24.4.2008 Suomen koripallomaajoukkueen kakkosvalmentaja Pekka Salmisen luotsaama pelaa Ruotsin mestaruudesta. Salmisen suojatit kestivät hermopaineen Luulajassa pelatussa neljännessä välierässä voittaen hallitsevan mestarin Plannjan 100-98 ja ottelusarjan 3-1.
- Meinasi mennä jännäksi, vaikka johdimme peliä lähes alusta loppuun. Plannja joutui pelaamaan meidän ehdoillamme. Olimme niin nopeita ja levitimme peliä hyvin, tiivisti Salminen ottelusarjan.
Pelin ratkaisi Solnalle lopullisesti puoli minuuttia ennen loppua Martin Pahlmblad, joka onnistui kolmosessaan siirtäen joukkueensa 100-96-johtoon.
Neljättä välierää seurasi Luulajassa virallisesti 2600 katsojaa, joka Salmisen arvion mukaan on vähätelty luku.
- Tupa oli aivan täynnä ja hallissa mieletön meteli jo tuntia ennen peliä. Luulaja on ainoa paikka Skandinaviassa, jossa katsomossa on eteläeurooppalainen meininki. Hieno ottelu ja hieno tapahtuma, Salminen kehui.
Finaaleissa Solna kohtaa Sundsvall Dragonsin. Solna Vikingsille on tarjolla harvinainen tupla. Seuran naisjoukkue nimittäin varmisti tiistaina Ruotsin mestaruuden kaatamalla viidennessä ja ratkaisevassa loppuottelussa Telgen 72-62.
Finaalisarjan ennakkoasetelmat Salminen summaa muutamalla osuvalla lauseella.
- Vastakkain on sarjan isoin ja pienin joukkue sekä samalla sarjan kaksi parasta puolustuspään joukkuetta. Sundsvall on valtavan kokoinen, eikä sitä vastaan ole helppo tehdä koreja. Toisaalta meitä vastaan on vaikea juosta, eikä meidän puolustaminenkaan ole helppoa. Jokaiselta pelipaikalta löytyy heittäjä, joka pakottaa puolustuksen aika ulos ja avaa tilaa ajoille.
Solna lähti suhteellisen nuorella joukkueellaan kauteen varovaisin, lähinnä pelaajakehitykseen, tähtäävin tavoittein. Joukkueen värvättyä 21-vuotiaan maajoukkuetakamiehen ja suurlupauksen Rudy Mbemban riveihinsä, nostettiin Solnassa rimaa.
- Joukkueen menestys on silti ollut positiivinen yllätys. Pitää muistaa, että meillä on aloituksessa kaksi vuosina 1986-87 syntynyttä kaveria. Tyytyväisiä emme kuitenkaan vielä ole – hommahan on kesken, Salminen päätti.
Kaksi edellistä kautta ToPoa kotoisessa Korisliigassa valmentanut Pekka Salminen luotsasi edellisen Solna-pestinsä aikana "viikingit" Ruotsin mestaruuteen vuonna 2003.
Kreikan liigan runkosarja on saatu päätökseen. Päätöskierroksella Hanno Möttölän edustama ja Gordon Herbertin valmentama Aris kohtasi Thessalonikin paikalliskamppailussa PAOK:n.
Tunteet olivat jo ennen derbyn alkua pinnalla, sillä Ariksen amerikkalaispelaajat Jeremiah Massey ja Bracey Wright joutuivat alkuviikolla pahoinpidellyiksi. Hyökkääjät käyttivät aseenaan pippurisuihketta, kiviä ja metalliputkia tuhoten rytäkässä amerikkalaiskaksikon auton.
Myös ottelutapahtumassa kuohui yli äyräiden. Ottelun alku venyi 20 minuutilla, kun katsojat heittelivät pelikentälle tavaraa. Samasta syystä peli jouduttiin kertaalleen keskeyttämään ja joukkueet ohjaamaan pukuhuoneisiin.
