11.8.2010 Puolen vuosikymmenen mittaisen ulkomaiden kiertueen jälkeen vuosi sitten Kouvolan Kouvoihin palannut Ville Kaunisto, 28, jatkaa yksivuotisella sopimuksella hallitsevan SM-pronssijoukkue Kouvojen riveissä.

Viime kaudella tehokkaan paluun Korisliigaan tehnyt Ville Kaunisto jatkaa Kouvoissa yksivuotisella sopimuksella.

Päävalmentaja Jyri Lehtonen kaavailee Kaunistosta joukkueensa "isähahmoa" ryhmän ainoana 1980-luvulla syntyneenä pelaajana. Kuvat: Matti Koskinen.
204-senttinen, 100-kiloinen Kaunisto kuului viime kaudella Korisliigan tehokkaimpiin kotimaisiin pelaajiin 13,8 pisteen ja 10,2 levypallon ottelukeskiarvoillaan. Kaunisto kuului myös sarjan parhaisiin heittäjiin niin kakkosten (51,9%) kuin kolmostenkin (40,2%) saralla.
- Villen jatkaminen joukkueessa on äärimmäisen tärkeää. Parin viikon henkilökohtaisten harjoitusten jälkeen minun on todettava, että kyseessä on poikkeuksellinen lahjakas koripalloilija, kehuu Kouvojen uusi päävalmentaja Jyri Lehtonen uutta luottopelaajaansa.
- Ville oli viime kaudella sarjan yksi parhaista kotimaisista pelaajista ja joukkueen kokeneimpana pelaajana hänen roolinsa on toimia myös eräänlaisena isoveljenä nuorille pelaajillemme, jatkaa Lehtonen.
Kaunisto pelasi edellisen kerran Kouvoissa kaudella 2003/04, jolloin Kouvot juhli hänen johdollaan Suomen mestaruutta. Ammattilaisena Kaunisto on ehtinyt pelata Suomen lisäksi Italiassa, Espanjassa, Sveitsissä sekä Ranskassa.
- Tulen innolla käynnistämään Kouvojen uutta projektia Jyri Lehtosen alaisuudessa. Suomen kuuma kesä täytti D-vitamiinivarastoni, joten pahin polte Espanjan aurinkoon saa odottaa ainakin vuodella, sanaili Kaunisto Kouvojen lehdistötiedotteessa.
Kaunisto on pelannut uransa aikana myös kaksi miesten ja 45 nuorten maaottelua.
Kauniston lisäksi Kouvoissa pelaa kaudella 2010/11 ainakin Antto Nikkarinen, Lauri Toivonen, Ilari Seppälä, Mikael Herbert, Joona Haaja, Jussi Kukkonen sekä Kalle Kouki.
Toukokuussa seurahistorian toista Suomen mestaruutta juhlinut Salon Vilpas osallistuu tulevalla kaudella Mestarien liigan karsintoihin.
Viime vuosina mm. kaksi Slovakian mestaruutta voittanut ja Saksan Bundesliigaa pelannut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 29 vuotta, palaa Suomeen ja Korisliigaan. Susijengin vahvuuteen kuuluva karkkilalaislähtöinen Kivimäki on solminut kolmivuotisen sopimuksen Korisliigan kestomenestyjä Karhu Basketin kanssa.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.
Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.
Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.