3.4.2006 Korisliigan karsintasarjassa sarjapaikastaan taistellut Porvoon Tarmo punnersi itselleen paikan ensi kauden SM-korikseen. Tarmon kausi päättyi trilleriin, kun Forssan Koripojat piinasi itselleen merkityksettömässä ottelussa kotijoukkuetta. Tarmo voitti lopulta lukemin 93–90 (49–46).
Sunnuntaina Forssa matkusti Tarmon kotisaliin vajaamiehisenä. Polvivaivainen Harri Jokinen ei pystynyt pelaamaan ja Marcus Smallwood ei ollut enää kokoonpanossa.
Forssalaiset haastoivat ennakkoluulottomasti Tarmon pelaajia ja nykäisi kolmannen jakson alussa johtoon 53–57. Tarmon kapteeni Mikael Holme otti isompaa roolia ja viimeisteli kahdeksan pistettä peräjälkeen nostaen Tarmon mukaan taisteluun tilanteeseen 61–61.
Viisi minuuttia ennen loppua Forssa johti viidellä pisteellä ja oli lähellä yllättää porvoolaiset. Tarmo nousi kuitenkin ahdingosta kahdella onnistuneella kolmosella. Viimeisellä kymmenellä sekunnilla Forssa sai vielä pari paikkaa yrittää siirtää ratkaisua jatkoajalle, mutta Porvoo pysyi edellä. Rashad Bell ja Tally Loyd kasvattivat Tarmon pistesaldon viimeisen puolen minuutin aikana vapaaheittoviivalta 93:een, joka riitti ottelun voittoon.
- Olen tyytyväinen, että sarjapaikka Korisliigassa varmistui. Toivon onnea ja menestystä uudelle valmentajalle Tarmon uuden joukkueen kanssa, hyvästeli Carl Woodard kamppailun jälkeen.
Toukokuussa seurahistorian toista Suomen mestaruutta juhlinut Salon Vilpas osallistuu tulevalla kaudella Mestarien liigan karsintoihin.
Viime vuosina mm. kaksi Slovakian mestaruutta voittanut ja Saksan Bundesliigaa pelannut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 29 vuotta, palaa Suomeen ja Korisliigaan. Susijengin vahvuuteen kuuluva karkkilalaislähtöinen Kivimäki on solminut kolmivuotisen sopimuksen Korisliigan kestomenestyjä Karhu Basketin kanssa.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.
Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.
Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.