Stenin viime hetken uroteot varmistivat Wasserburgille Bundesliigan runkosarjavoiton

24.2.2013 21:45 Tiina Sten oli tulessa Saksan Bundesliigan kärkijoukkue TSV Wasserburgille sunnuntai-illan trillerissä liigakakkonen Hallea vastaan. Yhdeksän pisteen takaa noussut Wasserburg vei voiton pistein 73–72 (41–38) Stenin urakoidessa viimeisellä minuutilla voittajille kolme pistettä sekä kaksi elintärkeää blokkia. Wasserburg varmisti samalla Bundesliigan runkosarjan voiton.

Tiina Steniä juhlittiin TSV Wasserburgin sankarina sunnuntaina. Kuva: Tuomas Venhola.

Latautunut Halle oli enemmän kuin valmis katkaisemaan TSV Wasserburgin kahdeksan ottelun mittaisen kotivoittoputken ja johtikin ottelua parhaimmillaan yhdeksällä pisteellä neljännen jakson alussa.

 

Wasserburg vääntäytyi kuitenkin väkisin Hallen tuntumaan ja hiipi pisteen päähän vain 36 sekuntia ennen loppua, kun Tiina Stenin kolmonen upposi korisukkaan.

 

Sten kunnostautui hetkeä myöhemmin toisessa päässä blokkaamalla vieraiden Tamara Tathamnin heittoyrityksen, jonka seurauksena kotijoukkueen Stina Barnert pääsi siirtämään vapaaheittoviivalta Wasserburgin pisteen johtoon.

 

Hallelle jäi vielä kahdeksan sekuntia aikaa viimeisen hyökkäyksen rakentamiseksi, mutta vieraiden voittotoiveet kuihtuivat, kun Sten blokkasi toisen heittonsa 30 sekunnin sisään. Daphne Kennedyn nostoyritys kimposi Stenin kämmenestä parketille ja Wasserburg venytti voittoputkensa yhdeksän ottelun mittaan.

 

Sten pelasi ottelussa 16 minuuttia ja oli ylivoimaisen tehokas peliajassaan keräten kahdeksan pistettä, kolme blokkia, kaksi levypalloa sekä syötön. TSV Wasserburg on voittanut Bundesliigassa pelaamastaan 18 ottelusta 16 ja varmisti voitollaan Bundesliigan runkosarjan ykkössijan, kun runkosarjaa on pelaamatta enää neljä kierrosta.

 

TSV Wasserburg – SV Halle Lions 73-72 (16-23, 41-38, 56-63)

Wasserburg: Anne Breitreiner 17/6, Emma Cannon 5/14/5 syöttöä.
Halle: Daphanie Kennedy 21/4, Tamara Tatham 16/10/4 syöttöä.
T.Sten:
Minuutit 16, Pisteet 8 (2p 2-4, 3p 1-2, 1p 1-2), Levypallot 2, Syötöt 1, Blokit 3.

 

Donau-Riesille ja Zamoralle tappiot

 

Heta Korpivaaran Heli Girls Donau-Ries kärsi puolestaan tappion Bundesliigan lauantaikierroksella Hernerin vieraana. Donau-Ries johti ottelua vielä kuudella pisteellä päätösjakson alussa, mutta Herner löysi ylimääräisen vaihteen hyökkäyspeliinsä ottelun lopussa ja karkasi 79–74 (39–41)-voittoon.

 

Korpivaara kuului Donau-Riesin aloitusviisikkoon ja upotti 29 minuutissa 10 pistettä sekä haki neljä levypalloa. Kymmenen voittoa 18 ottelusta hakenut Donau-Ries jatkaa Bundesliigan kuudennella sijalla, kun runkosarjaa on jäljellä neljä kierrosta. Runkosarjan kahdeksan parasta joukkuetta jatkaa pudotuspeleihin.

 

Taru Tuukkasen ja Dionne Poundsin Zamora hävisi puolestaan jo seitsemännen perättäisen ottelunsa Espanjan Liga Femeninassa. Burgos nujersi puolustuksellaan Zamoran jo varhaisessa vaiheessa päättäen ottelun voittolukemiin 71–54 (37–21).

 

Pounds ja Tuukkanen kuuluivat tuttuun tapaan Zamoran aloitusviisikkoon. Poundsille kirjattiin 23 minuutissa viisi pistettä ja levypallo, Tuukkaselle 24 minuutissa kahdeksan pistettä, seitsemän levypalloa sekä blokki.

 

Zamora jatkaa Liga Femeninan kahdeksannella sijalla voitettuaan 17 ottelustaan 6. Liga Femeninan runkosarjaa on jäljellä neljä kierrosta, ja pudotuspeleihin pääsee runkosarjan kuusi parasta joukkuetta, joista kaksi parasta etenee suoraan välieriin.

 

Herner TC – Heli Girls Donau-Ries 79–74 (21–18, 39–41, 55–61)
Herner:
Quenice Davis 21/4, Teya Wright 20/14.
Donau-Ries: Yadira Francis 23/9.
H.Korpivaara:
Aloitusviisikossa, Minuutit 29, Pisteet 10 (2p 5-9), Levypallot 4, Riistot 1.

