PHYK:n tytöt pöllyttivät Hollantia koululaisten MM-kisoissa

2.4.2013 Pohjois-Haagan yhteiskoulun tytöt murjoivat Hollantia uskomattomalla 83 pisteen erolla koululaisten MM-kisojen jatkosarjassa Kyproksella tiistaina. Mäkelänrinteen lukion pojat puolestaan hävisivät Slovenialle täpärästi yhden pisteen erolla.

PHYK jyräsi Hollantia vastaan taululle uskomattomat 119–36 (58–13)-voittolukemat. Koska alusta asti oli selvää, että Hollanti ei tarjoaisi suomalaisille kummoista vastusta, käyttivät suomalaiset peliajan mm. eri puolustusmuotojen testailuun.

 

– Välillä koko kentällä puolustaessamme vastustaja ei päässyt edes puoleen kenttään. Viimeistelimme hyvillä heittoprosenteilla ja puolustuksemme oli välillä täydellistä. Huomenna vastassa on sitten Brasilia, ja sehän on sitten jo ihan erilainen haaste, PHYK:n valmentaja Lea Hakala kertasi.

 

Mäkelänrinteen pojat olivat Sloveniaa vastaan ensimmäisellä puoliajalla helisemässä vastustajan juoksupeliä vastaan, mutta saivat tauon jälkeen vieraiden hyökkäyksen hyydytettyä 5-5-peliksi. Ottelu eteni viimeiset 15 minuuttia kori korista ja suomalaisille tarjoutui viime hetkillä mahdollisuus ratkaisuheittoon, mutta heitto osui rautoihin.

 

– Viimeksi viime hetken heitto meni sisään, tällä kertaa ulos. Nousimme komeasti kymmenen pisteen takaa takaisin peliin mukaan ja olimme todella hyviä 5-5-hyökkäyksessä. Huomenna pelataan Ranskaa vastaan ja kaikki on tässä lohkossa vielä auki, Mäkelänrinteen valmentaja Anton Mirolybov mietti.

 

Slovenia – Mäkelänrinne 77–76 (43–39), poikien koululaisten MM-kisoja, Kypros

 

Fiifi Aidoo 13/8, Elias Eerikinharju 8/5, Joonas Tahvanainen 8/5, Thomas Van Santen 9/4, Joonatan Syrjänen 0/0, Daniel Harima 0/2, Matti Meldo 0/0, Samuli Nieminen 13/7, Henri Niemistö 25/12.

 

PHYK – Hollanti 119–36 (58–13), tyttöjen koululaisten MM-kisoja, Kypros

 

Ada Marjunen 14/4/4 syöttöä, Nina Augustin 19/3/6 syöttöä/6 riistoa, Juliana Lamberg 4/1/4 syöttöä, Kiia Laukkanen 3/2, Sandra Karsten 19/1/7 riistoa, Johanna Soikkeli 13/4/3 syöttöä, Iina Salmenkivi 13/3/6 riistoa, Sini Mäkelä 8/0/7 syöttöä/3 riistoa, Sara Rokkanen 15/7/15 syöttöä/9 riistoa, Johanna Peltonen 7/5, Natalia Bhebhe 4/6.

Asiat

 
16.6.2025 12:53 Valmentajat

II-tason koulutuskokonaisuus käynnistyy marraskuussa

Koripalloliitto järjestää II-tason koulutuskokonaisuuden Kisakallion urheiluopistolla Lohjalla. II-tason hyväksytty suorittaminen oikeuttaa Koripalloliiton valmentajalisenssijärjestelmän B-lisenssiin. llmoittautuminen marraskuussa alkavalle kurssille päättyy 7.10.

16.6.2025 12:30 Sääntötiedote

Uudet kilpailu- ja kurinpitosäännöt kaudelle 2025-26 on julkaistu - katso keskeisimmät muutokset

Koripalloliitto on uudistanut kevään aikana sekä kilpailusäännöt että kurinpitosäännöt. Uudet säännöt astuvat voimaan 1.7.2025 pelikaudelle 2025-26.

