Wilesia Hardy tuo voimaa Hongan korin alle

27.9.2017 Tapiolan Hongan naisten Korisliiga-joukkue täydentyi hiljattain monipuolisella Wilesia Hardyllä. Kahden kauden ajan Vimpelin Vedossa ja sitä ennen neljä kautta Islannin pääsarjassa pelanneen Hardyn, sekä jo aiemmin joukkueeseen palanneen Heta Korpivaaran voi odottaa dominoivan kovana duona korinalustoja alkavalla kaudella.

Wilesia Hardy palaa naisten Korisliiga-parketeille Tapiolan Hongan riveissä. Kuva: Francois Perthuis

 

Kahdeksan vuotta ammattilaisena pelannut, 29-vuotias Wilesia Hardy on vakuuttanut naisten Korisliigassa jo kahden kauden ajan. Toissakausi päättyi kesken valitettavaan loukkaantumiseen, mutta kaudelle 2016–17 Hardy uusi sopimuksensa ViVen kanssa ja palasi pelikentille hyvässä kunnossa. Hardy kirjasi kaudella 17,8 pisteen keskiarvon per ottelu, taisteli joukkueelleen lähes kymmenen levypalloa ottelua kohden ja syötti 5,6 kertaa. Raamikas, 182-senttinen nainen haluaa olla joukkueelleen iso apu ja roolimalli nuoremmille.

– Palasin pelikentille viime kaudella kuntoutuneena, mutta tällä kaudella aion olla entistäkin paremmassa kunnossa. Tahdon olla joukkueelleni iso apu, niin hyökkäys- kuin puolustuspäässä ja hyvä roolimalli nuoremmille pelaajille. Tavoitteena tietysti mahdollisimman paljon voittoja, Hardy summaa ajatuksiaan alkavalle kaudelle seuran internet-sivuilla.

Henkilöt

 
26.4.2026 19:46 Naisten Korisliiga

Peli-Karhuille toinen peräkkäinen Suomen mestaruus

Naisten Korisliigan finaalit huipentuivat melkoiseen trilleriin Helsingissä. Ottelu päättyi lopulta Peli-Karhujen voittoon 72–71, ja se vei mestaruuden otteluvoitoin 3–1.

23.4.2026 20:22 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut voiton päässä mestaruudesta

Naisten Korisliigan kolmas finaali pelattiin Kotkassa, jossa kotijoukkue otti toisen kiinnityksen mestaruuteen, kun HBA kaatui 74–66.

20.4.2026 21:25 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut tasoitti finaalisarjan

Naisten Korisliigan finaalit jatkuivat Helsingissä. Avausottelun hävinnyt PeKa oli tänään parempi lukemin 61–53 ja tasoitti finaalisarjan tilanteeseen 1–1.

17.4.2026 20:44 Naisten Korisliiga

HBA avasi finaalit voitolla - ToPo vei pronssimitalit

Naisten Korisliigan finaalit alkoivat vierasvoitolla, kun HBA otti ensimmäisen kiinnityksen mestaruuteen. Samaan aikaan pelatussa pronssiottelussa ToPo päätti kautensa pronssijuhliin.

17.4.2026 09:09 Naisten Korisliiga

Hallitseva mestari PeKa saa vastaansa ensimmäistä mestaruuttaan tavoittelevan HBA-Märskyn

Naisten Korisliigan finaalit alkavat perjantaina 17. huhtikuuta Kotkassa. Mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa.

15.4.2026 13:59 Naisten Korisliiga

Erotuomarit valittu Naisten Korisliigan finaaleihin

Naisten Korisliigan finaalisarja Peli-Karhujen ja HBA-Märskyn välillä käynnistyy perjantaina. Finaaliryhmään kuuluu seitsemän erotuomarin joukko.

14.4.2026 21:05 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut ja HBA taistelevat Suomen mestaruudesta

Naisten Korisliigan välierät saatiin pakettiin, kun PeKa ja HBA veivät viidennet ottelut nimiinsä ja etenivät finaaleihin.

12.4.2026 18:47 Naisten Korisliiga

HBA siirsi ratkaisun viidenteen peliin - molemmat finalistit selviävät tiistaina

HBA-Märsky haki elintärkeän voiton BC Nokian vieraana. Ottelu päättyi 78-60.

11.4.2026 19:16 Naisten Korisliiga

ToPo tasoitti välierät – ratkaiseva ottelu tiistaina

ToPon ja PeKan välinen välieräsarja eteni 2–2-tilanteeseen, kun ToPo otti tärkeän kotivoiton.

8.4.2026 21:10 Naisten Korisliiga

BC Nokia ja PeKa voiton päässä finaaleista

BC Nokia ja PeKa ottivat toiset kiinnitykset finaalipaikkoihin. Molemmilla joukkueilla on tulevana viikonloppuna ensimmäinen mahdollisuus edetä finaaleihin.

Näytä lisää vastaavia