30.8.2011 Los Angeles Lakersin paidassa NBA:n mestaruutta keväällä 2010 juhlinut, 201-senttinen puolustusekspertti Ron Artest pelaa syyskuussa toisenkin ottelun liiganousija Loimaa Bisonsin paidassa. Artest astelee 8. syyskuuta Salohallin parketeille Bisonsin kohdatessa näytösottelussa Salon Vilppaan.

Ron Artest pelaa 8. syyskuuta Salossa ja 9. syyskuuta Loimaalla. Kuva: NBA Photos.
Artestin on aiemmin kerrottu vahvistavan Loimaa Bisonsia 9. syyskuuta, kun loimaalaisjoukkue kohtaa hallitsevan miesten Suomen mestari Tampereen Pyrinnön Loimaan Liikuntahallilla.
– Torstaina ja perjantaina on pelit. Lauantaina tehdään sitten jotakin hauskaa, kommentoi Bisonsin urheilutoimenjohtaja Aleksi Valavuori maanantaina Ilta-Sanomien verkkosivuilla.
201-senttinen, 118-kiloinen Artest on pelannut NBA-urallaan 763 runkosarja- ja 76 pudotuspeliottelua. Hänet on nimetty kahdesti NBA:n puolustuspelaajien ykkösviisikkoon (2004, 2006), kahdesti NBA:n puolustuspelaajien kakkosviisikkoon (2003, 2009) sekä kerran koko NBA:n parhaaksi puolustajaksi (2004). Keväällä 2011 Artest palkittiin J. Walter Kennedy –kansalaisuuspalkinnolla kiitokseksi hänen tekemästään hyväntekeväisyystyöstä.
Toukokuussa seurahistorian toista Suomen mestaruutta juhlinut Salon Vilpas osallistuu tulevalla kaudella Mestarien liigan karsintoihin.
Viime vuosina mm. kaksi Slovakian mestaruutta voittanut ja Saksan Bundesliigaa pelannut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 29 vuotta, palaa Suomeen ja Korisliigaan. Susijengin vahvuuteen kuuluva karkkilalaislähtöinen Kivimäki on solminut kolmivuotisen sopimuksen Korisliigan kestomenestyjä Karhu Basketin kanssa.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.
Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.
Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.