10.7.2020 14:07 Naisten I divisioonaan tulevaksi kaudeksi noussut Jyväskylä Basketball Academy vahvistuu 357 Korisliiga-ottelun kokemuksen omaavalla Titta-Riina Lepistöllä.

Kuva: Jyväskylä Basketball Academy
Jyväskylälähtöinen HoNsU-kasvatti Lepistö on pelannut naisten Korisliigassa 13 kautta. Lepistö pääsi juhlimaan Suomen mestaruutta Hyvinkään Pontevan paidassa keväällä 2017. Lisäksi Lepistön palkintokaapista löytyy yksi hopea ja kaksi pronssia. Kaikkiaan 357 ottelussa Lepistö on keskiarvoikseen nakuttanut kunnioitettavat 9,6 pistettä ja hakenut 5,4 levypalloa.
Lepistö valittiin naisten Korisliigan kehittyneimmäksi pelaajaksi kaudella 2013-14. Nuorten maaotteluiden lisäksi Lepistö on pukenut haastajamaajoukkueen paidan ylleen kuudesti.
– HoNsUssa pääsin jo nuorena ottamaan ensiaskeleet naisten liigassa ja osaavien valmentajien alaisuudessa pääsin turvallisessa ympäristössä kehittymään pelaajana. Vaikka suurta menestystä ei HoNsUssa joukkueelle ikinä tullut, on näistä vuosista kertynyt kokemus kehittänyt itseäni pelaajana todella paljon, Lepistö kertoo seuran tiedotteessa.
– Hyvinkäällä pääsin pelaamaan todella kokeneiden ja ansioituneiden pelaajien kanssa, joilta opin paljon lisää koripallosta ja elämästä yleensäkin. Menestystä Hyvinkää vuosilta tuli paljon, kruununa liigamestaruus, mutta kyllä kaikkein upein asia näiden 13 liigavuoden aikana ovat olleet ihmiset, joiden kanssa on päässyt työskentelemään.
Joukkueen päävalmentaja Juuso Sainio on iloinen tuoreesta sopimuksesta:
– Titan kaltaisen pelaajan saaminen mukaan porukkaan on tietysti ihan mielettömän hieno juttu. Lyhyessä ajassa on jo nähty se valtava lisäarvo, minkä hän nuoreen ryhmään tuo.
– Se on ihan hyvä, tasapainottava ja virkistävä tekijä meidän nuorukaisille, kun aina ei ole kiire joka paikkaan kentällä. Kauden mittaan koitetaan löytää mahdollisimman monipuolisia ja mielikuvituksellisia tapoja käyttää Titassa yhdistyvää pituutta ja taitopakettia.
Kipinä Basket juhlii miesten I divisioona A:n mestaruutta viemällä finaalisarjan 3-1. Naisten I divisioonassa Espoo Basket Team II voitti finaalisarjan näytöstyyliin.
Pantterit voitti miesten I divisioona B:n suoraan kolmessa ottelussa. Miesten I divisioona A:ssa Kipinä Basket haki vierasvoiton ensimmäisestä finaalikohtamisesta. Naisten I divisioonan finaalit käynnistyvät tiistaina, kun Espoo Basket Team II ja Pyrintö Akatemia lyövät yhteen.
Haluatko pelata Naisten I divisioonaa ja vieläpä oikein Forssassa? Tarjoamme osaavan valmennuksen, mahtavat pelikaverit ja tiiviin tukiverkon. Anna siis Forssalle mahdollisuus ja tule tutustumaan meihin.
Miesten I divisioona A:ssa ACO Basket selvitti tiensä finaaleihin ja odottaa vastustajaa parista Kipinä Basket - Karkkila. Miesten I divisioona B:n finaalit alkavat maanantaina. Naisten I divisioonassa puolestaan käynnistyy välierävaihe.
Miesten I divisioona B:n finaaleissa kohtaavat PeU-Basket ja Pantterit. Miesten I divisioona A:ssa Oulu on puolestaan voiton päässä finaalipaikasta. Naisten puolella välieräjoukkueet selviävät keskiviikkona ja torstaina.
Naisten I divisioonan kauden huipennus käynnistyy torstaina, kun pudotuspelit käynnistyvät täydellä kierroksella eli neljällä ottelulla. Runkosarjan ykkönen Espoo Basket Team II lähtee matkaan selvänä suosikkina.
Naisten I divisioonassa pelattiin viimeinen kierros ennen pudotuspelejä ja putoamisfinaalia. Miesten I divisioona B:ssa välieräparit alkavat olla selvillä ja A:ssa välierät aloitetaan jo perjantaina.
Miesten I divisioona B:ssa pelattiin runkosarjan viimeinen kierros, kun taas miesten I divisioona A:ssa puolivälierät ovat jo täydessä vauhdissa. Naisten I divisioonassa runkosarjaa on vielä yksi kierros jäljellä.
Miesten I divisioona A:ssa runkosarja saatiin päätökseen ACO Basketin hallinnassa, ja pudotuspeliparit ovat nyt selvillä jännittävien päätöskierrosten jälkeen. Samaan aikaan I divisioona B:ssä käydään kiivasta kamppailua niin kärkipäässä kuin häntäpäässä. Naisten I divisioonassa nähtiin tärkeitä onnistumisia kaikissa kolmessa lohkossa, ja muun muassa Catz sekä Feeniks Basket kohensivat asemiaan vakuuttavilla kotivoitoilla.
Miesten I divisioona A:ssa pelataan sunnuntaina runkosarjan viimeinen kierros, kun taas naisten I divisioonassa ja miesten I divisioona B:ssä taistelu pudotuspelipaikoista ja kotiedusta kiihtyi entisestään tiukkojen otteluiden ja yllättävien voittojen myötä.