Whisby Kauhajoelta Lappeenrannan avuksi

7.2.2008 Suomen cupin joulukuussa voittanut, mutta pelaajapulasta kärsivä Lappeenrannan NMKY on solminut kevään mittaisen sopimuksen 35-vuotiaan konkarilaituri Glen Whisbyn kanssa. Whisby saapui Suomeen ja Kauhajoelle pari viikkoa sitten, mutta sopimusta osapuolten välille ei syntynyt.

Lappeenrannan ja Whisbyn sopimukseen liittyy kahden viikon koeaika. Kauhajoella Whisby ei koeaikansa aikana päässyt tositoimiin. LrNMKY:ssä Whisbyn on määrä pukea seuran värit ylleen jo perjantaina, kun lappeenrantalaiset matkustavat KTP Basketin vieraaksi.  

203-senttinen Whisby oli syyskaudella useamman kuukauden pelaamatta. Kuntoon päästessään mieheltä on lupa odottaa merkittävää panosta. Whisby on kiertänyt Eurooppaa jo 12 vuoden ajan ja hän on pelannut mm. Espanjassa, Italiassa, Ranskassa, Turkissa ja Venäjällä. Viime kaudella hän edusti Ranskan ykkösliigassa Hyeres-Toulonia kirjauttaen tehoikseen 7,8 pistettä ja 7,1 levypalloa 19,4 peliminuutissa.

Lappeenrantaan Whisbyn toivotaan tuovan erityisesti levypallovoimaa ja syvyyttä.  

- Whisby on ennen kaikkea joukkuepelaaja, jonka ei tarvitse huolehtia omista tilastoista seuraavaa sopimusta varten, heittää Lappeenrannan luotsi Mika Turunen seuran nettisivuilla. 

Lappeenrannalla on ennestään ulkomaalaisosastolla Adrian Henning ja Ivan Harris. FIBA Eurocupissa joukkuetta edusti virolainen Reinar Hallik, joka jätti seuran europelien päätyttyä.  

Kauteen lukumäärällisesti pienellä miehistöllä lähtenyt Lappeenranta joutui viime viikonvaihteessa loukkaantumisten ja sairasteluiden vuoksi kiusalliseen tilanteeseen, kun se sai jalkeille liigapeliin Namika Lahtea vastaan ainoastaan kuusi pelaajaa.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/

Asiat

 
12.6.2026 12:00 Korisliiga

Salon Vilpas koripallon Mestarien liigan karsintoihin

Toukokuussa seurahistorian toista Suomen mestaruutta juhlinut Salon Vilpas osallistuu tulevalla kaudella Mestarien liigan karsintoihin.

12.6.2026 09:59 Korisliiga

Aatu Kivimäki kolmivuotisella sopimuksella Karhu Basketiin

Viime vuosina mm. kaksi Slovakian mestaruutta voittanut ja Saksan Bundesliigaa pelannut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 29 vuotta, palaa Suomeen ja Korisliigaan. Susijengin vahvuuteen kuuluva karkkilalaislähtöinen Kivimäki on solminut kolmivuotisen sopimuksen Korisliigan kestomenestyjä Karhu Basketin kanssa.

11.6.2026 13:40 Korisliiga

Eino Pällijeff ja Kouvot sopimukseen

Viime kauden Pällijeff pelasi AC Oulu Basketin riveissä ja oli joukkueineen taistelemassa I divisioona A:n finaaleissa noususta Korisliigaan. Oulun lisäksi Pällijeff on pelannut HBA:n ja JBA:n paidassa. Sopimus on malliltaan 1+1-vuotinen.

10.6.2026 20:35 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2026–2027 myönnetty: Keski-Suomi palaa liigakartalle – ennätysmäärä joukkueita pääsarjoissa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.

8.6.2026 15:05 Korisliiga

Vilpas hurjana siirtomarkkinoilla: Mikael Aalto Saloon

Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.

4.6.2026 09:26 Korisliiga

Tyeree Bryan Kauhajoelle, Cedric Latimer joukkueen valmennukseen

Uuden päävalmentaja Konsta Mastomäen johdolla Kauhajoen uudeksi pelaajaksi on rekrytoitu 23-vuotias, 196 senttinen ja 98 kiloinen Tyeree Bryan. Joukkueen apuvalmentajaksi saapuu Cedrid Latimer.

3.6.2026 09:59 Korisliiga

Korisliiga-legenda René Rougeau ja Seagulls jatkosopimukseen

Helsinki Seagulls on tehnyt yhden kauden mittaisen sopimuksen joukkueen monivuotisen kapteenin René Rougeaun kanssa. Korisliigassa huimat viisi mestaruutta voittanut yhdysvaltalaispeluri on edustanut Seagullsia jo kaudesta 2022-23 asti.

2.6.2026 09:05 Korisliiga

Max Besselink jatkaa Kataja Basketissa

Laitahyökkääjän viime kausi päättyi ikävästi loukkaantumiseen vasta kauden toisessa ottelussa. Jatkosopimus on kestoltaan yksivuotinen.

1.6.2026 19:00 Korisliiga

Vuoden pelaaja Samu Adler tekee muuttoa Indianaan mieli avoimena: ”En tiedä yhtään, mitä odottaa, mutta sillä mennään, mitä sieltä sanotaan”

Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.

1.6.2026 12:15 Korisliiga

Simeon Stefanovic Vilppaan takakentälle

Tuore koripalloilun Suomen mestari Salon Vilpas on tehnyt kahden vuoden pelaajasopimuksen Simeon Stefanovicin kanssa. 188-senttinen takamies pelasi juniori-ikäisenä neljä vuotta Espanjassa ja ensimmäiset liigakokemukset tulivat viime kaudella Lapuan Kobrissa.

Näytä lisää vastaavia