Seitsemän suomalaisnaista taistelee NCAA:n jatkopaikoista

7.3.2017 Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:n konferenssipudotuspelit päättivät usean suomalaiskoripalloilijan kauden. Kuusi suomalaisnaisilla vahvistettua joukkuetta taistelee yhä paikoista valtakunnallisiin lopputurnauksiin.

Elina Koskimies on ahkeroinut 4.7 pisteen keskiarvolla American Universityssä kuluvalla kaudella. Kuva: Francois Perthuis

Marianne Kalin pelaa NCAA-uransa ensimmäisiä konferenssipudotuspelejä. Kuva: Francois Perthuis

Annika Holopaisen Old Dominion taistelee keskiviikkona 8.3. jatkosta naisten yliopistosarja NCAA:n Conference USA -konferenssissa. Konferenssin kuudenneksi sijoittunut Old Dominion kohtaa konferenssin avauskierroksella 12. sijoittuneen UTEP:in yliopiston.

Tulokaskauttaan NCAA:ssa pelaavien Marianne Kalinin ja Sandra Karstenin Hofstra pelaa keskiviikkona 8.3. Colonial Athletic Association -konferenssin pudotuspelien ensimmäistä kierrosta. Yhdeksänneksi sijoittunut Hofstra jahtaa jatkopaikkaa kohtaamalla ensimmäisellä kierroksella kahdenneksi konferenssissa sijoittuneen Towsonin.
 

American Universityssä isoja minuutteja raatavan Elina Koskimiehen kausi sai jatkoa maanantaina kun joukkue kaatoi Patriot League -konferenssin pudotuspeleissä Boston Universityn lukemin 57–51 (29–25). Koskimies raatoi 35 minuuttia nakuttaen 8 pistettä ja keräten 2 levypalloa. American Universityn urakka jatkuu Patriot League -konferenssin välierissä, joissa American kohtaa runkosarjan voittaneen Bucknellin.

 

Lisätietoja: Ottelutilastot

 

Sara Rokkasen Toledon yliopistojoukkue eteni maanantaina Mid American -konferenssin välieriin pudottamalla konferenssin pudotuspelien avauskierroksella Akronin selkein lukemin 65–37 (33–18). Rokkanen pelasi 12 minuuttia. Hän tilastoi 3 levypalloa ja 2 syöttöä. Toledo kohtaa seuraavaksi keskiviikkona Kent Staten Mid American -konferenssin välierissä.

 

Lisätietoja: Ottelutilastot

 

Riikka Kujalan edustama Wyoming kohtaa tiistaina Fresno Staten Mountain West -konferenssin välierissä. Wyoming sijoittui runkosarjassa toiselle sijalle, ja pääsi lepäämään konferenssin pudotuspelien avauskierroksen.

 

Olivia Moskarin Marquette pelaa tiistaina Big East-konferenssin finaaleissa runkosarjan ykköstä DePaulia vastaan. Marquette pudotti matkalla konferenssifinaaleihin Georgetownin ja Creightonin yliopistojoukkueet. Olivia Moskari ei pelannut otteluissa.

 

Taru Madekivi ja Heidi Byrd jättävät hyvästit NCAA-parketeille

 

Ninni Salmen San Franciscon pelit päättyivät maanantaina kun joukkue kaatui Conzagalle lukemin 77–46 (47–17) West Coast -konferenssin välierissä. Salmi pelasi ottelussa 13 minuuttia urakoiden 2 pistettä ja 2 levypalloa. Salmi on toista vuotta Yhdysvalloissa, mutta vietti viime kauden red shirt -statuksella selkäänsä kuntouttaen.

 

Lisätietoja: Ottelutilastot

 

Anniina Äijäsen edustama Xavier kaatui niukasti Big East -konferenssin pudotuspeleissä Butlerille. Äijänen urakoi 66–68 (34–35) -tappioon päättyneessä ottelussa 6 pistettä, raapi 6 levypalloa sekä torjui vastustajaa kertaalleen. Äijänen tilastoi kolmannella NCAA-kaudellaan 3.6 pistettä, 2.4 levypalloa sekä 0.6 syöttöä.

 

Lisätietoja: Ottelutilastot

 

Heidi Byrd päätti nelivuotisen urakkansa NCAA:ssa runkosarjaan. Byrdin joukkue Houston Baptist jäi konferenssin pudotuspelien ulkopuolelle sijoittuen taulukon sijalle 11. Byrd osallistui viimeisellä kaudellaan 28. otteluun pelaten isot 28.9 minuutin keskiarvot. Hän pussitti päätöskaudellaan 7.9 pistettä, haki 2.7 levypalloa ja jakoi 1.5 syöttöä ottelua kohden. Byrd jätti jälkensä Houston Baptistiin sijoittuen 10. sijalle joukkueen kaikkien aikojen syöttövertailussa.

 

Myös North Floridan paitaa kantanut Turun Riennon kasvatti Taru Madekivi jättää hyvästit NCAA-parketeille. Madekiven North Florida ei edennyt konferenssin pudotuspeleihin. Madekivi pelasi päättyneellä kaudella 9 minuutin keskiarvolla 17 ottelussa. Hän tilastoi 1.2 pistettä, 0.5 levypalloa ja 0.3 syöttöä ottelua kohden.