Pelin päästyä vauhtiin oli Jeremiah Massey tulta ja tappuraa. Amerikkalaislaituri runnoi 22 pistettä ja kauhoi peräti 15 levypalloa. Ariksen voittopisteet heitti 23 sekuntia ennen loppua vapaaheittoviivalta Darius Washington. Voitto heltisi lukemin 75-74.
Edellisen ottelun huilinut Hanno Möttölä pelasi PAOK-ottelussa virhevaikeuksien vuoksi vain reilut kahdeksan minuuttia. Möttölä ennätti upottaa yhden kolmosen ja antaa yhden koriin johtaneen syötön.
Aris sijoittui runkosarjassa kolmanneksi ja kohtaa puolivälierissä Maroussin. Putoamisuhan alla ollut PAOK säilytti paikkansa Kreikan liigassa tappiosta huolimatta kierroksen muiden otteluiden päätyttyä sen kannalta edullisesti.
Suomalaisen koripallon legenda ja Susijengi-ikoni Hanno Möttölä, 49, jatkaa valmentajauraansa kansainvälisillä ammattilaiskentillä. Viime syksynä Kanadan maajoukkueen valmennusjohtoon liittynyt Möttölä ottaa seuraavaksi tuntumaa Australian NBL-liigasta, missä hän siirtyy Brisbane Bulletsiin päävalmentaja Will Weaverin valmennusryhmään.
Sasu Salin lämpenee kauden tärkeimpien pelien ollessa käsillä, kun Estudiantes jatkaa nousutaisteluaan.
Italian Serie A2:ssa Faenzan sarjanousuun juuri johdattanut Lilli Onnela, 20, siirtyy ensi kaudeksi yliopistokentille. Touhun Pojat Lauttasaaren kasvatti ensi kauden osoite on NCAA:n ykköstasolla pelaava Davidson.
WNBA:ssa Dallas Wings voitti vieraissa New York Libertyn 91-76 (43-44). Awak Kuier pelasi Wingsille 24 minuuttia, joiden aikana hän tilastoi 10 pistettä, 6 levypalloa, yhden syötön ja kaksi torjuntaa.
Mikael Jantusen uran ensimmäinen matka Euroliigan Final Fouriin katkesi perjantai-iltana, kun runkosarjavoittaja Olympiakos Pireus haki mylvivän ateenalaisyleisön edessä vakuuttavan 79-61 (33-24)-voiton Euroliigan ensimmäisessä semifinaaliottelussa.
Kaksi viimeisintä kautta Noerdlingenin peräsimessä ollut kuusi jatkaa kaksivuotisella sopimuksella Heidelbergiin.
WNBA:ssa Dallas Wings voitti toisen peräkkäisen pelinsä, kun Chicago Sky kaatui 99-89 (37-38). Awak Kuier pelasi viisi minuuttia ja tilastoi yhden levypallon.
Viiden vuoden NCAA-taipaleen jälkeen uransa Euroopan ammattilaiskentillä viime syksyllä aloittanut Mustapha Amzil päätti ensimmäisen ammattilaiskautensa mestaruuteen, kun KB Trepca jyräsi Kosovon liigan neljännessä finaalissa Bashkimin vieraissa 78-98 (40-52). Samaan aikaan Islannissa Tindastollia edustavan Daniel Dolencin kaulaan ripustettiin hopeamitali neljännen finaaliottelun jälkeen.
Australian NBL-liigaa pelaava Uuden-Seelannin ylpeys New Zealand Breakers jatkaa suomalaisen päävalmentajan alaisuudessa. Viimeiset kaksi vuotta Petteri Koposen komennossa pelanneen Breakersin uusi päävalmentaja on Saksan maailmanmestariksi 2023 johdattanut suomalais-kanadalainen valmentajaikoni Gordon Herbert, 67.
WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotonaan Washington Mysticsin 69-92 (29-38). Awak Kuier keräsi 20 minuutin peliajalla 9 pistettä, kolme levypalloa, neljä syöttöä, kolme riistoa ja yhden torjunnan.