2.7.2013 Korisliigassa pelaava Uudenkaupungin Korihait on solminut ensi kauden kattavan jatkosopimuksen laitahyökkääjä Pyry Rainamaan kanssa. 194-senttinen, 22-vuotias Rainamaa on Korihaiden neljäs sopimuspelaaja ensi kaudelle.

Pyry Rainamaa on Korihaiden neljäs sopimuspelaaja ensi kaudelle. Kuva: Korihait.
Lokakuussa 23 vuotta täyttävä Porvoon Tarmon kasvatti Rainamaa viimeisteli viime kaudella 7,8 pistettä, 3,3 levypalloa, 1,4 syöttöä ja 0,9 riistoa keskimäärin 23,4 minuutissa ottelua kohden. Lisäksi Pohitullin kotiyleisön suosikiksi noussut Rainamaa piinasi vastustajia aktiivisella puolustuspelillään.
– Koin, että Korihait oli selvä valinta oman urakehitykseni kannalta. Lisäksi kahdella edellisellä kaudella on pudotuspelipaikka jäänyt saavuttamatta, joten nyt olisi aika hakea myös menestystä, kertoi Rainamaa Korihaiden tiedotteessa.
– Pyryn jatko on todella tärkeä asia, sillä hän tulee olemaan tärkeä palanen ensi kauden joukkuetta. Pyry on urheilullinen ja kova puolustaja, jolla on mahdollisuus kehittyä vielä huomattavasti paremmaksi pelaajaksi tulevaisuudessa, Korihaiden päävalmentaja Ari Mikkola kiitteli.
Korihailla on sopimukset ensi kaudesta Pyry Rainamaan, Mikko Jalosen, Sami Ikävalkon ja Niko Malisen kanssa.
Toukokuussa seurahistorian toista Suomen mestaruutta juhlinut Salon Vilpas osallistuu tulevalla kaudella Mestarien liigan karsintoihin.
Viime vuosina mm. kaksi Slovakian mestaruutta voittanut ja Saksan Bundesliigaa pelannut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 29 vuotta, palaa Suomeen ja Korisliigaan. Susijengin vahvuuteen kuuluva karkkilalaislähtöinen Kivimäki on solminut kolmivuotisen sopimuksen Korisliigan kestomenestyjä Karhu Basketin kanssa.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.
Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.
Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.