11.5.2017 15:00 Kouvoissa kausilla 2006-2008 pelannut takamies Wayne Bernard palaa 10 vuoden tauon jälkeen kouvolalaisseuraan vuoden mittaisella pelaajasopimuksella.

190-senttinen takamies Bernard pelasi Kouvoissa kaudella 2007-2008 hopeaa saavuttaneessa joukkueessa. Puolustuspään spesialistina tunnettu Bernard pelasi Kouvoissa 1,5 kauden aikana yhteensä 58 ottelua 16 pisteen, 3,3 levypallon, 2,5 syötön ja 2,2 riiston keskiarvoilla.
Bernard palaa Kouvolaan Saksasta, missä hän on pelannut yhdeksän kautta. Bernard pelasi Science City Jenan riveissä kolme kautta joista viimeisimmän Saksan pääsarjassa. Saksan ja Suomen lisäksi 35-vuotias Bernard on pelannut ammattilaisena Israelissa, Kreikassa, Ruotsissa sekä Ranskassa.
- Olen viimeksi pukenut kouvopaidan ylleni noin 10 vuotta sitten ja haluankin tervehtiä ilolla joukkueen vanhoja kannattajia sekä samalla kiittää heitä ensimmäisestä visiitistäni. Terveisiä myös joukkueen nuoremmille kannattajille, jotka tulenkin tapaamaan piakkoin ensi kertaa, Bernard viestittää seuran tiedotteessa.
- Mahtavaa saada huippuluokan ammattilainen paluumuuttajana Kouvolaan. Kokenut, fiksu ja urheilullinen Wayne auttaa monella tapaa kentällä, harjoituksissa ja pukuhuoneessa vielä suhteellisen nuorta joukkuettamme. Kyseessä on kaiken kaikkiaan erittäin mieluisa sopimus, Kouvojen varapuheenjohtaja Mikko Sydänmaanlakka iloitsee.
Bernardin ohella Kouvot on solminut sopimukset viime kaudella Divari B:ssä Korikouvojen riveissä pelanneen Valtteri Leinon sekä valmentaja Antti Hurrin kanssa. Leinon sopimus on yksivuotinen ja Hurri jatkaa edustusjoukkueessa ainakin seuraavat kaksi seuraavaa kautta.
Yhdeksännen kautensa Kouvolassa aloittava Leino nakutti päättyneellä kaudella keskimäärin 14 pistettä ja haki 3 levypalloa. 181-senttinen Leino on aikaisemmilla kausilla (2014-2016) pelannut Kouvojen edustusjoukkueessa 14 ottelua sekä voittanut mestaruuden niin Korisliigassa (-16) kuin A-poikien SM-sarjassa (-14). Hurri, 35, aloittaa Kouvojen edustusjoukkueen valmennustiimissä kahdeksannen kautensa.
Kouvoilla on Bernardin ja Leinon lisäksi pelaajasopimukset ensi kaudesta Ville Kauniston, James Sinclairin, Tuomas Hirvosen, Arttu Saarijärven ja Teemu Knihtisen kanssa. Valmennuksesta vastaavat päävalmentaja Jyri Lehtonen ja valmentaja Antti Hurri.
Toukokuussa seurahistorian toista Suomen mestaruutta juhlinut Salon Vilpas osallistuu tulevalla kaudella Mestarien liigan karsintoihin.
Viime vuosina mm. kaksi Slovakian mestaruutta voittanut ja Saksan Bundesliigaa pelannut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 29 vuotta, palaa Suomeen ja Korisliigaan. Susijengin vahvuuteen kuuluva karkkilalaislähtöinen Kivimäki on solminut kolmivuotisen sopimuksen Korisliigan kestomenestyjä Karhu Basketin kanssa.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.
Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.
Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.