13.5.2015 KTP Basketin Timo Heinonen, 33, sai eilisen pronssimitalin lisäksi tililleen täyteen myös 100 pudotuspelikamppailua. 198-senttinen Pussihukkien kasvatti on näin 12. pelaaja, jolla on urallaan vähintään 100 pudotuspeliä vyöllään.

Timo Heinonen saavutti urallaan myös sadan pudotuspelin rajan. Kuva: Kai Kilappa.
Ensimmäisen pudotuspelinsä Heinonen pelasi kasvattajaseurassaan Pussihukissa keväällä 2002 Lahtea vastaan.
Urallaan Heinonen on näissä pudotuspeleissä heittänyt 899 pistettä ja ottanut 402 levypalloa. Hänen piste-ennätyksensä yhdessä ottelussa on runkosarjassa 40 ja playoffseissa 25. Heinosella on kolme hopeaa ja kolme pronssia Korisliigan pudotuspeleistä.
Heinonen on valittu liigassa kahdesti vuoden puolustuspelaajaksi ja kerran kehittyneimmäksi pelaajaksi ja miesten maaotteluja Heinosella on kuusi.
Pelattujen pudotuspelien tilaston ykkössijaa pitää hallussaan Kari-Pekka Klinga (126 ottelua).
Viime vuosina mm. kaksi Slovakian mestaruutta voittanut ja Saksan Bundesliigaa pelannut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 29 vuotta, palaa Suomeen ja Korisliigaan. Susijengin vahvuuteen kuuluva karkkilalaislähtöinen Kivimäki on solminut kolmivuotisen sopimuksen Korisliigan kestomenestyjä Karhu Basketin kanssa.
Viime kauden Pällijeff pelasi AC Oulu Basketin riveissä ja oli joukkueineen taistelemassa I divisioona A:n finaaleissa noususta Korisliigaan. Oulun lisäksi Pällijeff on pelannut HBA:n ja JBA:n paidassa. Sopimus on malliltaan 1+1-vuotinen.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Uuden päävalmentaja Konsta Mastomäen johdolla Kauhajoen uudeksi pelaajaksi on rekrytoitu 23-vuotias, 196 senttinen ja 98 kiloinen Tyeree Bryan. Joukkueen apuvalmentajaksi saapuu Cedrid Latimer.
Helsinki Seagulls on tehnyt yhden kauden mittaisen sopimuksen joukkueen monivuotisen kapteenin René Rougeaun kanssa. Korisliigassa huimat viisi mestaruutta voittanut yhdysvaltalaispeluri on edustanut Seagullsia jo kaudesta 2022-23 asti.
Laitahyökkääjän viime kausi päättyi ikävästi loukkaantumiseen vasta kauden toisessa ottelussa. Jatkosopimus on kestoltaan yksivuotinen.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Tuore koripalloilun Suomen mestari Salon Vilpas on tehnyt kahden vuoden pelaajasopimuksen Simeon Stefanovicin kanssa. 188-senttinen takamies pelasi juniori-ikäisenä neljä vuotta Espanjassa ja ensimmäiset liigakokemukset tulivat viime kaudella Lapuan Kobrissa.
Korisliigan kehittyneimmäksi pelaajaksi valittu Riku Korhonen siirtyy Lahteen kasvattajaseura Hongasta. Lahti Basketball ja Korhonen solmivat 1+1 mallisen sopimuksen, jossa molemmilla osapuolilla on optio toisesta kaudesta.