Ukko-Munkki Cup tuo Suomen koripallohuiput Helsinkiin

1.9.2005 Kova kotimainen koripalloturnaus, Ukko-Munkki Cup pelataan Helsingissä 3.-4.9. Kutsuturnauksen joukkueet ovat maamme parhaimmistoa. Paikalle saapuvat ToPon lisäksi hallitseva Suomen Mestari Lappeenrannan NMKY, hallitseva Cup-mestari KTP sekä Espoon Honka. Lauantaina pelataan semifinaalit ja sunnuntaina mitalipelit.

Joukkueet pääsevät turnauksessa ensimmäistä kertaa tositoimiin sitten viime kevään. Kaikki joukkueet ovat vahvistuneet merkittävästi viime keväästä.

Monikansallisessa Lappeenrannan NMKY:ssä vilisee kovan luokan pelaajia ympäri Eurooppaa. Honka sai Hemdahlin veljesparin takaisin riveihinsä ja hankki lisäksi kaksi tuttua amerikkalaista, Monte Cummingsin ja Tim Kisnerin.

KTP puolestaan satsasi vahvasti kotimaisiin. Kotkalaisten paidassa uusina pelureina nähdään Anssi Kinnaslampi, Jouni Eho sekä Toni Ilmonen. Myös sarjanousija ToPo on vahvistunut merkittävästi. Torpassa uusina pelaajina ensi kaudella debytoivat Jukka Kataja,Phil Hickey, Jordan Harris sekä Michael Lindh.

Kisahallin parketille pitkästä aikaa

ToPon isännöimässä turnauksessa saadaan siis hyvää esimakua tulevan liigakauden asetelmista. Etukäteen vahvimmiksi suosikeiksi on povattu mm. LrNMKY:tä, Honkaa, Joensuun Katajaa sekä ToPoa. Suosikin viitta on tukevasti tarjolla jollekin kovatasoisessa Ukko-Munkki Cupissa.

Nousun seurauksena ToPo siirtyy siis jälleen viralliseen kotiluolaansa Töölön Kisahalliin. Nousun ja Ukko-Munkki Cupin myötä on helsinkiläisyleisöllä jälleen mahdollisuus seurata huippukorista aivan Helsingin ytimessä. 

ToPon kapteeni Ville Tuominen ja Maurizio Pratesi ovat odottaneet tätä hetkeä pitkään.

- Fiilis on todella ylhäällä. Viime kaudeksi paluu kasvattajaseuraani ja nyt korisliigaa ToPon paidassa Kisahallissa, tätä on odotettu, kertoo kapteenin nauhaa kantava, 23-vuotias Ville Tuominen. Tuomisen sopimus ToPon kanssa ulottuu kevääseen 2008 asti.

- Selkävaivojen jälkeen paluu parketeille ja Stadin nostaminen ylös tuntuu upealta. Kisahallissa kirmaaminen ToPo-paidassa sytyttää todella kovaa. Kisahallissa on tullut pikkupoikana vietettyä älyttömän paljon aikaa. Tämä on oikeastaan paluu juurille, kommentoi maajoukkueeseenkin palannut Pratesi. Maurizio Pratesilla on sopimus ToPon kanssa kevääseen 2007.

Otteluohjelma

La 3.9

Klo 17:00     Honka - LrNMKY, Töölön Kisahalli

Klo 19:15     ToPo - KTP, Töölön Kisahalli

Su 4.9

Pronssiottelu klo 14:30, Töölön Kisahalli


Finaali            klo 17:00, Töölön Kisahalli

Asiat

 
30.7.2025 16:46 Korisliiga

Matias Rissanen jatkaa Hongassa

Matias Rissanen on pannut nimen paperiin Hongan kanssa koskien tulevaa kautta.

30.7.2025 15:51 Korisliiga

Viisinkertainen Korisliiga-mestari kapteeni Rougeau jatkaa Seagullsissa

Helsinki Seagulls on solminut yhden kauden mittaiset sopimukset joukkueen yhdyvaltalaiskapteenin René Rougeaun sekä 23-vuotiaan laituri Elias Leskisen ja 22-vuotiaan takapelaaja Lenni Hervolan kanssa.

