tähtäimessä ovat ammattilaiskentät.

Myös Parviaisen ja Penttilän MTSU hävisi

Samantapaisen kohtalon kuin Nikkilä kokivat niinikään viimeistä kauttaan pelaavat Mia Parviainen ja Paula Penttilä. Heidän yliopistojoukkueensa Middle Tennessee hävisi konferenssifinaalin Western Kentuckylle. Häviötapa ei ollut yhtä dramaattinen, vaikka eroa jäikin vaivaiset kolme pistettä (83-86). Parviainen teki 11 pistettä ja haki neljä levypalloa. Penttilä puolestaan pussitti neljä pistettä ja antoi kaksi syöttöä.

Middle Tennessee State elättelee tappiostakin huolimatta toiveita NCAA-mestaruusturnauksesta. Se on rankattu Sun Belt –konferenssin toiseksi parhaaksi joukkueeksi voittosuhteella 18-12. Siltä varalta, että MTSU ei NCAA-turnaukseen selviydy, kerrottakoon Parviaisen ja Penttilän kauden keskiarvot. Parviainen oli aloitusviisikossa joukkueen kaikissa 30 ottelussa pelaten keskimäärin 25,7 minuuttia ottelua kohden. Pisteitä hän teki 6,9, jonka lisäksi Parviainen otti 4,0 levypalloa ja antoi 1,3 syöttöä. Penttilän ottelukohtainen peliaika oli 27,8 minuuttia, joiden aikana syntyi tilastoihin merkinnät 6,5 pisteestä, 1,6 levyristä, 1,7 syötöstä ja 1,1 riistosta.

 
27.4.2026 17:17 Susijengi

Miikka Muurinen valitsi Arkansasin yliopiston

Kesän 2025 EM-kisojen Rising Star -palkinnolla palkittu ja ammattilaisuransa Partizan Belgradissa käynnistänyt Susijengin nuori tähti ja järvenpääläisen Beat Basketin kasvatti Miikka Muurinen, 211 cm ja 19 vuotta, siirtyy tulevaksi kaudeksi Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:han. Muurisen sai riveihinsä legendaarisen John Caliparin valmentama kestomenestyjä Arkansas.

27.4.2026 10:04 Suomalaiset ulkomailla

Helmi Tuloselle pronssia Slovakiassa

Helmi Tulonen pääsi juhlimaan Slovakian liigan pronssimitaleja. Lotta-Maj Lahtisen Araski pelasti sarjapaikkansa kauden päätösottelussa ja Lilli Onnela oli ilmiliekeissä Italiassa.

25.4.2026 10:05 Susijengi

Viljami Vartiainen seniorikaudeksi UC Santa Barbaraan

Kolme nousujohteista kautta Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:ta Weber Staten riveissä pelannut Tapiolan Hongan kasvatti Viljami Vartiainen, 198 cm ja 22 vuotta, siirtyy seniorikaudekseen UC Santa Barbaran riveihin Miro Littlen joukkuekaveriksi.

24.4.2026 13:19 Susijengi

Eemeli Yalaho North Carolina Staten riveihin

Kolme nousujohteista kautta Yhdysvaltain NCAA-liigassa pelannut jyväskyläläislähtöinen HoNsUn kasvatti Eemeli Yalaho, 203 cm ja 21 vuotta, siirtyy seniorikaudekseen North Carolina Staten riveihin.

24.4.2026 09:29 Suomalaiset ulkomailla

Okku Federiko Northwesternin yliopistoon

Lupauksia herättäneen debyyttikauden Draken yliopiston paidassa pelannut Okku Federiko vaihtaa joukkuetta Yhdysvaltain NCAA-liigassa. 207-senttinen ja 21-vuotias Federiko edustaa tulevalla kaudella illinoisilaista Northwesterniä, joka on edennyt 2020-luvulla kahdesti NCAA:n valtakunnalliseen lopputurnaukseen.

24.4.2026 09:12 Susijengi

Blomgrenin Mitteldeutscherille ENBL-liigan pronssia

Perttu Blomgren sai täydennystä mitalikaappiinsa torstai-iltana, kun hänen edustamansa Mitteldeutscher peittosi Pohjois-Euroopan koripalloliigan (ENBL) pronssiottelussa romanialaisen CSU Voluntarin pistein 92-76 (56-37). ENBL:n Final Four -turnaus pelattiin Mitteldeutscherin kotikaupungissa Weissenfelsissä.

21.4.2026 10:41 Susijengi

Samu Adler Butlerin yliopistoon, Olavi Suutela vaihtaa joukkuetta NCAA:ssa

Viimeisen kahden kauden ajan Korisliiga-kentillä vakuuttavaa jälkeä tehnyt Tapiolan Hongan kasvatti Samu Adler, 198 cm ja 18 vuotta, on valinnut yliopistojoukkueekseen Big East -konferenssissa pelaavan Butlerin. Suomen nuorisomaajoukkueiden vakiokastiin Adlerin tavoin viime vuosina kuulunut Olavi Suutela siirtyy puolestaan Oregon Statesta UC San Diegon yliopistoon.

20.4.2026 19:14 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuierille tappio Euroliigan finaalissa - Linda-Lotta Lehtorannasta tuplamestari

Awak Kuier pääsi taistelemaan Euroliigan voitosta, mutta tuloksena oli kirvelevä finaalitappio. Linda-Lotta Lehtoranta pääsi Bulgariassa juhlimaan mestaruutta ja Lilli Onnelan Faenza eteni jatkoon Italiassa.

18.4.2026 11:04 Susijengi

Jantusen Fenerbahce kohtaa Zalgiris Kaunasin Euroliigan puolivälierissä

Mikael Jantusen edustama Fenerbahce aloittaa Euroliigan mestaruuden puolustamisen puolivälieräsarjalla hallitsevaa Liettuan tuplamestaria Zalgiris Kaunasta vastaan. Fenerbahce päätti Euroliigan runkosarjan vierasvoittoon ranskalaisesta ASVELista yltäen neljännelle sijalle ja puolivälierien kotietuun.

14.4.2026 00:04 Suomalaiset ulkomailla

Elina Koskimiehen ja Roosa Lehtorannan kausi päättyi pettymykseen

Elina Koskimiehen ja Roosa Lehtorannan Saarlouis Royals joutui taipumaan Saksan Bundesliigan pudotuspelien puolivälierissä. Lopputulosta lukuun ottamatta Koskimiehelle jäi kuitenkin positiivinen maku kaudesta.

Näytä lisää vastaavia