Ratkaisut siirtyivät eteenpäin

18.3.2003 Sekä espoolaisella Hongalla että vantaalaisella Pussihukilla oli mahdollisuus pistää kotikentällään puolivälieräsarjansa jo maanantaina pakettiin, mutta vieraat venyivät. Kouvot haki Tapiolasta 75-74-voiton ja Vilpas puolestaan kukisti PuHu:n Vantaalla lukemin 93-91. Kun taas kahdessa muussa otteluparissa kotijoukkueet pitivät pintansa, on tilanne kaikissa ottelusarjoissa kutkuttavasti 2-1.

Ottelun ratkaisuhetkillä Hongan Dan Cross sysäsi joukkueensa tappion syövereihin. Cross hamusi ratkaisijan viittaa ja otti erittäin huonon ratkaisun 19 sekuntia ennen loppua. Kouvot sai pallon ollessaan pisteen johtoasemassa 75-74. Vierasjoukkue voitti lopulta samoin lukemin.

Kouvoista Ville Kaunisto hyödynsi espoolaispuolustuksen tukipilarin, Markus Hemdahlin, poissaoloa. Kaunisto nosteli kentän korkeimman pistemäärän 21 ja poimi kymmenen levypalloa. Hongasta ainoastaan Jukka Hemdahl (12/5) ja Maurizio Pratesi (8/4) ansaitsevat puhtaat paperit.

Kaaresvirta ratkaisi

Myyrmäessä ratkaisut olivat yhtä dramaattisia. Vilppaan johdettua läpi koko päätösneljänneksen, toi kotijoukkueen Nanayaw Awuah-Addae kolmosellaan toiveita PuHu-leiriin. Awuah-Addaen korilla PuHu nousi pisteen päähän (90-91) salolaisista. Lopullisen niitin iski koko ottelun paras Samu Kaaresvirta, joka kokosi kaikkiaan 28 pistettä.

Vilppaan yllättäjänä hääri 14 minuutissa 11 pistettä heittänyt Kalle Lausti. Kimi Klingberg (16/2) oli ’hukkalauman’ yritteliäin.

Jernvall sankari

Myös Kotkassa saivat heikkohermoisimmat sulkea silmiään loppuhetkillä. BC Jyväskylän Petri Virtanen pääsi 17 sekuntia ennen loppua vapaaheittoviivalle tilanteen ollessa tasan 98-98. Virtanen pisti molemmat vaparinsa sisään ja KTP lähti hakemaan viimeisellä hyökkäyksellä voittoa. Kotiyleisön riemuksi se myös onnistui siinä. Konkari Jani Jernvall linkosi ajan huvetessa kolmosen, joka suhahti korisukan läpi. KTP voitti 101-100 ja otti ottelusarjassa 2-1-johdon.

Jernvall pelasi muutenkin vahvan ottelun kokoamalla tehot 15/8. Greg Lewis (27/9), Roope Mäkelä (22/2) ja James Head (20/2) olivat kotkalaisten muut onnistujat. Jyväskyläläisistä Patrick Savoy (27/8) Virtanen (25/2) olivat tehokkaimmat.

Levypallot ratkaisivat taas

Joensuulaisen Katajan ja Lappeenrannan NMKY:n välisessä ottelusarjassa kupletin juoni näyttää olevan selvä: kumpi joukkueista pystyy esiintymään ahnaammin levypallokahinoissa voittaa ottelun. Tähän seikkaan kulminoituivat kaksi ensimmäistä kohtaamista ja niin myös kolmas. Kataja vei irtopallot nimiinsä 47-32 ja vaikutti Sami Laaksosen esimerkin siivittämänä nälkäisemmältä osapuolelta.

Laaksonen veti tällä erää pidemmän korren LrNMKY:n Pasi Riihelästä, kun roolit olivat kahdessa ensimmäisessä pelissä päinvastoin. Laaksonen teki vartiointityönsä ohella 21 pistettä. Juho Terho heitti muutaman oikea-aikaisen kolmosen, joilla Kataja pääsi karkuun. Lappeenrannan miehistön paras oli Matthew Williams (21/11). Katajan voittolukemat kirjattiin 75-63.

Neljännet puolivälierät pelataan keskiviikkona 19.3. Lappeenrannassa, Kouvolassa, Salossa ja Jyväskylässä. Otteluissa välieräpaikka on katkolla vierasjoukkueille.

