7.9.2013 Viimeisenä kahtena keväänä Suomen mestaruutta juhlinut ja alkavalla kaudella Eurocupia pelaava loimaalainen Nilan Bisons värväsi neljännen amerikkalaispelaajansa kaudelle 2013/14. Bisonsin tuorein pelaaja on 210-senttinen korinaluspelaaja Ralph Sampson III.

Sampson valmistui Minnesotan yliopistosta vuosi sitten ja edusti viime kaudella Reno Bighornsia NBA:n kehitysliigassa (D-League). Bisons toivii Sampsonista apua korin alle erityisesti kivikoviin Eurocup-peleihin.
– Ralph pystyy puolustamaan oikeasti isoja miehiä ja on korvaamaton apu Eurocupissa, mutta hän voi pelata yhtä lailla myös Korisliigassa, Bisonsin apuvalmentaja Joonas Iisalo kertoo.
– Ralphilla on hyvät kädet ja hänen pitäisi pystyä suojelemaan rengasta. Hän on iso ja atleettinen pelaaja, joka pystyy myös juoksemaan kenttää hyvin.
Koripallotaituruus kulkee Sampsonilla suvussa, sillä hänen isänsä, Ralph Sampson jr, pelasi NBA:ssa 1983–92. Houston Rockets varasi isä-Sampsonin vuoden 1983 NBA-draftin ensimmäisenä varauksena.
Bisons lähtee uuteen kauteen neljän amerikkalaispelaajan voimin: Ralph Sampson III, Justin Hawkins, Billy Keys ja Ryan McDade. Lisäksi Bisonsilla on voimassa sopimukset Tuukka Kotin, Mikko Koiviston, Matti Nuutisen, Antto Nikkarisen, Ville Mäkäläisen, Carl Lindbomin ja Ilpo Pehkosen kanssa.
Toukokuussa seurahistorian toista Suomen mestaruutta juhlinut Salon Vilpas osallistuu tulevalla kaudella Mestarien liigan karsintoihin.
Viime vuosina mm. kaksi Slovakian mestaruutta voittanut ja Saksan Bundesliigaa pelannut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 29 vuotta, palaa Suomeen ja Korisliigaan. Susijengin vahvuuteen kuuluva karkkilalaislähtöinen Kivimäki on solminut kolmivuotisen sopimuksen Korisliigan kestomenestyjä Karhu Basketin kanssa.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.
Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.
Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.