Virolainen Hallik Lappeenrannan haaviin

20.6.2007 Lappeenrannan NMKY on tehnyt ensi kauden kattavan sopimuksen 208-senttisen virolaislaituri Reinar Hallikin kanssa. Kotimaataan nuorten maajoukkuetasolla edustanut Hallik, 23, siirtyy Suomeen Ruotsista ja Sallén Basketista.

Sallénissa Hallikin joukkuekaverina pelasi maajoukkuesentteri Aki Ulander, joka siirtyi Lappeenrantaan jo aiemmin.  

- Aki (Ulander) kehui Hallikia pelaajana sekä ihmisenä. Mies on ollut Lappeenrannassa sunnuntaista lähtien. Olemme harjoitelleet kahdesti päivässä ja Hallik on vakuuttanut, kertoi LrNMKY-luotsi Mika Turunen.

Hallik pelasi ennen Ruotsiin siirtymistään Rakveren riveissä Viron liigaa 7,1 pisteen ja 5,1 levypallon keskiarvoilla. Hallik muuttaa Lappeenrantaan heinäkuun alussa.

Kotoisen Korisliigan lisäksi FIBA EuroCupiin osallistuvalla Lappeenrannalla on nyt koossa yhdeksän pelaajasopimusta. Aiemmin joukkueeseen on kiinnitetty Jouko Järvinen, Tuukka Kulha, Boakai Lalugba, Roni Leimu, Pasi Riihelä, Juha Sten, Aki Ulander ja Petri Virtanen.

Joukkueen päävalmentaja Mika Turunen lähtee juhannuksena Las Vegasiin katsastamaan vielä yhtä amerikkalaispelaajaa ryhmäänsä.

Lappeenranta aikoo vahvistaa myös seuran valmennustiimiä. Seuraan palkataan heinäkuun lopulla päätoiminen valmentaja, jolla on rooli edustusjoukkueen valmennuksessa. Lisäksi hän toimii vastuuvalmentajana LrNMKY:n A-pojille sekä kakkosjoukkueelle.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/

Asiat

 
26.5.2026 15:06 Korisliiga

Elias Eerikinharju Hongan miesten takakentälle myös tulevalla kaudella

Tapiolan Honka on solminut jatkosopimuksen takamies Elias Eerikinharjun kanssa. Eerikinharju pelasi viime kaudella Hongan riveissä Korisliigaa 17 pelissä.

25.5.2026 15:36 Korisliiga

Korisliiga-mestari ja Vuoden pelaaja Lassi Nikkarinen palaa Seagullsiin

Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.

25.5.2026 15:30 Korisliiga

Teemu Turunen Lahti Basketballin päävalmentajaksi monivuotisella sopimuksella

Lahti Basketballin uusi päävalmentaja on juuri Korisliigassa hopeaa Kataja Basketin kanssa voittanut Teemu Turunen, 32. Turunen siirtyy Lahteen Joensuusta, jossa vietti viimeiset neljä kautta Petri Virtasen apuvalmentajana. Turusen sopimus lahtelaisseuran kanssa on kolmivuotinen.

23.5.2026 20:30 Korisliiga

Samu Adler ja Annika Aarrejoki vuoden pelaajat – Palkintogaalassa juhlistettiin kauden parhaita

Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.

19.5.2026 20:47 Korisliiga

Korisliiga-finaalit ratkesivat: Vilpas karkasi toisella puoliajalla seurahistorian toiseen mestaruuteen!

Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.

16.5.2026 19:13 Korisliiga

Korisliiga-finaalit saavat huikean loppuhuipennuksen: Kataja venytti sarjan seitsemänteen peliin!

Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.

15.5.2026 10:42 Korisliiga

Iiro Tuomi jatkosopimukseen Tapiolan Hongan kanssa

Tapiolan Hongan Korisliiga-miehistö on aloittanut valmistautumisen Korisliiga-kauteen 2026-27. Joukkue solmi jatkosopimuksen viime kaudella ison läpimurron tehneen sentterin Iiro Tuomen kanssa.

14.5.2026 20:32 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Vilppaan kolmas voitto putkeen – Kataja selkä seinää vasten!

Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.

12.5.2026 20:34 Korisliiga

Vilpas kesti Joensuun paineet – finaalisarja tasan 2–2

Salon Vilpas otti vierasvoiton ja tasoitti finaalit Kataja Basketia vastaan. Seuraavat ottelut torstaina 14. toukokuuta Salossa ja lauantaina 16. toukokuuta jälleen Joensuussa.

11.5.2026 10:01 Korisliiga

Nuori laituri Veeti Ulander jatkosopimukseen Tapiolan Hongan kanssa

Tapiolan Hongan Korisliiga-miehistö valmistautuu kovaa vauhtia kauteen 2026–2027 ja on tehnyt jatkosopimuksen seuran kasvatin Veeti Ulanderin kanssa.

Näytä lisää vastaavia