27.12.2003 Suomen Koripalloliitto on valinnut miesten SM-runkosarjan joulukuun TEFAL-pelaajaksi kouvolalaisseura Kouvoja edustavan Ville Kauniston. Kouvot pelasi nousujohteisen kuukauden SM-Koriksessa ja Kaunistolla oli vahvasti näppinsä pelissä joukkueen hyvissä esityksissä.
Kouvot voitti joulukuun viidestä SM-pelistään neljä. Voitot se nappasi mm. kärkijoukkueisiin lukeutuvista KTP Basketista, Namika Lahdesta ja Pussihukista. Voittojensa ansiosta Kouvot nousi SM-Koriksen kärkiryhmään, jossa peräti seitsemän ensimmäistä joukkuetta on neljän pisteen sisällä.
204-senttinen ja 21-vuotias Kaunisto kirjautti joulukuun keskiarvoikseen 19,8 pistettä, 10,0 levypalloa, 2,60 koriinjohtanutta syöttöä ja 2,20 riistoa. Kauniston hyvästä vireestä kertoo myös se, että nuorukainen viimeisteli onnistuneesti peräti 72,0 prosenttia (36/50) kahden pisteen heitoistaan.
Ville Kaunisto tuli äskettäin valituksi miesten maajoukkueeseen, joka osallistuu neljän maan Baltic Sea Cup –turnaukseen Riikassa, Latviassa 27.-28.12.2003. Baltic Cupissa pelattavat maaottelut ovat Kaunistolle ensimmäiset miesten tasolla. Nuorten maaotteluita Kaunisto on pelannut urallaan 45.
Aiemmin kuluvalla kaudella SM-Koriksen kuukauden pelaajaksi on valittu joensuulaisen Katajan Shawn Swords (marraskuu) ja Lappeenrannan NMKY:n Pasi Riihelä (lokakuu).
Naisten SM-sarjassa ei valittu joulukuun pelaajaa vähäisen ottelumäärän vuoksi. Mestaruussarjan ohjelmassa oli joulukuussa vain yksi pelikierros.
Toukokuussa seurahistorian toista Suomen mestaruutta juhlinut Salon Vilpas osallistuu tulevalla kaudella Mestarien liigan karsintoihin.
Viime vuosina mm. kaksi Slovakian mestaruutta voittanut ja Saksan Bundesliigaa pelannut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 29 vuotta, palaa Suomeen ja Korisliigaan. Susijengin vahvuuteen kuuluva karkkilalaislähtöinen Kivimäki on solminut kolmivuotisen sopimuksen Korisliigan kestomenestyjä Karhu Basketin kanssa.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.
Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.
Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.