Suomalaisia konferenssifinaaleissa

11.3.2003 Antti Nikkilän Valparaiso ja Mia Parviaisen sekä Paula Penttilän Middle Tennessee State raivasivat tiensä konferenssiensa mestaruusturnauksien finaaliin varhain tiistai-aamuna Suomen aikaa. Valparaisolle finaalipaikka on yhdeksäs peräkkäinen, kun Middle Tennessee State selviytyi mestaruustaistoon ensimmäistä kertaa historiansa aikana.

Mid-Continent –turnauksen välierässään Valparaiso kaatoi Missouri-Kansas Cityn reilulla 21 pisteen erolla (71-50). Nikkilä pelasi 14 minuuttia ja pääsi tehojen makuun. Hän upotti kaikki kolme pelitilanne- ja kaksi vapaaheittoaan kooten kahdeksan pistettä. Lisäksi 209-senttinen suomalaisjätti otti yhden levypallon ja antoi yhden koriinjohtaneen syötön.

Finaalissa Valparaiso kohtaa Purdue-Indianan.

Mia Parviainen oli oivassa vedossa, kun Middle Tennessee State raivasi tieltään Sun Belt –turnauksen semifinaalissa Arkansas Staten. Parviaisen 11 pistettä ja kuusi levypalloa avittivat MTSU:n 65-52-voittoon. Penttilän heitto oli hukassa. Hän epäonnistui kaikissa viidessä pelitilanneheitossaan, mutta otti neljä levypalloa ja antoi kaksi syöttöä. Ainokaisen pisteensä Penttilä heitti vapaaheittoviivalta.

Vastustajakseen Middle Tennessee State saa finaaliin Western Kentuckyn.

Muurisen kausi ohi

Yhdysvalloissa opiskelevista suomalaismiehistä Kimmo Muurisen pelikausi tuli päätökseensä, kun hänen edustamansa Arkansas-Little Rock hävisi Sun Belt –konferenssiturnauksen puolivälierässä New Mexico Statelle lukemin 61-78. Muurinen jäi 16 minuutissa pisteittä, mutta poimi neljä levypalloa ja antoi kaksi syöttöä. Kauden ottelukohtaisiksi keskiarvoiksi ensimmäistä kauttaan pelaavalle Muuriselle muodostui 2,6 pistettä ja 2,2 levypalloa 12,3 minuutissa. Kauden loppua kohden otteet paranivat ja peliaika kasvoi sen myötä. Kymmenessä kevätkaudella pelatussa konferenssipelissä Muurisen keskiarvot olivat jo 4,5 pistettä, 3,0 levyriä ja 18,1 minuuttia.

Myös suomalaisnaiset ovat kokeneet kovia konferenssiturnauksissaan. Alli Arpen Western Illinois hävisi Mid-Continent –välierän Valparaisolle 45-49. Arppe ei pelannut. Jenni Laaksosen North Carolina kärsi puolestaan tappion Atlantic Coast –turnauksen finaalissa valtakunnan toiseksi parhaaksi rankatulle Dukelle loppuluvuin 59-77. Laaksonen käväisi pikaisesti kentällä, muttei saanut tehomerkintöjä. North Carolinan kausi jatkuu todennäköisesti NCAA-mestaruusturnauksessa, jonne erityinen valintakomitea valitsee joukkueita konferenssimestarien seuraksi. North Carolina on tuoreimmalla ranking-listalla sijalla yhdeksän.

Henkilöt

 
11.6.2026 08:47 Suomalaiset ulkomailla

Erik Sajantila juhlii Hollannin mestaruutta

Hollannin liigaan saatiin keskiviikkoiltana suomalaismestari. Tapiolan Hongan kasvatteihin lukeutuvan Erik Sajantilan edustama Landstede Hammers päihitti finaalisarjan neljännessä osaottelussa ennakkosuosikki ZZ Leidenin lukemin 90-74 (46-47) ja otti siten mestaruuteen tarvittavan kolmannen finaalivoittonsa.

10.6.2026 09:51 Suomalaiset ulkomailla

Jukka Toijala jatkaa Yokohaman valmennusjohdossa

Viimeisen kahden kauden ajan Lassi Tuovin oikeana kätenä Yokohama B-Corsairsin valmennusjohdossa toiminut Jukka Toijala, 54, on allekirjoittanut tulevaa kautta koskevan jatkosopimuksen. Tuovi ja Toijala jatkavat japanilaisseuran valmentajina myös kaudella 2026–2027.

9.6.2026 10:09 Susiladies

Henna Sandvikin uusi osoite on Belgian pääsarjan Phantoms Boom

Tapiolan Hongan kasvatti Henna Sandvik, 23, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjan Phantoms Boomissa. Sandvik pelasi neljä edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän edusti ensimmäiset kolme kautta Indianaa ja viimeisen Wyomingia.

8.6.2026 22:41 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinin Estudiantesille kirvelevä finaalitappio

Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.

3.6.2026 08:51 Susiladies

Lotta-Maj Lahtinen jatkaa Espanjan pääsarjan Araskissa

Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.

2.6.2026 19:00 Suomalaiset ulkomailla

Danny Jansson Romaniaan CSO Voluntarin päävalmentajaksi

Jo kaksitoista kautta Saksassa valmentanut, kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu ja Heidelbergin Saksan Bundesliigan välieriin asti komentanut Danny Jansson, 46, siirtyy Romanian liigassa pelaavan CSO Voluntarin päävalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella.

2.6.2026 18:30 Suomalaiset ulkomailla

Eetu Heinonen NCAA-liigan Davidsoniin

Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n suomalaistulokkaiden jo entuudestaan nimekäs lista täydentyy taas yhdellä pelaajalla, kun viime vuodet Espanjassa pelannut Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti Eetu Heinonen, 191 cm ja 20 vuotta, siirtyy Davidsonin yliopiston riveihin.

30.5.2026 06:38 Susijengi

Kivimäestä Slovakian mestari, Kaukiainen ja Mirolybov Viron hopealle, Gustavson ja Sajantila finaaleihin

Aatu Kivimäki sai perjantai-iltana kaulaansa toisen perättäisen Slovakian liigan kultamitalin, kun Patrioti Levice myllytti BC Slovan Bratislavaa viidennessä finaalissa lukemin 126–76 (53–31). Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramon kausi päättyi hopealle, kun Tartto vei ratkaisevan viidennen finaaliottelun kotikentällään 85–65 (43–31).

29.5.2026 09:10 WNBA

Wings päihitti hallitsevan mestarin – Kuier 12 pistettä, 4 levypalloa ja 2 torjuntaa

WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotikentällään hallitsevan mestarin Las Vegas Acesin 87-95 (53-45). Awak Kuier oli jälleen vauhdissa penkiltä, kun suomalainen tilastoi 12 pistettä, neljä levypalloa ja kaksi torjuntaa.

26.5.2026 10:44 Susijengi

Hanno Möttölä Brisbane Bulletsin valmennusjohtoon

Suomalaisen koripallon legenda ja Susijengi-ikoni Hanno Möttölä, 49, jatkaa valmentajauraansa kansainvälisillä ammattilaiskentillä. Viime syksynä Kanadan maajoukkueen valmennusjohtoon liittynyt Möttölä ottaa seuraavaksi tuntumaa Australian NBL-liigasta, missä hän siirtyy Brisbane Bulletsiin päävalmentaja Will Weaverin valmennusryhmään.

Näytä lisää vastaavia