26.2.2015 Tampereen Pyrintö lähtee kuuden pisteen takaa-ajoasemasta ensi keskiviikkona Pyynikillä pelattavaan toiseen osaotteluun BK Ventspilsiä vastaan hävittyään Latviassa 70-64 (40-30). Baltian liigan välieriin selviää kahden ottelun yhteistuloksen perusteella parempi joukkue.

Damon Williams ja Pyrintö lähtevät tavoittelemaan jatkopaikkaa Baltian liigan pudotuspeleissä kuuden pisteen takaa. Kuva: Kai Kilappa.
Pyrinnön ja Ventspilsin ensimmäinen kohtaaminen eteni tasaisesti avausneljänneksen, mutta toisella neljänneksellä Pyrinnön hyökkäyspelaaminen alkoi yskähdellä. Ventspils onnistui olemaan tasaisempi ja nappasi kymmenen pisteen puoliaikajohdon.
- Ensimmäisellä puoliajalla emme pystyneet vastaamaan Ventspilsin rytmiin ja meille tuli jatkuvasti molemmissa päissä kenttää selkeitä nukahduksia. Emme olleet riittävän teräviä kummassakaan päässä ja Ventspilsin tasoista joukkuetta vastaan se tarkoittaa kymmenen pisteen tappioasemaa, Pyrinnön päävalmentaja Pieti Poikola kommentoi.
Puoliajan jälkeen ”Punakone” sai tarvittua energiaa penkiltä, mikä sekoitti latvialaisten pelin. Lopputuloksena Pyrintö siirtyi kolmannen neljänneksen viimeisillä minuuteilla yhden pisteen johtoon, kun koko neljännes kirjattiin Pyrinnölle 10-21.
Rutinoitunut Ventspils kuitenkin avasi päätösneljänneksen 7-0, mutta Pyrintö onnistui vastaamaan ja kuromaan eron pisteeseen. Latvialaiset kuroivat vielä kuuden pisteen johdon, mutta sinnikäs Pyrintö nousi viimeisellä minuutilla kolmen pisteen päähän. Isännät kuitenkin kuittasivat välittömästi ja eroksi jäi kuusi pistettä.
- Kävimme tauolla tiettyjä yksityiskohtia läpi ja onnistuttiin sen jälkeen aika hyvin. Pystyimme pitämään hyvää tekemistä yllä ja luomalla palloon painetta saimme Ventspilsiä ulos omalta mukavuusalueeltaan.
Pyrinnön tehokkaimmiksi nousivat Bryan Hopkins (14/7/3 riistoa), Tyrone Kent (11/5) sekä Damon Williams (10/5/4 syöttöä).
Toukokuussa seurahistorian toista Suomen mestaruutta juhlinut Salon Vilpas osallistuu tulevalla kaudella Mestarien liigan karsintoihin.
Viime vuosina mm. kaksi Slovakian mestaruutta voittanut ja Saksan Bundesliigaa pelannut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 29 vuotta, palaa Suomeen ja Korisliigaan. Susijengin vahvuuteen kuuluva karkkilalaislähtöinen Kivimäki on solminut kolmivuotisen sopimuksen Korisliigan kestomenestyjä Karhu Basketin kanssa.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.
Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.
Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.