9.9.2014 Tapiolan Hongan Naisten Korisliigassa pelaavan joukkueen runko on kasassa, kun joukkueen suomalaisosasto koostuu edelliskausien tapaan nuorista lahjakkuuksista. Viime kauden runkopelaajista jatkavat Jenni Rantanen, 19, Tuuli Menna, 18, ja Elina Koskimies, 17.
Naisten maajoukkueen kuopus Elina Koskimies, 17, jatkaa Hongan riveissä. Kuva: Francois Perthuis.
Menna on kuulunut joukkueen vakiorotaatioon jo kahden edellisen kauden ajan, mutta Rantanen ja Koskimies tekivät viime kaudella lopullisen läpimurtonsa naisten pääsarjassa. Koskimies teki kesällä myös ensiesiintymisensä naisten maajoukkueessa.
18-vuotiaat Taru Pekkala ja Emilia Helle sekä 17-vuotiaat Iina Salmenkivi ja Minna Mali täydentävät joukkueen junioriosaston. Lisäksi Saara Sandell, 21, jatkaa Hongan riveissä.
- Näissä nuorissa pelaajissamme on paljon potentiaalia ja he tuovat jatkuvuutta, joka on tärkeää kokonaisuuden kannalta, Hongan päävalmentaja Kimmo Kujansivu kommentoi.
Uusina niminä Honka-paidassa nähdään ensi kaudella Sara Rokkanen, 18, ja Anna-Sofia Tuomaala, 21. Rokkanen siirtyi Honkaan naisten I divisioonan Puhuttarista ja Tuomaala puolestaan Helmi Capitalsista.
- Sekä Sara että Anna-Sofia ovat osoittaneet pärjäävänsä I divisioonassa, joten askel Naisten Korisliigaan on heille luonnollinen jatkumo.
Aiemmin amerikkalaistakamies Jennifer Schlottin kanssa sopimuksen tehnyt Honka etsii joukkueeseen vielä toista amerikkalaisvahvistusta.
Mäkelä näkee tulevaisuudessa hyvät mahdollisuudet Peli-Karhujen menestysputken jatkumiselle.
Lampénin ja Hongan sopimus on yksivuotinen.
Tapiolan Hongan naisten Korisliiga-joukkueen valmennus on hyvissä ja tutuissa käsissä myös kaudella 2025-26. Niko Nyholm aloittaa viidennen kauden naisten edustusjoukkueen päävalmentajana, Reetta Piiparille tuleva kausi on neljäs joukkueen valmennustiimissä.
Koriskauden 2024–25 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Helsinki Seagullsin Lassi Nikkarinen ja Torpan Poikien Taru Tuukkanen. Koripallon kunniagalleria Hall of Fame kasvoi neljällä uudella legendalla.
Linda-Lotta Lehtoranta on noussut uransa aikana yhdeksi suomalaisen koripalloilun kirkkaista menestystarinoista. Hän on pelannut tärkeässä roolissa maajoukkueessa, monessa seurajoukkueessa pitkin Eurooppaa ja voittanut kuusi Suomen mestaruutta. Tai ehkä seitsemän. Se riippuu täysin, keneltä asiaa kysyy
Taru Tuukkanen veti koristossut jalkaan ensimmäisen kerran 37 vuotta sitten. Sen jälkeen tie vei kotimaan kenttien kautta Yhdysvaltoihin ja Euroopan huippusarjoihin – ja päättyi lopulta tänä keväänä SM-hopeaan kasvattajaseuran ToPon paidassa. Päätös lopettamisesta tuli yllätyksenä, jopa Tuukkaselle itselleen.
BC Nokian naisten joukkue on tehnyt jatkosopimuksen Miikka Sopasen kanssa naisten Korisliigan-joukkueen valmennuksesta.
Saana Kujala, Annika Aarrejoki, Niina Sedano, Peppi Tyynilä ja Kenisha Williams jatkavat punapaidoissa päävalmentaja Damon Williamsin tapaan. Uutena pelaajana Tampereelle siirtyy Ebba Pekonen.
Naisten Korisliigan finaalisarja sai arvoisensa päätöksen Töölön Kisahallissa. 1263 katsojaa oli todistamassa, kun PeKa vei viidennen finaalin 86-72 ja palautti mestaruuspokaalin Kotkaan.
Torpan Pojat ja Peli-Karhut ratkaisevat naisten Korisliigan mestaruuden viidennessä finaalissa Töölön Kisahallissa 29. huhtikuuta klo 18:30.