14.1.2003 Karkkilalainen SM-Koriksen joukkue Team Componenta turvautuu jälleen Tony Barksdalen apuun, kun joukkueen toinen amerikkalaispelaaja Shanderic Downs ei pysty vieläkään pelaamaan jalkavaivojen takia. Barksdale tuurasi syyskaudella jo kahdeksan ottelun ajan Downsia.
Componentan valmentajan Timo Hakamaa kertoi päätyneensä Downsin korvaavan vahvistuksen hankkimiseen tämän loukkaannuttua lievästi Jyväskylässa 5.1. käydyssä SM-ottelussa.
- Downs ei ollut 100 %:ssa kunnossa ja uusiutuneet nilkkavaivat ja puolikuntoisena pelatut pelit olisivat edelleen pitkittäneet kuntoutumista. Neuvottelimme tiiviisti viikon ajan korvaavasta pelaajasta ja pääsimme lopulta meitä parhaiten tyydyttävään sopimukseen eli saimme meille ennestään tutun pelaajan takaisin, Hakamaa selvitti.
183-senttinen Barksdale palaa näin Componentaan oltuaan pois vain kolmen ottelun ajan. Componenta hävisi nuo kyseiset kolme ottelua ja Barksdalen harteille laskeutuukin suuret odotukset. Barksdale pelasi pääasiassa kakkospaikalla ja ehti kahdeksassa ottelussa pommittaa 28,9 pisteen keskiarvon ja viidessä viimeisessä ottelussa kolmoset upposivat hienosti peräti 44,4 prosentin tarkkuudella.
Componentan riveistä puuttuu edelleen tammikuun alussa tehdystä jalkaleikkauksesta toipuva Antti Heinonen.
Suomen Koripalloliitto on valinnut 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueen Kisakallion leirille, joka pidetään 15.-18.6.2026. Leirille on kutsuttu seuraavat henkilöt.
Toukokuussa seurahistorian toista Suomen mestaruutta juhlinut Salon Vilpas osallistuu tulevalla kaudella Mestarien liigan karsintoihin.
Suomen Koripalloliitto on valinnut 18-vuotiaiden poikien maajoukkueen Kisakallion leirille, joka pidetään 15.-18.6.2026. Leirille on kutsuttu seuraavat henkilöt.
Viime vuosina mm. kaksi Slovakian mestaruutta voittanut ja Saksan Bundesliigaa pelannut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 29 vuotta, palaa Suomeen ja Korisliigaan. Susijengin vahvuuteen kuuluva karkkilalaislähtöinen Kivimäki on solminut kolmivuotisen sopimuksen Korisliigan kestomenestyjä Karhu Basketin kanssa.
Koripallon Suomen Cup palaa kilpailuohjelmaan kahden vuoden tauon jälkeen kaudeksi 2026–27, kun naiset sekä miehet pelaavat cup-mestaruudesta kotiyleisön edessä.
Naisten Korisliiga-kevään hopeajuhliin päättänyt Suomen Olympiakomitean, pääkaupunkiseudun urheiluakatemia Urhean ja Koripalloliiton yhteinen pelaajahautomo HBA-Märsky lähtee eurokentille. Pääosin nuorten EM-mitaleja viime vuosina voittaneista lukioikäisistä pelaajista koostuva HBA-Märsky pelaa syksyllä Naisten Korisliigan lisäksi Euroopan toiseksi korkeatasoisinta kansainvälistä seurajoukkuekilpailua, Eurocupia.
Hollannin liigaan saatiin keskiviikkoiltana suomalaismestari. Tapiolan Hongan kasvatteihin lukeutuvan Erik Sajantilan edustama Landstede Hammers päihitti finaalisarjan neljännessä osaottelussa ennakkosuosikki ZZ Leidenin lukemin 90-74 (46-47) ja otti siten mestaruuteen tarvittavan kolmannen finaalivoittonsa.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.
Viimeisen kahden kauden ajan Lassi Tuovin oikeana kätenä Yokohama B-Corsairsin valmennusjohdossa toiminut Jukka Toijala, 54, on allekirjoittanut tulevaa kautta koskevan jatkosopimuksen. Tuovi ja Toijala jatkavat japanilaisseuran valmentajina myös kaudella 2026–2027.
Kesäkuussa 2027 Espoossa pelattaviin naisten koripallon EM-kotikisoihin haetaan nyt tapahtumalähettiläitä eri puolilta maata.