14.6.2025 11:00 Naisten Korisliiga

Suomen mestari ja Korisliigan pistetykki Erik Sajantila Hollantiin

Korisliigan kotimaisten pistetykkien kärkisijoille viime vuosina noussut ja keväällä Helsinki Seagullsin kanssa Suomen mestaruutta juhlinut Erik Sajantila, 195 cm ja 24 vuotta, on solminut ensimmäisen kotimaan ulkopuolisen ammattilaissopimuksensa. Tapiolan Hongan kasvatteihin lukeutuvan Sajantilan uusi joukkue on hollantilainen Landstede Hammers.

14.6.2025 10:32 Susijengi

Hannes Pöllä vahvistaa KTP-Basketin korinalustaa

Korisliigan kotimaisten kärkipelaajien joukkoon viime vuosina rymistellyt Susijengin sentteri Hannes Pöllä, 211 cm ja 27 vuotta, vaihtaa seuraa. Viimeisellä kahdella liigakaudella Kataja Basketia vahvistanut Pöllä on solminut yksikautisen sopimuksen perinteikkään kotkalaisjoukkue KTP-Basketin kanssa.

13.6.2025 22:48 Susijengi

Sasu Salin kruunasi kautensa Romanian mestaruuteen!

Susijengin kapteeni Sasu Salin päätti seurajoukkuekautensa riemukkaisiin tunnelmiin, kun hänen edustamansa Cluj-Napoca kukisti Romanian liigan perjantaisessa viidennessä finaaliottelussa Oradean vieraskentällä 67–68 (39–37). Kyseessä on Salinin ensimmäinen kansallisen liigan mestaruus sitten kevään 2008, jolloin hän juhli Espoon Hongan kanssa Suomen mestaruutta.

13.6.2025 12:12 Lastenvalmennusverkosto

Hae mukaan Lastenvalmennusverkostoon kaudelle 2025–2026

Lastenvalmennusverkosto on Suomen Koripalloliiton ja Kolmen Kampuksen Urheiluopiston yhteistyössä järjestämä kolmitasoinen, verkostomallinen täydennyskoulutusohjelma suomalaisen lasten valmennuksen kehittämiseksi ja arkisen seuratoiminnan auttamiseksi.

13.6.2025 10:36 Susijengi

Franz Wagner mukana Saksan EM-kisajoukkueessa

Hallitsevana maailmanmestarina Tampereen EM-alkulohkoon saapuvan Saksan ykköstykki, Orlando Magicin 208-senttinen ja 23-vuotias Franz Wagner, on vahvistanut olevansa mukana EM-kisoissa. NBA-pelaajista mukanaolonsa Tampereen EM-alkulohkossa ovat tähän asti vahvistaneet mm. Nikola Vucevic (Montenegro), Jonas Valanciunas (Liettua) ja Pelle Larsson (Ruotsi).

12.6.2025 12:59 Susijengi

Lauri Markkanen: ”Helsingin EM-kisojen meininki oli hullua, katsotaan mihin Tampere pystyy”

Suomi-koriksen ykköstähti Lauri Markkanen, 28, lausui keskiviikkona kauan odotetut sanat Susijengin EM-kotikisakesän 2025 avanneessa mediatilaisuudessa Helsingin Urhea-hallilla. Markkanen vahvisti olevansa mukana Susijengin EM-kisaleirityksessä ja odottavansa kasvavan innon vallassa Tampereella ja Riiassa pelattavia EM-kisoja.

12.6.2025 11:07 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtoranta jatkaa Saarlouis Royalsissa - "Nälkää jäi"

Roosa Lehtoranta, 28, on tehnyt jatkosopimuksen Saksan Bundesliigassa pelaavan Saarlouis Royalsin kanssa. Päättyneellä kaudella Royals voitti Saksan cupin ja eteni sarjassa finaaleihin saakka.

11.6.2025 12:10 Susijengi

Susijengin Open Gym on pyörähtänyt käyntiin 43 pelaajan ringillä, kesän ohjelma täydentyy Puola-vierasottelulla

Susijengin EM-kotikisakesä 2025 on käynnistynyt Helsingin Mäkelänrinteen URHEA-hallissa perinteisillä Open Gym -harjoituksilla, joihin päävalmentaja Lassi Tuovi on lähettänyt kutsut 43 pelaajalle. Susijengin EM-kisoihin valmistava ohjelma on puolestaan täydentynyt elokuun puolessavälissä Puolassa pelattavalla maaottelulla.

Näytä lisää vastaavia