5.10.2012 Turun Riennon koripallonaisten SM-sarjajoukkue vahvistuu kanadalaispelaaja Brittany Heddersonilla. Hedderson saapuu Suomeen sarja-avauksen aattona ja on todennäköisesti mukana kokoonpanossa jo lauantain kotiottelussa Peli-Karhuja vastaan.
Naisten SM-sarjaan palannut Turun Riento vahvistui vielä sarja-avauksen kynnyksellä.
Riennon uusin vahvistus Brittany Hedderson saapuu Turkuun Buffalosta, jossa hän pelasi Buffalon yliopistojoukkueessa ratkaisijan roolissa. 179-senttinen Hedderson heitti päätöskaudellaan peräti 20,4 pistettä ottelua kohden.
- Brittany tuo joukkueeseemme lisää kaukoheittovoimaa ja pystyy vahvoilla ajoillaankin rikkomaan vastustajan puolustusta. Odotamme hänestä apua takakentälle, sillä hän pystyy tarvittaessa ottamaan paljon vastuuta hyökkäyspäässä ja myös johtamaan peliämme kentällä, kertoo Riennon päävalmentaja Juha Ruohonen.
Riennon toinen ulkomaalaisvahvistus, 183-senttinen amerikkalainen laitapelaaja Callan Taylor, osoitti jo viime viikon Suomen Cupin ottelussa Äänekoskea vastaan tehokkuutensa pussittamalla joukkueen korkeimman pistemäärän 22 pistettä. Riento hävisi jännittävän ottelun niukasti yhden korin erolla jatkoajan jälkeen, mutta Nunnavuoren täysi katsomo sai todeta joukkueen olevan jo hyvässä iskussa SM-sarjaa varten.
- Joukkueemme on nyt koossa ja pääsemme vihdoin täysipainoiseen joukkuepelin harjoitteluun. Olen todella tyytyväinen pelaajaneuvottelujen tuloksiin ja tähän monipuoliseen ryhmään, jossa on vahvaa osaamista pelin kaikille osa-alueille, Ruohonen summaa rupeamaa joukkueen rakentamisessa.
- Lauantaina pääsemme tositoimiin ja saamme tarjota turkulaiselle koripalloyleisölle kauan kaivattua SM-tason urheiluviihdettä, hymyilee Ruohonen.
SM-sarjan avauskierroksen ottelu TuRi – PeKa pelataan Nunnavuoren palloiluhallissa lauantaina 6.10. klo 15.00 alkaen.
Hallitseva naisten Suomen mestari Peli-Karhut jatkaa pelaajakiinnityksiään. Kolmantena ulkomaalaisvahvistuksena ryhmään liittyy Tulsan yliopistosta keväällä valmistunut 180-senttinen ja 22-vuotias Delanie Crawford.
Naisten Korisliigan hallitseva mestarijoukkue Peli-Karhut jatkaa joukkueensa rakentamista tulevaksi kaudeksi. Peli-Karhujen tuorein kiinnitys on Euroliiga-kokemustakin omaava Ruotsin maajoukkuepelaaja Elin Gustavsson, 188 cm ja 32 vuotta, joka saapuu Kotkaan yksivuotisella sopimuksella.
ToPon Naisten Korisliiga-joukkueen pelinjohtajaosasto vahvistuu nimekkäällä paluumuuttajalla, kun Lotta Vesiluoma palaa kotimaan pääsarjatasolle liittyen ToPon joukkueeseen. Viimeiset kolme vuotta Ruotsissa pelannut Vesiluoma pelasi Naisten Korisliigaa edellisen kerran kaudella 2021-22 kasvattajaseurassaan EBT:ssä.
Kouvottaret on solminut yksivuotisen pelaajasopimuksen 183-senttisen amerikkalaisen sisäpelaaja Raiana Brownin kanssa. Tuleva kausi tulee olemaan Brownin ensimmäinen Euroopassa.
Naisten Korisliigaa pelaava Kouvottaret on solminut yksivuotisen pelaajasopimuksen aiemmin Tapiolan Hongasta tutun 185-senttisen amerikkalaispelaajan Tayanna Jones Bellin kanssa.
Korisliigan kotimaisten pistetykkien kärkisijoille viime vuosina noussut ja keväällä Helsinki Seagullsin kanssa Suomen mestaruutta juhlinut Erik Sajantila, 195 cm ja 24 vuotta, on solminut ensimmäisen kotimaan ulkopuolisen ammattilaissopimuksensa. Tapiolan Hongan kasvatteihin lukeutuvan Sajantilan uusi joukkue on hollantilainen Landstede Hammers.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2025–2026. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä.
Koriskauden 2024–25 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Helsinki Seagullsin Lassi Nikkarinen ja Torpan Poikien Taru Tuukkanen. Koripallon kunniagalleria Hall of Fame kasvoi neljällä uudella legendalla.
Linda-Lotta Lehtoranta on noussut uransa aikana yhdeksi suomalaisen koripalloilun kirkkaista menestystarinoista. Hän on pelannut tärkeässä roolissa maajoukkueessa, monessa seurajoukkueessa pitkin Eurooppaa ja voittanut kuusi Suomen mestaruutta. Tai ehkä seitsemän. Se riippuu täysin, keneltä asiaa kysyy
Taru Tuukkanen veti koristossut jalkaan ensimmäisen kerran 37 vuotta sitten. Sen jälkeen tie vei kotimaan kenttien kautta Yhdysvaltoihin ja Euroopan huippusarjoihin – ja päättyi lopulta tänä keväänä SM-hopeaan kasvattajaseuran ToPon paidassa. Päätös lopettamisesta tuli yllätyksenä, jopa Tuukkaselle itselleen.