 

Beroil-Ciudad de Burgos – Caja Rural Zamora 71-54 (19-9, 37-21, 53-34)
Burgos:
Rachel Allison 29/13, Berta Chumillas 15/4/7 riistoa.
Zamora: Olga Chatzinikolaou 14/7.
D.Pounds:
Aloitusviisikossa, Minuutit 23, Pisteet 5 (2p 0-1, 3p 1-3, 1p 2-2), Levypallot 1.
T.Tuukkanen:
Aloitusviisikossa, Minuutit 24, Pisteet 8 (2p 3-7, 1p 2-2), Levypallot 7, Blokit 1.

Henkilöt

 
14.4.2026 00:04 Suomalaiset ulkomailla

Elina Koskimiehen ja Roosa Lehtorannan kausi päättyi pettymykseen

Elina Koskimiehen ja Roosa Lehtorannan Saarlouis Royals joutui taipumaan Saksan Bundesliigan pudotuspelien puolivälierissä. Lopputulosta lukuun ottamatta Koskimiehelle jäi kuitenkin positiivinen maku kaudesta.

13.4.2026 23:53 Suomalaiset ulkomailla

Elias Valtonen palasi pelikentille

Elias Valtonen teki paluun pelikentille loukkaantumisen jälkeen viikonloppuna. Edon Maxhuni oli jälleen kuumana Ranskassa ja Olivier Nkamhoua nosti Varesen pudotuspelipaikalle Italiassa.

13.4.2026 09:28 NCAA

Elina Aarnisalo nähdään ensi kaudella jälleen UCLA:n paidassa

Päättyneellä NCAA-kaudella North Carolinassa pelannut Elina Aarnisalo, 20, palaa ensi kaudeksi UCLA:n riveihin, jossa hän aloitti yliopistouransa.

12.4.2026 20:40 WNBA

Awak Kuier palaa Dallas Wingsin vahvuuteen WNBA-kaudeksi 2026

Vastikään Galatasarayn paidassa Turkin liigassa hopean saanut ja ensi viikolla Euroliigan Final Six -lopputurnauksessa pelaava Awak Kuier, 24, tekee paluun WNBA:han ja Dallas Wingsiin tänä kesänä.

12.4.2026 10:43 Susijengi

Miikka Muurinen esitteli donkkirepertuaariaan Nike Hoop Summitissa

Miikka Muurisesta tuli kolmas suomalaispelaaja kautta aikain maailman parhaiden lukioikäisten koripalloilijoiden vuosittaisessa Nike Hoop Summit -tähdistöottelussa. Susijengin suurlupaus Muurinen keräsi 10 pistettä ja nautiskeli neljä donkkia, kun hänen edustamansa muun maailman tähdistöjoukkue hävisi Yhdysvalloille jatkoajalla 100–102 (43–43, 89–89).

9.4.2026 09:53 Suomalaiset ulkomailla

Mika Haakana johdatti kiinalaisseuransa ensimmäistä kertaa finaaleihin yhdeksään vuoteen

Kouvolalaislähtöisen valmentajan kausi Kiinan naisten pääsarjassa huipentuu edustamansa Shanxi Flamen finaalisarjaan Sichuania vastaan. Haakanan apuvalmentajana työskentelee Petri Jaakkola.

31.3.2026 10:14 Suomalaiset ulkomailla

Sara Bejedi pääsi näyttämään taitonsa – ”Tuli hyviä suorituksia”

Sara Bejedi pelasi vahvan kauden Turkin liigassa Botasin paidassa. Bejedi pääsi haastamaan itseään ja osoitti pärjäävänsä kovissa paikoissa.

31.3.2026 09:54 Suomalaiset ulkomailla

Touko Tainamo nauttinut vastuusta ensimmäisellä ammattilaiskaudellaan

Touko Tainamo suuntasi neljän yliopistovuoden jälkeen täksi kaudeksi Euroopan ammattilaiskentille tehdessään sopimuksen tshekkiläisen USK Prahan kanssa. Tainamo on nauttinut suurta vastuuta kauden aikana.

27.3.2026 08:52 Susijengi

Miikka Muurinen on valittu Nike Hoop Summitiin

Vuoden 2025 EM-kisojen Rising Star -pelaajana palkittu Susijengin nuori lupaus Miikka Muurinen, 211 cm ja 19 vuotta, on valittu maailman parhaiden high school -ikäisten pelaajien vuosittaiseen tähdistöotteluun, Nike Hoop Summitiin. Ottelu järjestetään Yhdysvalloissa, Oregonin Portlandissa lauantaina 11. huhtikuuta.

26.3.2026 08:37 Suomalaiset ulkomailla

Kaukiainen heitti BC Kalev/Cramon mitalipeleihin

Severi Kaukiainen kunnostautui Viron-Latvian-liigan ratkaisevassa kolmannessa puolivälieräottelussa jatkoajalla ja johdatti Anton Mirolybovin valmentaman suurseura BC Kalev/Cramon 102-100 (87-87, 47-47)-voitolla mitalipeleihin ohi hallitsevan hopeamitalisti Riga Zellin.

Näytä lisää vastaavia