27.11.2006 Taru Tuukkanen heitti viikonlopun Espanjan liigan kierroksella 24 pistettä Extrugasan voittaessa Estudiantesin luvuin 64-52. Samalla maajoukkuesentteri nappasi nimiinsä Espanjan liigan viikon pelaaja -tittelin. Seuraavassa myös muita sähkeitä Euroopan kentiltä.
Tuukkanen onnistui heitoissaan 80 prosentin tarkkuudella upottaen 15 yrityksestään 12 sisään. Suomalaissentterin näppeihin tarttui lisäksi 13 levypalloa. Hän riisti pallon neljästi, antoi kolme syöttöä ja torjui kahdesti pelaamassaan 37 minuutissa.
Extrugasan toinen suomalainen Reetta Piipari urakoi 32 minuutin edestä ollen Tuukkasen jälkeen joukkueensa toiseksi paras pistenainen. 13 pisteestä yhdeksän syntyi kolmosilla ja tilastoihin merkittiin myös kaksi syöttöä.
Tuukkanen keikkuu Espanjan liigan tilastoissa useammankin kategorian kärkisijoilla. Ykköspaikkaa hän pitää levypalloissa (10,9) sekä peliminuuteissa (37,3). Korintekijätilastossa Tuukkanen on kolmantena 18,7 pisteen keskiarvollaan. Tilastoista laskettavassa tehoindeksilistauksessa sijoitus on niin ikään kolmas (21). Viikon pelaaja –valinta heltisi Tuukkaselle tehoindeksillä 37.
Niina Laaksosen edustama Gran Canaria kärsi Espanjan liigassa niukan 47-50-tappion Santa Eulaliaa vastaan. Laaksonen pelasi 14 minuuttia heittäen kolme pistettä ja hakien neljä levypalloa.
Espanjan kakkosliigassa kovimmista suomalaistehoista vastasi Joventin Susanna Rinta. Jovent Palma kuritti Irlandesasia lukemin 56-34. Vaihdosta peliin tullut Rinta onnistui kentän molemmissa päissä pelaten 27 minuuttia. Suomalainen heitti 22 pistettä ja otti yhdeksän levypalloa.
Siiri Nuutinen oli Joventin toiseksi paras pistenainen kahdeksalla pisteellään. Levypalloja hän poimi viisi. Peliaikaa Nuutiselle kertyi 23 minuuttia.
Badajozia edustava Mari Puustinen sai vastuuta koko 40 minuutin edestä. Sihti ei ollut kohdillaan kaikkiaan kuuden yrityksen kolistessa rautoihin. Pelintekijältä lähti kuitenkin neljä nappisyöttöä ja tilastoihin kirjattiin kolme levypalloa. Bembibre kaatui lukemin 67-64.
Ruotsin Damliganin kärkijoukkue Solna Vikings voitti kotonaan Marbo Boråsin luvuin 72-61. Fia Ohtonen oli hyvällä pelipäällä heittäen 22 minuutissa seitsemän pistettä, ottaen kaksi levypalloa ja hankkien viisi riistoa.
Michaela Mouan edustama Gospic kärsi avaustappion Balkanin maiden yhteisessä Adriatic-liigassa. Gospic hävisi luvuin 69-58 bosnialaiselle KK Zeljeznicar Sarajevolle. Joukkueensa aloituksessa pelaava Moua sai vastuuta 35 minuutin edestä, jonka aikana syntyi kuusi pistettä ja kuusi levypalloa. Gospic oli voittanut Adriatic-liigan seitsemän ensimmäistä otteluaan.
Korisliigan kotimaisten pistetykkien kärkisijoille viime vuosina noussut ja keväällä Helsinki Seagullsin kanssa Suomen mestaruutta juhlinut Erik Sajantila, 195 cm ja 24 vuotta, on solminut ensimmäisen kotimaan ulkopuolisen ammattilaissopimuksensa. Tapiolan Hongan kasvatteihin lukeutuvan Sajantilan uusi joukkue on hollantilainen Landstede Hammers.
Susijengin kapteeni Sasu Salin päätti seurajoukkuekautensa riemukkaisiin tunnelmiin, kun hänen edustamansa Cluj-Napoca kukisti Romanian liigan perjantaisessa viidennessä finaaliottelussa Oradean vieraskentällä 67–68 (39–37). Kyseessä on Salinin ensimmäinen kansallisen liigan mestaruus sitten kevään 2008, jolloin hän juhli Espoon Hongan kanssa Suomen mestaruutta.
Roosa Lehtoranta, 28, on tehnyt jatkosopimuksen Saksan Bundesliigassa pelaavan Saarlouis Royalsin kanssa. Päättyneellä kaudella Royals voitti Saksan cupin ja eteni sarjassa finaaleihin saakka.
Susijengin kapteeni Sasu Salin pelasi yhden kauden parhaista peleistään tärkeimmällä mahdollisella paikalla, kun hän upotti 21 pistettä ja kauhoi yhdeksän levypalloa Cluj-Napocan kaataessa Romanian liigan neljännessä finaaliottelussa Oradean pistein 92–83 (41–40). Romanian mestaruus ratkeaa viidennessä finaalissa perjantai-iltana.
Susiladiesin tähtipelaaja Awak Kuier siirtyy Italiasta Euroopan huippuseura Galatasaray Çağdaş Faktoringiin Turkkiin. Sopimus on mallia 1+1 ja kattaa ainakin kauden 2025–26.
Helmi Tulosen, 26, kausi Italian Serie A1:ssä päättyi ikävästi putoamiseen. Henkilökohtaisella tasolla Tulonen pelasi kuitenkin jälleen hyvän kauden.
Perttu Blomgrenin, 23, toiseen kauteen Euroopan korisparketeilla mahtui paljon. Hän aloitti kauden Sarajevossa, Bosniassa ja päätti sen Latvian liigan finaaleissa Ventspilsin riveissä. Susijengiläisistä Severi Kaukiainen pääsi juhlimaan Viron mestaruutta ja valittiin pudotuspelien MVP:ksi.
Danny Janssonin valmentama Heidelberg kukisti Olivier Nkamhouan edustaman Chemnitzin Saksan Bundesliigan tiistaina puolivälierien neljännessä osaottelussa suurinumeroisesti 92–64 (48–41). Heidelberg eteni näin Bundesliigan välieriin, joissa se kohtaa toisen suomalaisjoukkueen – Gordon ja Daniel Herbertin valmentaman hallitsevan Saksan mestarin Bayern Münchenin.
Sasu Salin huipentaa keväänsä tähtäämällä pitkän uransa ensimmäiseen Suomen ulkopuoliseen kansallisen liigan mestaruuteen. Salinin Cluj-Napoca peittosi Valcean Romanian liigan välierien kolmannessa osaottelussa lunastaen finaalipaikkansa. Perttu Blomgrenin erinomainen kevätkausi Latviassa päätyi puolestaan hopeamitaleihin.
Remu Raitanen pääsi kauden aikana kokemaan Slovakian ja Islannin erilaisen koripallotavat ja -kulttuurit. Vuosi oli Raitaselle kaikkinensa antoisa.