 

Iida Ahvenaisen toinen kausi NCAA:ssa päättyi MAAC-konferenssin välierään, kun Ahvenaisen Iona kaatui Quinnipiacin yliopistolle lukemin 59–64 (28–26). Ahvenainen ei pelannut ottelussa. Hän pelasi toisella yliopistokaudellaan keskimäärin 5.4 minuuttia ottelua kohden viimeistellen 0.7 pistettä ja 0.4 levypalloa.

 

Richmondin yliopiston Tuuli Mennan kausi Yhdysvaltojen yliopistoparketeilla päättyi myös konferenssin pudotuspeleissä. Menna pelasi toisella NCAA-kaudellaan 20 ottelussa 9.7 minuutin keskiarvolla. Hän tilastoi 0.9 pistettä ja keräsi 1.8 levypalloa.

 

Henkilöt

 
14.6.2025 11:00 Naisten Korisliiga

Suomen mestari ja Korisliigan pistetykki Erik Sajantila Hollantiin

Korisliigan kotimaisten pistetykkien kärkisijoille viime vuosina noussut ja keväällä Helsinki Seagullsin kanssa Suomen mestaruutta juhlinut Erik Sajantila, 195 cm ja 24 vuotta, on solminut ensimmäisen kotimaan ulkopuolisen ammattilaissopimuksensa. Tapiolan Hongan kasvatteihin lukeutuvan Sajantilan uusi joukkue on hollantilainen Landstede Hammers.

13.6.2025 22:48 Susijengi

Sasu Salin kruunasi kautensa Romanian mestaruuteen!

Susijengin kapteeni Sasu Salin päätti seurajoukkuekautensa riemukkaisiin tunnelmiin, kun hänen edustamansa Cluj-Napoca kukisti Romanian liigan perjantaisessa viidennessä finaaliottelussa Oradean vieraskentällä 67–68 (39–37). Kyseessä on Salinin ensimmäinen kansallisen liigan mestaruus sitten kevään 2008, jolloin hän juhli Espoon Hongan kanssa Suomen mestaruutta.

12.6.2025 11:07 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtoranta jatkaa Saarlouis Royalsissa - "Nälkää jäi"

Roosa Lehtoranta, 28, on tehnyt jatkosopimuksen Saksan Bundesliigassa pelaavan Saarlouis Royalsin kanssa. Päättyneellä kaudella Royals voitti Saksan cupin ja eteni sarjassa finaaleihin saakka.

11.6.2025 16:55 Susiladies

Lotta-Maj Lahtinen siirtyy Kutxabank Araskiin

Susiladies-pelaaja Lotta-Maj Lahtinen liittyy Espanjan pääsarjajoukkue Kutxabank Araskiin. Takapelaaja pelasi viime kaudella samassa liigassa Ardoissa.

11.6.2025 08:55 Susijengi

Ilmiömäinen Salin pakotti Romanian finaalit viidenteen otteluun

Susijengin kapteeni Sasu Salin pelasi yhden kauden parhaista peleistään tärkeimmällä mahdollisella paikalla, kun hän upotti 21 pistettä ja kauhoi yhdeksän levypalloa Cluj-Napocan kaataessa Romanian liigan neljännessä finaaliottelussa Oradean pistein 92–83 (41–40). Romanian mestaruus ratkeaa viidennessä finaalissa perjantai-iltana.

9.6.2025 12:23 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen finaaleihin Ranskassa

Mikael Jantunen pääsee toisena peräkkäisenä keväänä mittelemään Ranskan liigan mestaruudesta. Sasu Salinin finaalit Romaniassa ovat puolestaan startanneet.

7.6.2025 11:07 Suomalaiset ulkomailla

Elmeri Abbey Utahin yliopistoon

Elmeri Abbey jatkaa uraansa Yhdysvalloissa. Utahin yliopisto nappasi suomalaispelintekijän riveihinsä kaudelle 2025–2026.

5.6.2025 07:17 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuier siirtyy Galatasarayn riveihin

Susiladiesin tähtipelaaja Awak Kuier siirtyy Italiasta Euroopan huippuseura Galatasaray Çağdaş Faktoringiin Turkkiin. Sopimus on mallia 1+1 ja kattaa ainakin kauden 2025–26.

4.6.2025 14:37 Suomalaiset ulkomailla

Helmi Tulosen kauteen mahtui haasteita ja onnistumisia – ”Sain parannettua suorituksiani ja tasoani”

Helmi Tulosen, 26, kausi Italian Serie A1:ssä päättyi ikävästi putoamiseen. Henkilökohtaisella tasolla Tulonen pelasi kuitenkin jälleen hyvän kauden.

2.6.2025 22:14 Suomalaiset ulkomailla

Perttu Blomgrenilla opettavainen kausi – Severi Kaukiaisesta Viron mestari ja MVP

Perttu Blomgrenin, 23, toiseen kauteen Euroopan korisparketeilla mahtui paljon. Hän aloitti kauden Sarajevossa, Bosniassa ja päätti sen Latvian liigan finaaleissa Ventspilsin riveissä. Susijengiläisistä Severi Kaukiainen pääsi juhlimaan Viron mestaruutta ja valittiin pudotuspelien MVP:ksi.

Näytä lisää vastaavia