26.3.2001 Tamperelainen Pyrbasket nappasi SM-Koriksen runkosarjasta ykkössijan paitsi joukkueena myös henkilökohtaisena korikuninkuutena. Joukkueen amerikkalaisvahvistus Damon Williams valloitti nimittäin toistamiseen kyseisen tittelin nimiinsä.
Williamsin ottelukohtaiseksi pistekeskiarvoksi runkosarjan 32 ottelusta muodostui 28,7. Lähimmäksi Williamsin tehoja pääsi Korihaiden Dondrell Whitmore 26,1 pisteellään. 196-senttisen monitaituri Williamsin tiliin kirjattiin pistetehtailun lisäksi 9,2 levypalloa, 3,22 syöttöä, 2,22 riistoa ja 1,66 torjuntaa. SM-tilastojen kärkikymmenikköön Williams mahtui peräti kuudessa eri tilastokategoriassa.
Viime kaudella, niinikään Pyrbasketin riveissä pelatessaan, Williams voitti korikuninkuuden 29,7 pisteen keskiarvollaan.
Pyrbasketin ohella runkosarjan suuryllättäjiin lukeutuva Korihait kahmi paremmuustilastojen kärkisijoista itselleen neljä. Luke Lloyd oli sarjan paras levypalloissa (15,0) sekä heitontorjunnoissa (2,19), Ray Ailus jakeli eniten koriinjohtaneita syöttöjä (7,10) ja Pasi Kauhan käsi kävi tarkimmin kahden pisteen heitoissa (69,0 %).
Korihait oli lähellä ottaa enemmänkin tilastojen ykkössijoja, sillä Kauha oli Äänekosken Huiman Miha Cmerin (90,9 %) jälkeen kakkonen vapaaheittotarkkuudessa (89,4 %) ja Whitmore kakkonen paitsi pisteissä myös riistoissa (2,47).
Sekä Korihait että Helsinki Seagulls saalistivat tänään voiton, jolla joukkueet venyttivät omia välieräsarjojaan seitsemänteen otteluun.
Naisten Korisliigan finaalit huipentuivat melkoiseen trilleriin Helsingissä. Ottelu päättyi lopulta Peli-Karhujen voittoon 72–71, ja se vei mestaruuden otteluvoitoin 3–1.
Kolme nousujohteista kautta Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:ta Weber Staten riveissä pelannut Tapiolan Hongan kasvatti Viljami Vartiainen, 198 cm ja 22 vuotta, siirtyy seniorikaudekseen UC Santa Barbaran riveihin Miro Littlen joukkuekaveriksi.
Korisliigan kumpikin välieräsarja on nyt tilanteessa 3–2, ja voiton päässä finaaleista ovat Salon Vilpas ja Kataja Basket.
Kolme nousujohteista kautta Yhdysvaltain NCAA-liigassa pelannut jyväskyläläislähtöinen HoNsUn kasvatti Eemeli Yalaho, 203 cm ja 21 vuotta, siirtyy seniorikaudekseen North Carolina Staten riveihin.
Lupauksia herättäneen debyyttikauden Draken yliopiston paidassa pelannut Okku Federiko vaihtaa joukkuetta Yhdysvaltain NCAA-liigassa. 207-senttinen ja 21-vuotias Federiko edustaa tulevalla kaudella illinoisilaista Northwesterniä, joka on edennyt 2020-luvulla kahdesti NCAA:n valtakunnalliseen lopputurnaukseen.
Perttu Blomgren sai täydennystä mitalikaappiinsa torstai-iltana, kun hänen edustamansa Mitteldeutscher peittosi Pohjois-Euroopan koripalloliigan (ENBL) pronssiottelussa romanialaisen CSU Voluntarin pistein 92-76 (56-37). ENBL:n Final Four -turnaus pelattiin Mitteldeutscherin kotikaupungissa Weissenfelsissä.
Kesän kuumin koripallosesonki on aivan kulman takana – ja 3x3 SM-kiertue 2026 kutsuu jälleen joukkueesi mukaan! Luvassa on urbaania kisatunnelmaa, kovatasoisia pelejä, yleisöä ja palkintorahaa.
Naisten Korisliigan kolmas finaali pelattiin Kotkassa, jossa kotijoukkue otti toisen kiinnityksen mestaruuteen, kun HBA kaatui 74–66.
Miesten Korisliigassa kumpikin välieräsarjoista päätyi tänään kotivoittojen ansiosta kutkuttavaan 2–2-tilanteeseen.