PuHu otti kiinnityksen SM-pronssiin

1.4.2003 Vantaalaisseura Pussihukkien ensimmäinen miesten SM-mitali on lähellä. PuHu hankkiutui ensimmäisessä pronssiottelussa 15 pisteen johtoasemaan (107-92) vieraissa kotkalaisjoukkue KTP:a vastaan. Toinen osaottelu pelataan Pussihukkien kotikentällä Myyrmäen Urheilutalolla torstaina 3.4. klo 18.30 alkaen.

Jo avauspuoliskolla kävi selväksi kumpi joukkueista janoaa pahemmin mitalia. Tasaisen, KTP:n hyväksi 29-28 päättyneen, ensimmäisen neljänneksen jälkeen alkoi tapahtua. Pussihukat sai juoksupeliinsä uuden vielä uuden vaihteen ja sen otteista huokui taistelutahto. PuHu karkasi nopeisiin ja pääsi herkuttelemaan donkeilla. KTP:lle puolustukseen paluu ei maistunut. Vantaalaiset veivät toisen jakson 33-16.

KTP:n peli koki herätyksen vasta, kun James Head nakkasi kolme kolmosta peräkkäin kolmannen neljänneksen puolivälissä. Sitä ennen PuHu ehti johtaa jo 25 pisteellä (74-49). KTP:n pelaamiseen toi piristystä myös Joni Harjula, joka jäi ottelussa kylläkin pisteittä, mutta pelasi ennakkoluulottomasti. Voitosta taistelemaan PuHu ei sentään kotkalaisia päästänyt, vaikka hieman ennen kolmannen jakson lopussa ero oli kaventunut 12 pisteeseen (75-87). PuHu voitti lopulta lukemin 107-92.

Ottelun tilastollisiin erikoisuuksiin kuului se, että PuHu menetti pelissä pallon 28 kertaa, mutta voitti silti sen. Hyvän heittopelinsä ja levypalloylivoimansa ansiosta PuHu välttyi suuremmilta sydämentykytyksiltä. PuHu heitti 73 pelitilanneheitostaan sisään 42, josta onnistumisprosentiksi muodostuu erinomainen 57,5. Levypallot se vei nimiinsä 45-27.

PuHu:n tehomiehenä hääri 23 pistettä, peräti 18 levyriä kaapinut ja viisi syöttöä antanut Philip Hickey. Erron Maxey kokosi teholukemat 25/11. Vantaalaisista myös nuori Nanayaw Awuah-Addae jatkoi pirteitä otteitaan. Kimi Klingberg piti "hukkalauman" pelin koossa vaikeimilla hetkillä.

Mäkelä pelasi sadannen pudotuspelinsä

Kotijoukkue KTP:n paras oli juhlaottelun pelannut Roope Mäkelä. 29-vuotias Mäkelä pelasi uransa sadannen pudotuspelin. Merkkiottelussa syntyi 21 pistettä, jonka lisäksi hän jakeli seitsemän koriinjohtanutta syöttöä ja riisti viidesti.

Mäkelä on esiintynyt 11. kautena peräkkäin SM-pudotuspeleissä. Sadassa playoff-ottelussaan hän on heittänyt yhteensä 1.546 pistettä eli 15,5 ”pinnan” ottelukohtaisella keskiarvolla. Mäkelästä tuli SM-Koriksen historian seitsemäs pelaaja, joka on saavuttanut sadan pudotuspelin rajapyykin. Eniten playoff-vääntöjä on koossa jo uransa päättäneellä Kari-Pekka Klingalla (126).

Asiat

 
12.6.2026 15:27 3x3

3x3 SM-kiertue jatkuu – Narinkkatori ja Kotkan Meripäivät kutsuvat mukaan kesän kuumimpiin 3x3-turnauksiin

Kesän 2026 3x3 SM-kiertue on täydessä vauhdissa, ja seuraavat tapahtumat tarjoavat niin pelaajille kuin katsojille ainutlaatuisen mahdollisuuden kokea urbaanin koripallon sykkeen keskellä kaupunkien kesätunnelmaa. Kiertue jatkuu Helsingin Narinkkatorilla ja Kotkan perinteikkäillä Meripäivillä ennen huipentumistaan elokuun SM-finaaleihin Espoossa.

