ToPo ja HyPo voitokkaita Korisliigan sunnuntain kierroksella

2.11.2014 Korisliigan sunnuntain koitoksissa voittoihin ylsivät ennakkosuosikit. Helsingin jäähallissa pelattu ToPo-Honka -ottelu tarjosi viihdettä viimeiselle minuutille asti, kun taas Turussa nähtiin Hyvinkään Pontevan historian ensimmäinen vierasvoitto Korisliigassa.

Kari-Pekka Klingan luotsaama ToPo seilaa kolmen ottelun voittoputkessa.

HoNsUsta Hyvinkäälle siirtynyt Titta-Riina Lepistö lukeutui vierailijoiden parhaimmistoon, kun HyPo haki sarjapisteet Turusta. Kuvat: Tytti Nuoramo

Kahden ottelun voittoputkessa seilannut Torpan Pojat lähti ennakkosuosikkina sunnuntain otteluun Tapiolan Honkaa vastaan, mutta helpolla ei Korisliigan sarjataulukon kolmonen Helsingin Jäähallissa pelatusta ottelusta kolmatta perättäistä voittoaan ottanut.

Puoliajalla, kuin myös ottelun päätösminuutilla tappiolla ollut ToPo käänsi lopulta ottelun itselleen luvuin 78-72 (32-36).

- Tehtiin peli vaikeaksi meille. Onnistuttiin  Jennifer Schlottin puolustamisessa, mutta jätettiin muille liikaa tilaa.  Tiedettiin etukäteen, että kolmosia lingotaan , mutta 40 kolmosen yritystä vastustajilla on aika paljon.  Ja meillä taas vain yksi onnistunut kolkki on aika vähän.  Kokemuksella käänsimme ottelun lopussa meille, kertasi ToPon kokenut päävalmentaja Kari-Pekka Klinga.

Viimeiselle minuutille asti tasaisissa merkeissä edennyt ottelu ratkesi lopulta ToPon kokeneempien pelaajien upottaessa Hongan vapaaheittoviivalta. 70-72 -tappiotilanteessa Dionne Poundsin riisto ja siitä seuranneet sisään pussitetut vapaaheitot tasoittivat ottelun, ja Kaisa Valtakarin toistaessa saman tempun käänsi ToPo tilanteen jo kahden pisteen johtoasemaksi.

Hongan Iina Salmenkiven epäonnistunut kolmonen ja Heta Korpivaaran puolustuslevypallo sekä sisään heitetyt vapaaheitot ottelun viimeisen kymmenen sekunnin sisällä olivat viimeiset silaukset jännitysnäytelmälle.

- Erinomainen yleisöön menevä tasainen ottelu, jossa kamppailimme  viime sekuntiin saakka voitosta. Topon kokeneet pelaajat väänsivät  kuitenkin ottelun viime hetkillä voitoksi  kotijoukkueelle, summaa Honka-luotsi Kimmo Kujansivu.

ToPon kuumin nimi oli vastikään kuukauden pelaajaksi valittu Korpivaara, kun 32 pistettä ja 15 levypalloa merkkauttanut laituri jatkoi siitä mihin lokakuussa jäi. Tupla-tuplat kirjauttivat nimiinsä myös Dionne Pounds (19/11/5 syöttöä) sekä Niina Laaksonen (13/18).

Hongan Jennifer Schlott (13/4/5 syöttöä) ei päässyt tuttuun vireeseensä oikein missään vaiheessa, mutta Sara Rokkanen (19 pistetttä) ja Jenni Rantanen (17) tarjosivat riittävää tulitukea jotta Honka pystyi voitosta kuitenkin taistelemaan.

Ottelutilastot: ToPo-Honka

Hyvinkään Ponteva toiseen perättäiseen voittoon

Läpi ottelun kuskin penkillä istunut HyPo kävi Turun Nunnavuoren palloiluhallissa vakuuttavalla ryöstöretkellä, kun se vei sarjapisteet mukanaan luvuin 90-78 (48-43).