30.7.2025 15:11 Korisliiga

Shawn Hopkins palaa Islantiin

Korisliigan mestaruuden voittaneen Helsinki Seagullsin kantaviin voimiin kuulunut 195-senttinen ja 30-vuotias BC Nokian kasvatti Shawn Hopkins, palaa Islannin pääsarjaan kolmen kauden tauon jälkeen. Hopkinsin saalisti riveihinsä viime keväänä Islannin välieriin edennyt Alftanes.

27.7.2025 08:57 Korisliiga

Kouvot kiinnitti Roger McFarlanen

Kouvojen ulkomaalaisvahvistukset tulevaan Korisliigakauteen ovat varmistuneet, kun viimeisenä nelikosta sopimuspaperiin luonnosteli nimensä 196-senttinen heittävä takamies Roger McFarlane.

25.7.2025 09:55 Korisliiga

Tuomas Hirvonen siirtyy KTP-Basketiin

Korisliiga-konkari, pelintekijä Tuomas Hirvonen jatkaa uraansa Kotkassa. 29-vuotias Hirvonen siirtyy KTP-Basketiin kaksivuotisella sopimuksella Kataja-Basketista.

25.7.2025 09:16 Korisliiga

Colin Holloway vahvistaa Kouvoja

Kouvojen paletti tulevalle Korisliiga-kaudelle täydentyy hyvää vauhtia. Seura on solminut ensi kauden mittaisen pelaajasopimuksen 198-senttisen ison laiturin Collin Hollowayn kanssa. Holloway on pelannut kolmessa yliopistossa ja valmistui kuluvan vuoden keväänä Samfordin yliopistosta.

25.7.2025 09:09 Korisliiga

Bobby Planutis tuo heittovoimaa Korihaihin

Uudenkaupungin Korihaiden neljäs ulkomaalaisvahvistus tulevalle Korisliiga-kaudelle on 28-vuotias laituri Bobby Planutis. 203-senttinen Planutis on tuttu Korisliigasta kaudelta 2023–24, jolloin yhdysvaltalaispelaaja pelasi Lahti Basketballin riveissä.

22.7.2025 17:20 Susijengi

Teemu Suokas Espanjan kakkosliigan Cartagenaan

Viime kaudella Puolan kakkosliigassa ja Korisliigan Kataja Basketissa pelannut nuorten maajoukkueiden vakiokasvo Teemu Suokas, 188 cm ja 24 vuotta, jatkaa uraansa Espanjassa. Paraikaa Suomea Rein-Ruhrin universiadeissa edustava Suokas on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Cartagenan kanssa.

22.7.2025 10:37 Korisliiga

Seagulls kiinnitti Waxlaxin ja Chukwuman

Hallitseva Korisliiga-mestari Helsinki Seagulls on solminut sopimukset joukkuetta myös viime kaudella edustaneiden Ricky Waxlaxin ja Chrysostom Chukwuman kanssa. Vahvan alkukauden jälkeen Saksaan loppukaudeksi siirtynyt 29-vuotias Chukwuma ja jo seitsemättä kauttaan Seagullsia urallaan edustava 25-vuotias Waxlax tuovat uudistuvaan joukkueeseen arvokasta jatkuvuutta.

21.7.2025 18:01 Pääjuttu

Timo Saukkola Seagullsin uudeksi päävalmentajaksi, Kimmo Kujansivu jatkaa apuvalmentajana

Korisliigan mestaruutta keväällä juhlinut ja uusilla taustajoukoilla liigakauteen lähtevä Helsinki Seagulls on julkaissut uuden valmennusjohtonsa kaudelle 2025–26. Liettuaan lähtevän Vesa Vertion tilalle päävalmentajaksi nousee joukkueen pitkäaikainen apuvalmentaja Timo Saukkola, joka jatkaa tutkaparinaan niin ikään pitkäaikainen kollegansa Kimmo Kujansivu.

Näytä lisää vastaavia