28.3.2012 21:31 Salon Vilppaalla oli keskiviikkona tilaisuus varmistaa paikkansa Korisliigan pudotuspeleissä. Paikka jäi kuitenkin varmistumatta, kun puolivälierien kotietuun tähtäävä ToPo haki Salosta 72–79 (29–32)-voiton.

Justin Hawkins oli Salohallin kuningas keskiviikkona. Kuva: Francois Perthuis.
Vilpas voitti ensimmäisen neljänneksen, mutta hävisi kaksi seuraavaa niin, että päätösjaksolle lähdettiin 13 pisteen vierasjohdossa. Vilppaan kiri kantoi toiseksi viimeisellä minuutilla kolmen pisteen päähän, mutta ToPo suolasi voiton Josh Wilsonin kolmosella runsas minuutti ennen loppua.
– Pakettimme pysyi kasassa ja ylsimme hyvään joukkuesuoritukseen. Lisäksi Justin Hawkins näytti mikä hän on miehiään, myhäili ToPon valmentaja Tomi Kaminen viitaten toisella puoliskolla 26 pistettä urakoineeseen amerikkalaislaituriinsa.
Ilman Hanno Möttölää pelanneesta ToPosta tehokkaimmat olivat Hawkins (33/8), Josh Wilson (10/4/4 syöttöä/4 riistoa) ja Kimmo Muurinen (10/4). Ilman jalkavaivaista Emmanuel Hollowayta pelanneesta Vilppaasta yli muiden oli Allen Durham (29/14).
Vilpas jää pudotuspelien ulkopuolelle, jos se häviää kaksi jäljellä olevaa runkosarjapeliään ja Kouvot voittaa kolme jäljellä olevaa otteluaan.
ToPo puolestaan nousi voitollaan tasapisteisiin Kauhajoen Karhun kanssa kamppailemaan pudotuspelien kotiedusta. ToPolla on tosin nyt yksi peli enemmän pelattuna.
(STT)
Toukokuussa seurahistorian toista Suomen mestaruutta juhlinut Salon Vilpas osallistuu tulevalla kaudella Mestarien liigan karsintoihin.
Viime vuosina mm. kaksi Slovakian mestaruutta voittanut ja Saksan Bundesliigaa pelannut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 29 vuotta, palaa Suomeen ja Korisliigaan. Susijengin vahvuuteen kuuluva karkkilalaislähtöinen Kivimäki on solminut kolmivuotisen sopimuksen Korisliigan kestomenestyjä Karhu Basketin kanssa.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.
Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.
Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.