10.12.2010 Tampereen Pyrintö palasi voittajaksi, kun se otti Korisliigan perjantain pelissä kotivoiton Lappeenrannan NMKY:stä 82-78 (40-34) -tuloksella. Pyrinnön 11 pelin voittoputki katkesi keskiviikkona Espoossa eikä perjantain voittokaan irronnut helposti.

Antero Lehto oli vauhdissa Pyrinnön kukistaessa Lappeenrannan.

Cedric Latimer ja Lahti onnistuivat pitämään Tarmon takanaan. Kuvat: Tytti Nuoramo & Matti Koskinen.
Ottelun alku myöhästyi runsaat puoli tuntia, kun LrNMKY:n bussi joutui Luumäellä sattuneen kolarin vuoksi odottelemaan pari tuntia matkan jatkamista.
Viivästys ei kuitenkaan näkynyt vierasjoukkueen otteissa, sillä LrNMKY johti peliä vielä kolmannen jakson puolivälissä ja tavoitteli voittoa viime sekunneille asti. Pyrintö käänsi viimeisellä jaksolla vierasjohdon jo 14 pisteen edukseen 70-56 -tilanteessa, mutta LrNMKY nousi viimeisellä minuutilla parhaimmillaan 79-76 -lukemiin.
- Pelin piti johtoon päästyämme olla jo ohi, mutta vastustaja sai prässillään vielä pelimme sekaisin. Tiesimme että Lappeenranta pystyy korintekoon, jos sille annetaan paikkoja ja nyt niitä tuli merkkausvirheidemme seurauksena. Vieraat heittivät meille ison haasteen, mutta onneksi pystyimme vastaamaan siihen, kommentoi Pyrinnön valmentaja Pieti Poikola.
Antero Lehto heitti voittajille 19 pistettä ja Damon Williams 14.
Viidennen peräkkäisen tappion kärsineestä LrNMKY:stä James Lewis keräsi ahkeralla heittelyllä 24 pistettä ja Malik Moore sekä HL Coleman 15.
Seitsemästä edellispelistään vain yhden voittanut Namika Lahti sai pistepussiinsa täydennystä kukistettuaan kotipelissään Porvoon Tarmon 93-87 (48-32).
Pelistä näytti tulevan kotijoukkueelle helppo, kun se rynnisti 9-0 -alkunykäisynsä jälkeen 16 pisteen taukojohtoon. Tarmo kipusi kuitenkin kolmannella jaksolla seitsemän pisteen päähän ja haastoi lopussa Namikan vielä tiukemmin.
Isännät johtivat toiseksi viimeisellä minuutilla 81-71, mutta Tarmo nousi hetkessä 81-80 -tilanteeseen ja vielä viime sekunneilla 89-87 -numeroihin. Namika pääsi varmistamaan voittonsa viime hetkien neljällä vapaaheittopisteellä. Kotivoitto varmistui muutenkin vapaaheittoviivalta, josta Namika teki 17 pistettä Tarmoa enemmän.
Anthony Vereen teki Namikalle 20 pistettä ja Cedric Latimer 18.
Tarmon tehokkaimpia olivat Jerrah Young 20:llä ja Jonathan Heard 17 pisteellä.
(STT)
Toukokuussa seurahistorian toista Suomen mestaruutta juhlinut Salon Vilpas osallistuu tulevalla kaudella Mestarien liigan karsintoihin.
Viime vuosina mm. kaksi Slovakian mestaruutta voittanut ja Saksan Bundesliigaa pelannut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 29 vuotta, palaa Suomeen ja Korisliigaan. Susijengin vahvuuteen kuuluva karkkilalaislähtöinen Kivimäki on solminut kolmivuotisen sopimuksen Korisliigan kestomenestyjä Karhu Basketin kanssa.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.
Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.
Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.