22.10.2012 Korisliigaa ja Euroopan kolmosliiga EuroChallengea pelaava Joensuun Kataja menettää avainpelaajansa sairastuvalle. Jo 17. pääsarjakauttaan pelaava, 205-senttinen Sami Lehtoranta loukkasi kättään viime keskiviikkona Kouvolassa ja tutkimukset paljastivat kolme repeämää, jotka vaativat leikkaushoitoa.

Sami Lehtorannalla on edessä käsileikkaus. Kuva: Kai Kilappa.
– Toipumisennuste on 6-8 viikkoa, Katajan päävalmentaja Jukka Toijala kertoo.
Viime kaudella Korisliigan arvokkaimmaksi pelaajaksi (MVP) äänestetty Lehtoranta siirtyy operoitavaksi mahdollisimman pian. Samassa yhteydessä hänelle tehdään nilkan puhdistusoperaatio.
Katajan sairaslistalle kuuluvat myös polvioperoidut Jerald Fields ja Vesa Mäkäläinen, joita odotetaan takaisin pelaavaan kokoonpanoon lähiviikkoina. Katajan pitkää päätä lomittaa joensuulaisjoukkueen kokoonpanossa amerikkalaissentteri Matthew Morgan.
– Morgan pelaa meillä siihen saakka, kun Jerald on jälleen pelikuntoinen. Pitää keskustella kertaalleen johtomiesten kanssa, mitkä ovat EuroChallenge-tavoitteemme nykytilanne huomioiden ja sitten myös sitä, onko meillä mahdollisuutta miettiä neljännen ulkomaalaispelaajan hankintaa, Toijala puntaroi.
Korisliigassa Kataja pelaa seuraavan kerran ensi viikonloppuna Salossa ja Uudessakaupungissa. EuroChallengen lohkovaihe käynnistyy 6. marraskuuta, jolloin Kataja isännöi romanialaista CSU Asesoft Ploiestia kotonaan.
Toukokuussa seurahistorian toista Suomen mestaruutta juhlinut Salon Vilpas osallistuu tulevalla kaudella Mestarien liigan karsintoihin.
Viime vuosina mm. kaksi Slovakian mestaruutta voittanut ja Saksan Bundesliigaa pelannut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 29 vuotta, palaa Suomeen ja Korisliigaan. Susijengin vahvuuteen kuuluva karkkilalaislähtöinen Kivimäki on solminut kolmivuotisen sopimuksen Korisliigan kestomenestyjä Karhu Basketin kanssa.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.
Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.
Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.