28.10.2022 21:54 Naisten Korisliigassa nähtiin perjantaina kaksi ottelua. Molemmissa otteluissa kotijoukkueet olivat vahvempia ja voitot kirjattiin FoA:lle sekä HBA-Märskylle.
Silja Viita oli forssalaisten parhaimmistoa. Kuva: Ville Vuorinen/Naisten Korisliiga
Forssan Alku kohtasi vielä ensimmäistä voittoaan jahtaavan Lappeerannan Catzin. Kotijoukkue oli omaa luokkaansa ja pääsi juhlimaan kauden toista voittoaan 109-75.
Forssalaiset karkasivat jo avausjaksolla 19 pisteen karkumatkalle. Peli tasoittui tämän jälkeen, mutta paremmasta joukkueesta ei missään vaiheessa ollut epäselvyyttä.
Kotijoukkue piti pallosta hyvin huolta läpi ottelun ja menetyksiä joukkueelle kertyi vain kuusi.
Täksi kaudeksi Forssaan siirtynyt Silja Viita 21/13 pelasi toistaiseksi parhaan pelinsä uuden joukkueensa paidassa. Hän upotti kahden pisteen heittonsa 82 prosenttisesti. Caterrion Thompsonille kirjattiin myös 21 pistettä. Vieraista Raziyah Farrington upotti 17 pistettä ja keräsi yhdeksän levypalloa.
HBA-Märsky sai vieraakseen Pyrinnön. Joukkueet lähtivät illan otteluun tasapisteistä, mutta helsinkiläisryhmä otti kauden kolmannen voittonsa 82-77.
Ottelu oli koko ajan tasainen. Märsky varmistikin voittonsa vasta päätösjaksolla.
Kotijoukkue pyrki pitämään tavalleen uskollisena korkeampaa tempoa yllä. Se näkyi nopeista hyökkäyksistä tehdyissä pisteissä. Joukkue vei sen tilaston 17-4.
- Oma peli oli vähän hakemista pienen tauon jälkeen, mutta oli kiva pelata. Emme pystyneet pitämään pelin intensiteettiä haluamallamme tasolla ja päästimme Pyrinnön mukaan peliin. Sarjapisteisiin pitää olla kuitenkin tyytyväinen, HBA:n Kati Ollilainen kertasi.
Elina Aarnisalo 29/6 oli jälleen HBA:n pistetykki. Hän heitti kaikki kolmen pisteen heittonsa sisään. Ollilainen 17/10/6 koriin johtanutta syöttöä pelasi kauden ensimmäisessä ottelussaan hienosti. Tera Reed teki Pyrinnölle 19 pistettä.
- Meillä oli ottelussa hyviä ja huonoja hetkiä, mutta HBA oli kuitenkin niskan päällä suurimman osan ajasta ja ansaitsi voiton. Vähän jäi harmittamaan, kun emme saaneet lopun johtoasemassa koria aikaiseksi, vaikka pääsimme parikin kertaa yrittämään, Pyrinnön päävalmentaja Petteri Mollenius harmitteli.
Korisliigan kotimaisten pistetykkien kärkisijoille viime vuosina noussut ja keväällä Helsinki Seagullsin kanssa Suomen mestaruutta juhlinut Erik Sajantila, 195 cm ja 24 vuotta, on solminut ensimmäisen kotimaan ulkopuolisen ammattilaissopimuksensa. Tapiolan Hongan kasvatteihin lukeutuvan Sajantilan uusi joukkue on hollantilainen Landstede Hammers.
19-vuotias Stella Jokela jatkaa Hongan naisten Korisliiga-joukkueessa tulevalla kaudella. Sentteriosastolla viihtyvälle 183-senttiselle Jokelalle tuleva kausi on neljäs naisten rosterissa.
Kouvottaret on solminut yksivuotiset valmentajasopimukset päävalmentaja Joonas Frimodigin, valmentaja Jussi Kukkosen sekä fysiikkavalmentaja Immo Hietakallion kanssa. Pelaajista Enni Luostarinen ja Helmi Lampinen tekivät jatkosopimukset.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2025–2026. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä.
Tapiolan Honka ja Emma Ristola ovat tehneet jatkosopimuksen kaudelle 2025-26. Huimaa kehityskaarta Naisten Korisliigassa viime kaudella esitellyt honkalaiskasvatti tehoili 12,2 pisteen, 6,3 levypallon ja 2,1 syötön ottelukeskiarvolla. Vuonna 2006 syntyneelle Ristolalle tuleva kausi on jo viides liigatasolla.
Keväällä Suomen mestaruutta juhlinut Kotkan Peli-Karhut on solminut jatkosopimuksen Lauren Heardin kanssa.
BC Nokian valmennustiimiin liittyy kaudelle 2025–26 koripallon parissa pitkän ja ansioituneen uran tehnyt Ilpo Rantanen. Rantanen tulee toimimaan Sopasen apuna valmennustiimissä tuoden joukkueelle arvokasta osaamistaan monella eri osa-alueella.
Mäkelä näkee tulevaisuudessa hyvät mahdollisuudet Peli-Karhujen menestysputken jatkumiselle.
Lampénin ja Hongan sopimus on yksivuotinen.
Tapiolan Hongan naisten Korisliiga-joukkueen valmennus on hyvissä ja tutuissa käsissä myös kaudella 2025-26. Niko Nyholm aloittaa viidennen kauden naisten edustusjoukkueen päävalmentajana, Reetta Piiparille tuleva kausi on neljäs joukkueen valmennustiimissä.