12.6.2026 12:02 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueleirille kutsutut valittu

Suomen Koripalloliitto on valinnut 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueen Kisakallion leirille, joka pidetään 15.-18.6.2026. Leirille on kutsuttu seuraavat henkilöt.

12.6.2026 12:00 Korisliiga

Salon Vilpas koripallon Mestarien liigan karsintoihin

Toukokuussa seurahistorian toista Suomen mestaruutta juhlinut Salon Vilpas osallistuu tulevalla kaudella Mestarien liigan karsintoihin.

12.6.2026 11:51 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkueleirille kutsutut valittu

Suomen Koripalloliitto on valinnut 18-vuotiaiden poikien maajoukkueen Kisakallion leirille, joka pidetään 15.-18.6.2026. Leirille on kutsuttu seuraavat henkilöt.

12.6.2026 09:59 Korisliiga

Aatu Kivimäki kolmivuotisella sopimuksella Karhu Basketiin

Viime vuosina mm. kaksi Slovakian mestaruutta voittanut ja Saksan Bundesliigaa pelannut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 29 vuotta, palaa Suomeen ja Korisliigaan. Susijengin vahvuuteen kuuluva karkkilalaislähtöinen Kivimäki on solminut kolmivuotisen sopimuksen Korisliigan kestomenestyjä Karhu Basketin kanssa.

12.6.2026 09:30 Suomen Cup

Suomen Cup uudistuu tulevaksi kaudeksi: naiset ja miehet kisaavat mestaruudesta uudessa formaatissa

Koripallon Suomen Cup palaa kilpailuohjelmaan kahden vuoden tauon jälkeen kaudeksi 2026–27, kun naiset sekä miehet pelaavat cup-mestaruudesta kotiyleisön edessä.

11.6.2026 10:30 Naisten Korisliiga

HBA-Märsky lähtee eurokentille kaudeksi 2026–2027

Naisten Korisliiga-kevään hopeajuhliin päättänyt Suomen Olympiakomitean, pääkaupunkiseudun urheiluakatemia Urhean ja Koripalloliiton yhteinen pelaajahautomo HBA-Märsky lähtee eurokentille. Pääosin nuorten EM-mitaleja viime vuosina voittaneista lukioikäisistä pelaajista koostuva HBA-Märsky pelaa syksyllä Naisten Korisliigan lisäksi Euroopan toiseksi korkeatasoisinta kansainvälistä seurajoukkuekilpailua, Eurocupia.

11.6.2026 08:47 Suomalaiset ulkomailla

Erik Sajantila juhlii Hollannin mestaruutta

Hollannin liigaan saatiin keskiviikkoiltana suomalaismestari. Tapiolan Hongan kasvatteihin lukeutuvan Erik Sajantilan edustama Landstede Hammers päihitti finaalisarjan neljännessä osaottelussa ennakkosuosikki ZZ Leidenin lukemin 90-74 (46-47) ja otti siten mestaruuteen tarvittavan kolmannen finaalivoittonsa.

10.6.2026 20:35 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2026–2027 myönnetty: Keski-Suomi palaa liigakartalle – ennätysmäärä joukkueita pääsarjoissa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.

10.6.2026 09:51 Suomalaiset ulkomailla

Jukka Toijala jatkaa Yokohaman valmennusjohdossa

Viimeisen kahden kauden ajan Lassi Tuovin oikeana kätenä Yokohama B-Corsairsin valmennusjohdossa toiminut Jukka Toijala, 54, on allekirjoittanut tulevaa kautta koskevan jatkosopimuksen. Tuovi ja Toijala jatkavat japanilaisseuran valmentajina myös kaudella 2026–2027.

Näytä lisää vastaavia