- Seurahistorian ensimmäinen vierasvoitto on hienoa. Taru Tuukkanen oli hyökkäyspäässä aivan huikea, ja Titta Lepistön puolustus Amber Moorea vastaan on toinen asia jonka haluan nostaa esiin. Äluttömän hyvä fiilis voitosta, hehkuttaa HyPon pääkäskijä Tero Niskanen.

HyPon voiton takuunaisena todellakin toimi Tuukkanen. Suomen kaikkien aikojen koripalloilijoihin lukeutuva sentteri oli joukkueensa ykkönen niin pisteissä (23), levypalloissa (9) kuin syötöissäkin (6). Puolustuspäässä loistanut Titta-Riina Lepistö nakutti hyökkäyspäässä Tuukkasen tueksi 18 pistettä.

TuRin nuori sentteri Helmi Tulonen pussitti reilussa 11 minuutissa 13 pistettä, ja lukeutui kotijoukkueen positiivisimpiin yllättäjiin. Shafontaye Myers jatkoi kuitenkin turkulaisten kannattelua harteillaan, kirjauttaen varsin vakuuttavan 32/11/2 syöttöä -tilastorivin.

Ottelutilastot: TuRi-HyPo
 
26.4.2026 19:46 Naisten Korisliiga

Peli-Karhuille toinen peräkkäinen Suomen mestaruus

Naisten Korisliigan finaalit huipentuivat melkoiseen trilleriin Helsingissä. Ottelu päättyi lopulta Peli-Karhujen voittoon 72–71, ja se vei mestaruuden otteluvoitoin 3–1.

23.4.2026 20:22 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut voiton päässä mestaruudesta

Naisten Korisliigan kolmas finaali pelattiin Kotkassa, jossa kotijoukkue otti toisen kiinnityksen mestaruuteen, kun HBA kaatui 74–66.

20.4.2026 21:25 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut tasoitti finaalisarjan

Naisten Korisliigan finaalit jatkuivat Helsingissä. Avausottelun hävinnyt PeKa oli tänään parempi lukemin 61–53 ja tasoitti finaalisarjan tilanteeseen 1–1.

17.4.2026 20:44 Naisten Korisliiga

HBA avasi finaalit voitolla - ToPo vei pronssimitalit

Naisten Korisliigan finaalit alkoivat vierasvoitolla, kun HBA otti ensimmäisen kiinnityksen mestaruuteen. Samaan aikaan pelatussa pronssiottelussa ToPo päätti kautensa pronssijuhliin.

17.4.2026 09:09 Naisten Korisliiga

Hallitseva mestari PeKa saa vastaansa ensimmäistä mestaruuttaan tavoittelevan HBA-Märskyn

Naisten Korisliigan finaalit alkavat perjantaina 17. huhtikuuta Kotkassa. Mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa.

14.4.2026 21:05 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut ja HBA taistelevat Suomen mestaruudesta

Naisten Korisliigan välierät saatiin pakettiin, kun PeKa ja HBA veivät viidennet ottelut nimiinsä ja etenivät finaaleihin.

12.4.2026 18:47 Naisten Korisliiga

HBA siirsi ratkaisun viidenteen peliin - molemmat finalistit selviävät tiistaina

HBA-Märsky haki elintärkeän voiton BC Nokian vieraana. Ottelu päättyi 78-60.

11.4.2026 19:16 Naisten Korisliiga

ToPo tasoitti välierät – ratkaiseva ottelu tiistaina

ToPon ja PeKan välinen välieräsarja eteni 2–2-tilanteeseen, kun ToPo otti tärkeän kotivoiton.

8.4.2026 21:10 Naisten Korisliiga

BC Nokia ja PeKa voiton päässä finaaleista

BC Nokia ja PeKa ottivat toiset kiinnitykset finaalipaikkoihin. Molemmilla joukkueilla on tulevana viikonloppuna ensimmäinen mahdollisuus edetä finaaleihin.

7.4.2026 13:45 Naisten Korisliiga

Lauren Heard naisten Korisliigan kuukauden pelaaja

Kaudella 2025–2026 naisten Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Maaliskuun parhaaksi on valittu Peli-Karhun Lauren Heard, jonka johdolla joukkue nappasi runkosarjan voiton.

Näytä lisää vastaavia