Asiat

 
12.6.2026 15:27 3x3

3x3 SM-kiertue jatkuu – Narinkkatori ja Kotkan Meripäivät kutsuvat mukaan kesän kuumimpiin 3x3-turnauksiin

Kesän 2026 3x3 SM-kiertue on täydessä vauhdissa, ja seuraavat tapahtumat tarjoavat niin pelaajille kuin katsojille ainutlaatuisen mahdollisuuden kokea urbaanin koripallon sykkeen keskellä kaupunkien kesätunnelmaa. Kiertue jatkuu Helsingin Narinkkatorilla ja Kotkan perinteikkäillä Meripäivillä ennen huipentumistaan elokuun SM-finaaleihin Espoossa.

12.6.2026 12:02 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueleirille kutsutut valittu

Suomen Koripalloliitto on valinnut 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueen Kisakallion leirille, joka pidetään 15.-18.6.2026. Leirille on kutsuttu seuraavat henkilöt.

12.6.2026 12:00 Korisliiga

Salon Vilpas koripallon Mestarien liigan karsintoihin

Toukokuussa seurahistorian toista Suomen mestaruutta juhlinut Salon Vilpas osallistuu tulevalla kaudella Mestarien liigan karsintoihin.

12.6.2026 11:51 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkueleirille kutsutut valittu

Suomen Koripalloliitto on valinnut 18-vuotiaiden poikien maajoukkueen Kisakallion leirille, joka pidetään 15.-18.6.2026. Leirille on kutsuttu seuraavat henkilöt.

12.6.2026 09:59 Korisliiga

Aatu Kivimäki kolmivuotisella sopimuksella Karhu Basketiin

Viime vuosina mm. kaksi Slovakian mestaruutta voittanut ja Saksan Bundesliigaa pelannut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 29 vuotta, palaa Suomeen ja Korisliigaan. Susijengin vahvuuteen kuuluva karkkilalaislähtöinen Kivimäki on solminut kolmivuotisen sopimuksen Korisliigan kestomenestyjä Karhu Basketin kanssa.

12.6.2026 09:30 Suomen Cup

Suomen Cup uudistuu tulevaksi kaudeksi: naiset ja miehet kisaavat mestaruudesta uudessa formaatissa

Koripallon Suomen Cup palaa kilpailuohjelmaan kahden vuoden tauon jälkeen kaudeksi 2026–27, kun naiset sekä miehet pelaavat cup-mestaruudesta kotiyleisön edessä.

11.6.2026 10:30 Naisten Korisliiga

HBA-Märsky lähtee eurokentille kaudeksi 2026–2027

Naisten Korisliiga-kevään hopeajuhliin päättänyt Suomen Olympiakomitean, pääkaupunkiseudun urheiluakatemia Urhean ja Koripalloliiton yhteinen pelaajahautomo HBA-Märsky lähtee eurokentille. Pääosin nuorten EM-mitaleja viime vuosina voittaneista lukioikäisistä pelaajista koostuva HBA-Märsky pelaa syksyllä Naisten Korisliigan lisäksi Euroopan toiseksi korkeatasoisinta kansainvälistä seurajoukkuekilpailua, Eurocupia.

11.6.2026 08:47 Suomalaiset ulkomailla

Erik Sajantila juhlii Hollannin mestaruutta

Hollannin liigaan saatiin keskiviikkoiltana suomalaismestari. Tapiolan Hongan kasvatteihin lukeutuvan Erik Sajantilan edustama Landstede Hammers päihitti finaalisarjan neljännessä osaottelussa ennakkosuosikki ZZ Leidenin lukemin 90-74 (46-47) ja otti siten mestaruuteen tarvittavan kolmannen finaalivoittonsa.

10.6.2026 20:35 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2026–2027 myönnetty: Keski-Suomi palaa liigakartalle – ennätysmäärä joukkueita pääsarjoissa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.

10.6.2026 09:51 Suomalaiset ulkomailla

Jukka Toijala jatkaa Yokohaman valmennusjohdossa

Viimeisen kahden kauden ajan Lassi Tuovin oikeana kätenä Yokohama B-Corsairsin valmennusjohdossa toiminut Jukka Toijala, 54, on allekirjoittanut tulevaa kautta koskevan jatkosopimuksen. Tuovi ja Toijala jatkavat japanilaisseuran valmentajina myös kaudella 2026–2027.

Näytä lisää vastaavia