20.11.2020 20:30 Naisten Korisliiga palasi maajoukkuetauolta perjantaina yhdellä ottelulla. Sarjan kärkipäässä majaileva Tapiolan Honka vei pisteet Lappeenrannasta.
Gabriela Bronson ja Tapiolan Honka hakivat voiton Lappeenrannasta. Kuva: Ville Vuorinen/Naisten Korisliiga
Catz sai otteluun mukaan kaksi amerikkalaisvahvistusta, kun Mariah King ja Jordan Jones pukivat Catz paidan päälleen ensimmäistä kertaa tällä kaudella.
Ensimmäisellä jaksolla pisteitä tehtiin tasatahtiin, eikä joukkueiden välille saatu isoa eroa. Toisella jaksolla Hongan joukkueen laatu tuli esille. Espoolaiset karkasivat puoliajalle 41-25 johdossa.
Catz kavensi eroa hieman kolmannella jaksolla Kingin ja Veera Pirttisen johdolla. Viimeisellä jaksolla Honka kuitenkin varmisteli voiton viemällä jakson selvästi 26-10. Ottelu päättyi lopulta espoolaisjoukkueen voittoon 87-59.
- Vaikea ottelu, kuten etukäteen tiedettiinkin. Neljä harjoitusta ollaan vedetty yhdessä ja ehkä ollaan yritetty oppia liikaa liian lyhyessä ajassa. Kaikki oli tänään sinne päin ja silloin pelistä ei tule mitään näin hyvää joukkuetta vastaan, Catzin päävalmentaja Mika Haakana totesi.
Pipsa Kahlos heitti Hongalle 20 pistettä. Gabriela Bronsonille kertyi tupla-tupla 13 pisteellä ja 14 levypallolla. King debytoi naisten pääsarjassa 20 pisteellä ja kymmenellä levypallolla. Pirttinen heitti lopulta 17 pistettä.
- Totta kai osaan olla iloinen ja arvostaa jokaista voittoa, etenkin vierasvoittoja, niitä kun ei ole montaa tullut tällä kaudella. Catz on vasta matkan alussa ja se näkyi tänään kotijoukkueen pelaamisessa. Kuukauden, kahden päästä Catz on todella kova joukkue, Hongan päävalmentaja Kimmo Kujansivu sanoi.
Honka on sarjassa neljäntenä. Catz on puolestaan kahdeksantena.
Korisliigan kotimaisten pistetykkien kärkisijoille viime vuosina noussut ja keväällä Helsinki Seagullsin kanssa Suomen mestaruutta juhlinut Erik Sajantila, 195 cm ja 24 vuotta, on solminut ensimmäisen kotimaan ulkopuolisen ammattilaissopimuksensa. Tapiolan Hongan kasvatteihin lukeutuvan Sajantilan uusi joukkue on hollantilainen Landstede Hammers.
19-vuotias Stella Jokela jatkaa Hongan naisten Korisliiga-joukkueessa tulevalla kaudella. Sentteriosastolla viihtyvälle 183-senttiselle Jokelalle tuleva kausi on neljäs naisten rosterissa.
Kouvottaret on solminut yksivuotiset valmentajasopimukset päävalmentaja Joonas Frimodigin, valmentaja Jussi Kukkosen sekä fysiikkavalmentaja Immo Hietakallion kanssa. Pelaajista Enni Luostarinen ja Helmi Lampinen tekivät jatkosopimukset.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2025–2026. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä.
Tapiolan Honka ja Emma Ristola ovat tehneet jatkosopimuksen kaudelle 2025-26. Huimaa kehityskaarta Naisten Korisliigassa viime kaudella esitellyt honkalaiskasvatti tehoili 12,2 pisteen, 6,3 levypallon ja 2,1 syötön ottelukeskiarvolla. Vuonna 2006 syntyneelle Ristolalle tuleva kausi on jo viides liigatasolla.
Keväällä Suomen mestaruutta juhlinut Kotkan Peli-Karhut on solminut jatkosopimuksen Lauren Heardin kanssa.
BC Nokian valmennustiimiin liittyy kaudelle 2025–26 koripallon parissa pitkän ja ansioituneen uran tehnyt Ilpo Rantanen. Rantanen tulee toimimaan Sopasen apuna valmennustiimissä tuoden joukkueelle arvokasta osaamistaan monella eri osa-alueella.
Mäkelä näkee tulevaisuudessa hyvät mahdollisuudet Peli-Karhujen menestysputken jatkumiselle.
Lampénin ja Hongan sopimus on yksivuotinen.
Tapiolan Hongan naisten Korisliiga-joukkueen valmennus on hyvissä ja tutuissa käsissä myös kaudella 2025-26. Niko Nyholm aloittaa viidennen kauden naisten edustusjoukkueen päävalmentajana, Reetta Piiparille tuleva kausi on neljäs joukkueen valmennustiimissä.